Hyppää sisältöön
fi
en

12.4.2017

Yritykset auttavat vähentämään kehitysmaiden köyhyyttä

Yhdeksän kymmenestä työpaikasta syntyy kehitysmaissa yksityiselle sektorille, kirjoittaa Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 12. huhtikuuta.

Johanna Järvelä kirjoitti (HS Vieraskynä 7.4.) tärkeästä asiasta: köyhyyden vähentämisestä ja kehitysyhteistyön muutoksesta. Kirjoitus sisälsi kuitenkin yksipuolisia väittämiä, joita on syytä korjata.

On totta, että yritysten roolia ja vastuuta kehityksestä korostetaan entistä enemmän. Taustalla on oivallus siitä, että kestävä kehitys sekä aikamme suuret haasteet, kuten köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä vaativat yritysten saamista mukaan.

Puolet maailman väestöstä on alle 30-vuotiaita, joista valtaosa asuu kehittyvissä maissa. Mistä heille löytyy töitä ja toimeentuloa, jolla elättää itsensä ja perheensä? Vaikutukset näkyvät meillä Suomessa asti.

YK:n jäsenmaiden sopimia kestävän kehityksen tavoitteita, kuten köyhyyden ja nälän poistamista tai siirtymistä puhtaaseen energiaan, ei saada toteutettua vuoteen 2030 mennessä ilman miljardien eurojen lisä­rahoitusta.

Toisin kuin Järvelä kirjoitti, vastuullisilla yrityksillä on merkittävä rooli köyhyyden vähentämisessä. Yhdeksän kymmenestä työpaikasta syntyy kehitysmaissa yksityiselle sektorille.

On selvää, että yritykset eivät voi yksin ratkaista kehitysongelmia, mutta harva niin kai väittääkään. Eri toimijoilla on oma tehtävänsä: tarvitaan niin val­tioiden toimia, yrityksiä kuin aktiivista kansalaisyhteiskuntaakin. Vuoropuhelu ja yhteistyö ovat tässä avainasemassa.

Käyttämällä kehitysyhteistyövaroista saamaansa ja markkinoilta lainaamaansa rahaa sekä kierrättämällä hankkeista palautuvia pääomia ja tuottoja yhä uusiin hankkeisiin Finnfund tukee kehitysmaiden kestävää kehitystä yksityisen sektorin kautta. Muiden kehitys­rahoittajien tavoin toimimme vaikeissa paikoissa ja panostamme haastaviin hankkeisiin, joihin kaupallista rahoitusta ei ole tarjolla tarpeeksi. Tehtävänämme on mobilisoida uusia rahavirtoja kestävän kehityksen edistämiseen, etenkin köyhimpiin maihin.

Edellytämme hankkeiltamme vastuullisuutta niin ympäristön, ihmisten kuin taloudenkin ­näkökulmasta. Vastuullisuus tarkoittaa käytännössä muun muassa sitoutumista kansain­välisiin vastuullisuusstandardeihin, joissa kiinnitetään erityistä huomiota juuri Järvelän mainitsemiin ihmisryhmiin, kuten ­alkuperäiskansoihin.

Yrityksiä on monenlaisia. Rahoittajana meidän tehtävänämme on rahoittaa vastuullisia yrityksiä ja niitä, jotka haluavat tulla meidän kanssamme vielä vastuullisemmiksi.

Jaakko Kangasniemi
toimitusjohtaja, Finnfund

Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-sivuilla 12.4.2017.

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
Kategoriat

Lue seuraavaksi: