Hyppää sisältöön
fi
en

”2X Challenge – Financing for Women” -aloitteen tarkoituksena on saada liikkeelle sijoituksia, jotka edistävät naisten asemaa. Aloitteen ensimmäinen vuosi on nyt takana. G7-maiden kehitysrahoittajat ovat vuoden aikana saaneet liikkeelle 2,47 miljardia Yhdysvaltain dollaria naisten asemaa edistävän liiketoiminnan rahoittamiseen. Aloitteeseen on liittynyt uusia jäseniä ja investointikriteeristö on määritelty.

World Economic Forum 2018 Global Gender Gap Report arvioi, että taloudellisen osallisuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien välinen kuilu sukupuolten välillä saataisiin suljettua kurottua kiinni 202 vuodessa, mikäli jatkamme nykyiseen tahtiin. Kiihdyttääkseen tahtia G7-maiden kehitysrahoittajat päättivät yhdistää voimansa julkaisemalla 2X Challenge -aloitteen.

3 miljardin tavoite ylittymässä

Tähän mennessä sijoitetut 2,47 miljardia kohdistuvat projekteihin, jotka voimaannuttavat naisia yrittäjinä, yritysjohtajina, työntekijöinä ja sellaisten tuotteiden ja palveluiden kuluttajina, jotka kasvattavat heidän taloudellista osallistumistaan. Kunnianhimoinen 3 miljardin Yhdysvaltain dollarin tavoite, jonka oli määrä täyttyä vuoden 2020 loppuun mennessä, tulee todennäköisesti ylittymään reilusti.

12 kehitysrahoittajaa on sitoutunut lisäämään tasa-arvoa edistäviä sijoituksia. 2X Challenge -aloitteen perustajajäsenet ovat FinDev Canada (Kanada), Proparco (Ranska), DEG (Saksa), Cassa Depositi e Prestiti – CDP (Italia), JBIC ja JICA (Japani), CDC (Iso-Britannia) ja Overseas Private Investment Corporation OPIC (USA). Toukokuussa ryhmään liittyi neljä uutta kehitysrahoittajaa: suomalainen Finnfund, Ruotsin Swedfund, Alankomaiden FMO ja Tanskan IFU.

Organisaatioilla on yhteinen verkkosivu 2xchallenge.org, jossa tavoitetta seurataan julkisesti. ”Olemme jo pitkään arvioineet jokaista investointia siitä näkökulmasta, miten sen oletetaan vaikuttavan sukupuolten väliseen tasa-arvoon”, kertoo Finnfundin kehitysvaikutusneuvonantaja Kaisa Alavuotunki. ”Keskustelu mittareista ja tavoitteista G7-maiden isojen rahoittajien kanssa tuo läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta investointien vaikuttavuuden määrittelemiselle.”

Yhteinen kriteeristö määrittelee, mitä naisiin sijoittaminen tarkoittaa

2X Challenge -jäsenet ja Dahlberg Advisors kehittivät yhdessä tutkimustietoon perustuvan kriteeristön sille, mitkä sijoitukset voidaan laskea mukaan 2X-haasteeseen. Kriteereistä on muodostumassa globaali standardi, joka määrittelee, mitä ’naisiin sijoittaminen’ tarkoittaa. 2X-kriteerit ovat tärkeä askel kohti sijoittajien yhteistä terminologiaa ja kriteerit auttavat määrittelemään, millaiset sijoitukset vähentävät sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Niiden avulla sijoittajat voivat tunnistaa tasa-arvoa edistäviä sijoitusmahdollisuuksia, määritellä omalle organisaatiolleen strategian tasa-arvoa edistävien sijoitusten osalta ja mitata sijoitusten vaikuttavuutta.

”Finnfundin liittyminen 2X-aloitteeseen on tuonut tasa-arvoa edistävät sijoitusmahdollisuudet selkeämmin osaksi työtämme ja aihe on ollut paljon esillä myös kansainvälisesti kehitysrahoittajien keskuudessa”, kertoo Finnfundin rahoituspäällikkö Ulla Huotari. ”Olemme nostaneet sukupuolten tasa-arvon edistämisen yhdeksi tärkeäksi kriteeriksi potentiaalisia hankkeita arvioidessamme. Tämä ohjaa investointipäätöksiä kohti sukupuolten tasa-arvon edistämistä, lisää naisten johtajuuden arvostusta ja roolia markkinoilla sekä vahvistaa naisten taloudellista vaikutusvaltaa investoinneissamme.”

Konkreettisia vaikutuksia naisten elämään

2X Challenge -rahoitusta saaneet projektit tuovat konkreettisia vaikutuksia naisten elämään.

Annapurna Finance Pvt Ltd on yhtiö, joka tarjoaa mikrolainoja ja niihin liittyen talouslukutaidon koulutusta pääsääntöisesti köyhille naisille Intian maaseudulla. Finnfundin sijoituksen turvin Annapurna pystyy jatkossa tarjoamaan palveluitaan entistä laajemmin Intiassa. Yhtiöllä on nyt 1,4 miljoonaa asiakasta. Mahdollisuus mikrolainaan ja sen avulla omien tulojen kasvattamiseen edistää naisten ja haavoittuvassa asemassa olevien taloudellista itsenäisyyttä.

”Olemme tehneet aiemminkin sijoituksia, joissa sukupuolten tasa-arvon edistäminen oli merkittävässä asemassa. Annapurna oli kuitenkin Finnfundin ensimmäinen virallinen 2X-hanke aloitteeseen liittymisemme jälkeen. Lisää on tulossa vielä tämän vuoden puolella”, iloitsee Huotari.

Finnfundin työstä ja linjauksista sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi voit lukea lisää täältä: https://www.finnfund.fi/vaikuttavuus/yritysvastuu/sukupuolten-tasa-arvo/.

Lisätietoja:
Rahoituspäällikkö Ulla Huotari, ulla.huotari(a)finnfund.fi, p. 050 594 2296
Kehitysvaikutusneuvonantaja Kaisa Alavuotunki, kaisa.alavuotunki(a)finnfund.fi, p. 041 522 3693

www.2Xchallenge.org

 

 

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
Kategoriat

Lue seuraavaksi: