Hyppää sisältöön
fi
en

23.6.2022

Maailmanparantaminen ja sijoittaminen sopivat hyvin samaan salkkuun

Tuomas Virtala

Kun maailmanparantamisen ja sijoittamisen yhdistää kummastakaan tavoitteesta tinkimättä, on kyse vaikuttavuussijoittamisesta. Tälle periaatteelle on rakennettu OP Finnfund Global Impact Fund I – Suomen ensimmäinen aito vaikuttavuusrahasto, joka täyttää tänä vuonna jo kolme vuotta!

Kuten rahaston nimestä näkyy, on kyseessä yhteistuotanto OP:n ja Finnfundin kanssa. Löysimme toisemme nopeasti: OP:lla halusimme nostaa vastuullisuustyömme aivan uudelle tasolle ja Finnfund puolestaan halusi tarjota omaa osaamistaan aikaisempaa laajemmin niin kotimaassa kuin kohdemarkkinoillakin. Totesimme hyvin pian, että tavoitteemme, osaamisemme ja arvomme tukevat toisiaan niin niin vastuullisuustyössä, asiakkaan edun varmistamisessa kuin sijoitustoiminnassakin.

Suunnittelimme rahastoa ennen sen aloittamista noin vuoden päivät yhdessä Finnfundin mainion porukan – sekä myöhemmässä vaiheessa muutamien asiakkaidemme – kanssa. Meille molemmille oli tärkeää varmistaa, että tarjoamme asiakkaillemme aitoa ja kaikin puolin korkealaatuista vaikuttavuussijoittamista.

Lähtökohtana YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

OP:n ja Finnfundin yhteinen rahasto on kehittyvien talouksien listaamattomien yhtiöiden omaan ja vieraaseen pääomaan sijoittava pääomarahasto, joka tavoittelee jokaisella sijoituksellaan hyvien tuottojen lisäksi positiivisia kestävyysvaikutuksia.

Kestävyysvaikutusten määritelmänä ja mittarina käytetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (SDGs = Sustainable Development Goals), joita on yhteensä 17. Tavoitteiden joukossa on esimerkiksi ympäristöön, luonnon monimuotoisuuteen, tasa-arvoon, köyhyyden estämiseen sekä työllisyyden ja koulutuksen edistämiseen liittyviä tavoitteita. Näistä rahastomme on edistämässä vähintään 9 tavoitetta.

Sparrausta ja grillausta

Kehitystyön ja varainkeruun aikana saimme asiakkailtamme tärkeätä sparrausta ja grillausta sekä sijoitusprosessin että vastuullisuustavoitteiden laadusta ja varsinkin näiden yhdistämisestä. OP:n ja Finnfundin yhteinen salkunhoitotiimi kävi asiakkaiden kanssa useita seikkaperäisiä läpikäyntejä aina positiivisessa hengessä. Lopputulos kiinnosti asiakaskuntaamme ja keräsi pääomasitoumuksia noin 150 miljoonaa euroa – erinomainen suoritus, kun kyseessä oli täysin uusi aluevaltaus niin OP:lle, Finnfundille kuin kotimaisille rahastomarkkinoillekin.

Rahasto on sääntelysyistä suunnattu vain ammattimaisille sijoittajille, vaikka kiinnostusta olisi varmasti ollut paljon myös ei-ammattimaisten sijoittajien (esim. yksityishenkilöt) keskuudessa. Mukaan lähti lopuksi ilahduttavan laaja ja monipuolinen joukko sijoittajia, jotka halusivat kohdentaa vastuullista sijoittamista mahdollisimman selvästi konkreettisten ja mitattavien vaikutusten aikaansaamiseen. Kilpailukykyisten tuottojen vaatimus oli näille sijoittajille itsestäänselvyys.

Twiga

Yksi rahaston sijoituksista on kenialainen verkkokauppa-alusta Twiga.

Tuloksena Suomen ensimmäinen kehittyvien markkinoiden vaikuttavuusrahasto

Vaikka Finnfund on tehnyt vaikuttavuussijoittamista kehittyvillä markkinoilla jo vuosia, oli vaikuttavuussijoittaminen Suomessa kolme vuotta sitten vielä käsitteenä aika uusi eikä kokemuksia tai kotimaisia vertailukohtia juurikaan ollut. Mukaan lähteminen vaatikin asiakkailtamme pioneeriasennetta, selvitystyötä ja rohkeutta. Nyt vaikuttavuus tai ”impakti” on tuttu käsite myös sijoitusalan sanastossa.

Vaikuttavuussijoittamisesta alkaa olla myös mitattavaa kokemusta. Meidänkin rahastossamme on jo kuusi sijoitusta eri toimialoille ja maantieteellisille alueille. Tuottotavoitteet näille sijoituksille vaihtelevat lainoittamisen noin 10 prosentin korkotuotosta osakesijoitusten selvästi korkeampaan tavoitteeseen. Jokainen sijoitus edistää tavoitteellisesti ja mitattavasti 2–3 SDG-tavoitetta ja rahaston tasolla halutaan edistää vähintään 9 eri tavoitetta.

Pistimme Finnfundin kanssa hynttyyt yhteen, ja lopputuloksena oli Suomen ensimmäinen kehittyvien markkinoiden vaikuttavuusrahasto. Se on osoittanut, että hyvällä yhteistyöllä sekä vaikuttavuuden ja tuottavan sijoitustoiminnan yhdistämisellä saadaan paljon aikaan. Sijoittamalla voi todellakin parantaa maailmaa.

Tuomas Virtala
OP:n omaisuudenhoidon johtaja

Lue lisää
Suomen ensimmäinen kehittyvien markkinoiden vaikuttavuusrahasto keräsi loppuvuonna 58 miljoonaa euroa lisää pääomaa – kerättynä yhteensä 135 miljoonaa euroa – Finnfund
Seeking significant positive impacts in addition to financial return – Finnfund
Twiga: OP Finnfund Global Impact Fund I:n sijoitus parantaa ruokaturvaa digitalisaation keinoin – Finnfund

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Lue seuraavaksi: