Hyppää sisältöön
fi
en

Finnfund allekirjoittaa tänään kansainväliset suuntaviivat, joilla yli 50 sijoittajaa ja digitaalisten rahoitusratkaisujen kehittäjää sopivat kehitysmaille tarkoitettujen palveluiden pelisäännöistä.

Digitaaliset ratkaisut ovat tuoneet pankkipalvelut monille sellaisille kehitysmaiden ihmisille, jotka ovat aiemmin jääneet palveluiden ulkopuolelle. Mahdollisuus siirtää, tallettaa ja lainata rahaa helpottaa satojen miljoonien ihmisten ja pienyritysten elämää ja toimintaa.

Samalla esimerkiksi digitaaliseen lainaamiseen liittyvät riskit ovat kuitenkin kasvaneet, kun tuotteita on ylihinnoiteltu ja osa asiakkaista on ylivelkaantunut. Tämän takia alan toimijat ovat nyt sopineet vastuullisen sijoittamisen pelisäännöistä.

Tänään Amsterdamissa allekirjoitettava “Digitaalisten rahoituspalveluiden suuntaviivat” (Guidelines on Responsible Digital Financial Services) koostuu kymmenestä kohdasta, joita sijoittajat ja sijoituskohteet voivat hyödyntää, kun ne arvioivat mahdollisuuksia, torjuvat riskejä ja rakentavat vastuullista digitaalisten rahoituspalveluiden ympäristöä. Ohjeet koskevat muun muassa läpinäkyvää hinnoittelua, ehtojen avointa kertomista asiakkaille sekä toimia ylivelkaantumisen estämiseksi ja tietoturvan vahvistamiseksi.

Suuntaviivat eivät ole sitovia säädöksiä mutta allekirjoittajien odotetaan hyödyntävän niitä vastuullisen sijoittamisen ohjeena.

”Suuntaviivat hyödyttävät digitaalisten palveluiden rahoittajia ja heidän asiakkaitaan siten, että ne helpottavat digitalisaatioon liittyvien riskien arviointia ja hallintaa”, sanoo Maailmanpankkiryhmän IFC:n digitaalisen rahoituksen ja mikrorahoituksen päällikkö Martin Holtmann. IFC on ollut aloitteen liikkeellepanijoita.

“Digitaaliset rahoituspalvelut ja rahoitusala laajemminkin on yksi Finnfundin painopistealueista, koska sillä on suuri vaikutus köyhien ihmisten, etenkin naisten elämään. Rahoitus on pullonkaula myös kehitysmaiden pienyrittäjyydelle, joten uusilla palveluilla on isot kerrannaisvaikutukset. Toiminnan pitää kuitenkin olla vastuullista ja siksi pelisäännöt tulevat tarpeeseen”, sanoo asiakirjan Finnfundin puolesta allekirjoittanut viestintäjohtaja Pasi Rajala.

Finnfundin rahoittamat rahoituslaitokset tarjoavat rahoituspalveluja tyypillisesti pienille ja keskisuurille yrityksille sekä yksittäisille ihmisille, joilla ei usein ole muita mahdollisuuksia päästä luotettavien ja virallisten pankkipalvelujen piiriin. Osana tätä työtä, Finnfund rahoittaa esimerkiksi digitaalisia, kännykällä käytettäviä rahoituspalveluja Etiopiassa tarjoavan M-Birrin sekä useissa Saharan eteläpuolisissa Afrikan maissa toimivan JUMOn toimintaa.

Responsible Finance Forum: Guidelines for Responsible Digital Financial Services

Lisätietoja:

Pasi Rajala, viestintäjohtaja, pasi.rajala(a)finnfund.fi, p. 0400 464 393

Kategoriat