Hyppää sisältöön
fi
en

Finnfundin johtokunta on hyväksynyt yhtiön uuden toimintastrategian, joka määrittää suuntaviivat vuoteen 2025.

Finnfundin missio on luoda parempaa maailmaa rahoittamalla vastuullisia yrityksiä kehitysmaissa. Yhtiön visio on olla arvostettu kumppani ja vaikuttavuuden edelläkävijä eurooppalaisessa kehitysrahoituksessa.

Finnfund painottaa kestävälle kehitykselle tärkeitä toimialoja eli uusiutuvaa ja päästöjä vähentävää energiantuotantoa, kestävää metsätaloutta, maataloutta sekä rahoitusalaa. Yhtiö voi rahoittaa myös muita toimialoja, kun hankkeilla on vahvat kehitysvaikutukset.

Aikamme suurten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutumisen tukeminen sekä köyhyyden poistaminen edellyttävät mittavia yksityisiä investointeja pikaisella aikataululla.

YK:n arvion mukaan kehitysmaat tarvitsevat vuosittain jopa 2 500 miljardin dollarin arvosta uusia investointeja saavuttaakseen kestävän kehityksen tavoitteet.

Finnfund ja sen ammattimaiset kumppanit edistävät osaltaan näiden välttämättömien investointien toteutumista sekä niiden vastuullisuutta ja tuloksellisuutta.

Yhtiön toimintastrategia painottaa neljää osa-aluetta:

  • Hankkeiden kehitysvaikutusten saavuttaminen, vaikutusten analysointi ja niistä viestiminen.
  • Toiminnan volyymin kaksinkertaistaminen ja varojen kohdentaminen vastuullisiin, vaikuttaviin ja kannattaviin hankkeisiin.
  • Lisärahoituksen hankkiminen ja yksityisten sijoittajien vakuuttaminen Finnfundin kyvystä hallinnoida varoja.
  • Toimintatapojen kehittäminen oman henkilöstön ja sidosryhmien työtä arvostaen.

Finnfundin kaikkea toimintaa ohjaa neljä periaatetta: Vaikuttavuus, vastuullisuus, kannattavuus ja ammattimaisuus.

Strategian uudistuksessa on pyritty huomioimaan kehitysrahoituksen kasvavat tarpeet, valtion omistajaohjaus, sidosryhmien odotukset, vastuullisuuteen liittyvät vaatimukset sekä Finnfundin vahvuudet eri toimialoilla.

Koko strategia:

Finnfundin strategia 2018-2025

Kategoriat