Hyppää sisältöön
fi
en

30.9.2021

Lukuja ja lukemattomia tarinoita

Anna Turunen

Olen viimeisen viiden kuukauden aikana katsonut paljon numeroita: euroja, dollareita, nairoja, mutta myös naisjohtajia, megawattitunteja ja kasvavien puiden ilmakehästä nielemää hiilidioksidia.

Olen estimoinut ja attribuoinut, eli toisin sanoen miettinyt potentiaalisia tulevaisuuksia ja omaa osaamme tapahtumissa. Olen leikannut ja liittänyt, olen pyytänyt lisätietoja ja kiittänyt, ja saapuneista luvuista on viikkojen saatossa muodostunut kehitysvaikutustietokanta vuosimallia 2020, oma pieni maailmansa, joka kätkee taakseen monen monta tarinaa. Tämä tietokanta ja sen sisältämät tarinat jatkavat lopulta matkaansa Finnfundin vuosikertomukseen.

Oma maailmansa on myös minulle entuudestaan tuntematon kehitysrahoittajan arki. Pala tästä arjesta suotiin harjoitteluni alussa minun vastuulleni, sen lisäksi kokonaisuutta pyörittävät monet viisaat päät täynnä tietoa. Rajatonta aivokapasiteettia ei voi vaatia edes kehitysrahoittajalta, vaikka välillä kollegoitani kuunnellessa ihmettelenkin, kuinka monta kirjastoa ihmisen päähän voikaan mahtua. Noviisin päätä alkaa huimaamaan jo pelkkä lyhennetulva, kymmenien eri sektoreiden teknillisistä ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista puhumattakaan. Toisaalta kaltaistani uteliasta ihmistä motivoi se, kun huomaa kaikkien ympärillä jatkuvasti ahmivan tietoa ja opettelevan uutta.

Anna Keniassa keväällä 2018.

Opiskelen maatalous-, ympäristö- ja luonnonvaraekonomian maisteriksi Helsingin yliopistossa. On jännittävää päästä ymmärtämään mekanismeja – vaikkakin teoreettisia – niiden pitkään pohtimieni kysymysten taustalla, joita maailman tilasta uutisissa listataan. Yhtä jännittävää ellei vielä jännittävämpää on saada tutustua niihin mekanismeihin, joilla maailmaan ja ihmiselämiin voidaan rahoituksen ja sen ehtojen kautta päästä käytännössä vaikuttamaan. Mikä ihmeellisintä, olen osa toteutusta!

Ja silti pandemian ajan näyttöä tuijottaneet etätyösilmät hakeutuvat ikkunasta ulos ja kysymään itseltäni, minne olen matkalla. Olenko siellä, mistä lapsena mielikuvitusleikeissäni haaveilin?

Vaan luulenpa, että mielikuvitukselle on paikkansa myös työelämässä. Kun työtä tehdään pitkälti tietokoneen ääressä, täytyy ajatuksille antaa tilaa myös lentää ollakseen kosketuksissa siihen, mitä numerot ja sanat fyysisessä maailmassa tarkoittavatkaan. Sijoitusten kohdemaiden todellisuuden tunteminen auttaa täyttämään aukkoja, joita itse numerot eivät kerro: Mitkä otukset perustavat kotinsa uuteen metsään, miltä siellä tuoksuu? Mikä vapaus syntyy siitä, kun pystyy tienaamaan omaa rahaa? Mihin laitteisiin piuhat sähkön kuljettavat ja mihin säästyneet rahat käytetään?

Omalla kohdallani nuo aukot täyttyvät kuvilla pienestä kylästä Kenian rannikolta, jossa vietin muutama vuosi sitten aikaa vapaaehtoistyöntekijänä. Monella itseäni enemmän työnsäkin puolesta matkanneella ja useampia todellisuuksia tuntevalla ne varmastikin täyttyvät samalla tavoin kuvin kohdatuista paikoista ja maailmoista.

Ehkäpä itsekin saan vielä joskus matkallani tuntea tarinat pyörittelemieni lukujen takana. Sillä ikkunasta ulos katsoessani muistutan itseäni myös siitä, mitä minä oikeastaan katson katsoessani lukuja näytölläni. Mitä se tarkoittaa, jos numero on viime vuoteen verrattuna yhtä numeroa suurempi – tai koronavuoden jäljiltä pienempi – ja mikä vaikutus voi olla sillä, että me aktiivisesti olemme kiinnostuneita näistä luvuista.

Anna Turunen työskenteli korkeakouluharjoittelijana Finnfundin kehitysvaikutustiimissä huhtikuun puolivälistä syyskuun loppuun 2021. Anna opiskelee maatalous-, ympäristö- ja luonnonvaraekonomian maisteriksi Helsingin yliopistossa. Finnfundissa hänen tehtäviinsä kuului muun muassa kehitysvaikutuksia koskevan tiedon kerääminen ja käsittely, yhteydenpito rahoitettavien yhtiöiden kanssa sekä portfolion hiilidioksidipäästöjen arviointi ja päästötyökalujen vertailu.

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kategoriat

Lue seuraavaksi: