Hyppää sisältöön
fi
en

10.6.2021

Tasa-arvoaloite 2X Challenge tavoittelee 15 miljardin dollarin sijoituspottia naisten asemaa edistävän liiketoiminnan rahoittamiseen

2X Challenge on G7-maiden kehitysrahoittajien vuonna 2018 perustama tasa-arvoaloite, jonka tavoitteena oli saada liikkeelle kolmen miljardin dollarin sijoituspotti naisten asemaa edistävän liiketoiminnan rahoittamiseen vuoteen 2020 mennessä. Finnfund liittyi mukaan keväällä 2019 ja alkuperäinen tavoite saavutettiin yli kaksinkertaisena. Nyt mukaan liittyy uusia jäseniä: Maailmanpankin International Finance Corporation IFC, European Bank for Reconstruction and Development EBRD ja Itävallan kehityspankki OeEB. 2X-yhteisön uusi tavoite on saada liikkeelle 15 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoden 2022 loppuun mennessä.

Viimeisten kolmen vuoden aikana yhteensä yli 200 investointia on täyttänyt 2X-kriteerit. Eniten investointipäätöksiä on kohdistunut Latinalaisessa Amerikassa ja toiseksi eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa toimiviin yrityksiin. 2X-aloitteen perustajat toteavat lehdistötiedotteessa uuden, kunnianhimoisen tavoitteen alleviivaavan naisten asemaa edistävän liiketoiminnan rahoittamisen kasvua. Investointien tarkoituksena on vauhdittaa naisten työllistymistä, vahvistaa rahoitettavien yritysten kestävyyttä ja tukea yrityksiä koronaviruspandemian aiheuttamien vaikeuksien yli.

Jo ennen pandemiaa kehittyvien maiden naisilla oli merkittävästi miehiä vähemmän taloudellisia ja liiketoiminnallisia mahdollisuuksia. COVID-19 on vahvistanut tätä ilmiötä. Naisten tukeminen yrittäjinä, johtajina, työntekijöinä ja kuluttajina lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa, vähentää köyhyyttä ja tukee tasa-arvoisempaa ja kestävämpää talouskasvua.

“2X Challenge on osoittanut yhteistyön voiman”, toteaa Finnfundin kehitysvaikutustiimin päällikkö Kaisa Alavuotunki. ”Yhdessä luotu arviointikehikko auttaa tasa-arvosijoituksiin panostavia organisaatioita puhumaan samaa kieltä ja työskentelemään yhdessä kohti tasa-arvoisempaa maailmaa.”

2X-aloitteen ytimessä on ollut 2X-kriteerien määritteleminen. Niistä on nopeasti muodostunut globaali standardi sille, mikä on hyvää tasa-arvosijoittamista. ”Finnfundissa olemme tuoneet tasa-arvokysymykset osaksi investointiprosessia ja vahvistaneet vaikuttavuuden tarkastelua ja mittaamista”, kertoo Alavuotunki. ”Keskustelemme nykyisin jokaisen hankkeen yhteydessä siitä, miten yhtiö pystyy tukemaan naisia työntekijöinä, johtajina ja asiakkaina.”

Lisätietoja:
Kaisa Alavuotunki
kehitysvaikutustiimin päällikkö
kaisa.alavuotunki (a) finnfund.fi, p. 041 522 3693

 

Lue myös
Rasti ruutuun vai tavoitteet paperille? Tasa-arvosijoittaminen on dialogia
Ulkoministeriö: Finnfundin sijoitukset edistävät naisten asemaa kehitysmaissa
Finnfundin investoinnit tasa-arvoon 2019-2021

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Lue seuraavaksi: