Hyppää sisältöön
fi
en

22.4.2020

Finnfundin johtokuntaan ja hallintoneuvostoon uusia jäseniä

Finnfundin varsinainen yhtiökokous on päättänyt muutoksista yhtiön johtokunnan ja hallintoneuvoston kokoonpanoon.

Johtokunnan uusi puheenjohtaja on Independent development banking specialist Robert Wihtol, joka valittiin täyden kauden palvelleen Ritva Laukkasen tilalle. Johtokunnan uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin apulaisosastopäällikkö Kristiina Kuvaja-Xanthopoulos ulkoministeriöstä.

Johtokunnan uusiksi jäseniksi valittiin Hanna Loikkanen ja Nicholas Anderson, jotka nousevat Laukkasen ja Lars-Erik Schöringin tilalle. Loikkasella ja Andersonilla on molemmilla pitkä kansainvälinen kokemus rahoitusalalta.

Finnfundin hallintoneuvostoon lisättiin yksi uusi jäsen 2.12. 2019 nimettyjen 12 jäsenen lisäksi. Hallintoneuvostossa aloittaa suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi. Kehitysjärjestöt ovat yksi Finnfundin tärkeä sidosryhmä.

Finnfundin hallintoneuvostoon kuuluu kolmetoista jäsentä, jotka yhtiökokous valitsee kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Jäsenistä  on erovuorossa joka kolmas vuosi viisi jäsentä ja muina vuosina neljä jäsentä. Hallintoneuvoston jäsenet valitsee yhtiökokous. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan.

Finnfundin johtokunta vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka:

  • Robert Wihtol (puheenjohtaja)
  • Kristiina Kuvaja-Xanthopoulos (varapuheenjohtaja)
  • Nicholas Anderson
  • Jussi Haarasilta
  • Anu Hämäläinen
  • Hanna Loikkanen
  • Pirita Mikkanen
  • Antero Toivainen

Finnfundin hallintoneuvosto:

  • Juha Ruippo, johtaja, MTK
  • Emma Kari, kansanedustaja
  • Kristiina Salonen, kansanedustaja
  • Marko Kilpi, kansanedustaja
  • Eva Biaudet, kansanedustaja
  • Jouni Ovaska, kansanedustaja
  • Erkki Tuomioja, kansanedustaja
  • Petri Vuorio, johtaja, EK
  • Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja
  • Sakari Puisto, kansanedustaja
  • Saara-Sofia Sirén, kansanedustaja
  • Veronika Honkasalo, kansanedustaja
  • Juha-Erkki Mäntyniemi, toiminnanjohtaja, Fingo

 

Lisätietoja:
Hallintojohtaja Minnamari Marttila, minnamari.marttila (a) finnfund.fi, p. 040 506 6553

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Lue seuraavaksi: