Hyppää sisältöön
fi
en

4.2.2021

Kehitysrahoittajat kasvattivat Phatisa Food Fund 2 -rahaston viimeisen rahoituskierroksen 143 miljoonaan dollariin

  • Kehitysrahoittajat CDC Group, Norfund, Finnfund, FinDev Canada ja BIO sitoutuvat yhdessä rahoittamaan rahastoa 82 miljoonalla dollarilla
  • Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan keskittyvän rahaston tavoitteena on luoda yli 2 000 työpaikkaa elintarviketuotantoon ja maatalouteen
  • Investoinnin tavoitteena on lisätä maatalouden tuotantoa 3 miljoonalla tonnilla

Joukko johtavia kehitysrahoittajia ja vaikuttavuussijoittajia – CDC Group, Norfund, Finnfund, FinDev Canada ja BIO – ovat tehneet 82 miljoonan Yhdysvaltain dollarin yhteisen rahoitussitoumuksen Phatisan hallinnoimaan Phatisa Food Fund 2 -rahastoon.

Rahasto sijoittaa ruoantuotannon arvoketjuun Afrikassa. Investointeja voidaan tehdä esimerkiksi koneellistamiseen, siipikarjan ja lihantuotantoon, elintarvikkeiden jalostukseen ja valmistamiseen, logistiikkaan ja jakeluun koko Saharan eteläpuolisen Afrikan alueella. Investointi vahvistaa ja lisää elintarvikkeiden tarjontaa, paikallista tuotantoa ja jakelukanavia koko alueella.

Rahaston viimeisellä rahoituskierroksella mukaan liittyvään sijoittajaryhmään kuuluvat CDC (30 miljoonaa dollaria), Norfund (20 miljoonaa dollaria), Finnfund (15 miljoonaa dollaria), FinDev Canada (10 miljoonaa dollaria) ja BIO (7 miljoonaa dollaria). Viimeinen rahoituskierros kasvoi tämän myötä 143 miljoonaan dollariin ja kokoaa yhteen kehitysrahoittajia sekä yksityisiä sijoittajia vahvistamaan laadukkaan ruoan tuotantoa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa arvioiden mukaan jopa 239 miljoonaa ihmistä kärsii ruokaturvattomuudesta eli ruokaan liittyvästä puutteesta ja nälästä.

Sijoittamalla ruoan arvoketjun eri vaiheissa toimiviin yrityksiin, rahasto tavoittelee vaikutusta yli 90 000 pienviljelijään ja pienyrittäjään. Tavoitteena on luoda yli 2000 pysyvää työpaikkaa sekä ylläpitää lisäksi 10 000 työpaikkaa. Rahasto on jatkoa Phatisa African Agriculture Fund -rahastolle, joka on luonut yli 1800 työpaikkaa ja hyödyttänyt 86 000 viljelijää yli 20 markkinalla eri puolilla Afrikkaa.

Phatisa Food Fund 2 tulee tukemaan pienviljelijöitä ja pienyrittäjiä osaamisen kehittämisessä. Rahasto pyrkii laajentamaan markkinoille pääsyn ja taloudellisen kasvun mahdollisuuksia. Rahasto tulee myös auttamaan viljelijöitä kohtuuhintaisten tuotteiden saatavuuden parantamisessa sekä edistämään hyviä viljelymenetelmiä. Tavoitteena on parantaa satojen kriisikestävyyttä sekä vähentää ruokahävikkiä ja jätettä 50 prosentilla rahoitetuissa yrityksissä samalla kun tuotantoa sekä taloudellista tuottoa ja tuloja kasvatetaan.

Investointi edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita 1 (ei köyhyyttä), 2 (ei nälkää), 8 (ihmisarvoista työtä ja talouskasvua), 5 (sukupuolten tasa-arvoa), 12 (vastuullista kuluttamista) ja 13 (ilmastotekoja).

Phatisa Foaod Fund 2 on myös mukana 2X Challenge -aloitteessa. Sen tavoitteena on tukea yrityksiä, jotka tarjoavat kehittyvien maiden naisille mahdollisuuksia johtajuuteen, laadukkaita työpaikkoja sekä tuotteita ja palveluita, jotka parantavat heidän osallisuuttaan ja osallistumismahdollisuuksiaan taloudelliseen toimintaan.

”On hienoa, että saamme tämän monikansallisen sijoittajaryhmän mukaan Phatisa Food Fund 2 -rahastoon. Rahaston tavoitteena on lisätä investointeja Afrikan pääomavajeesta kärsivään maatalouteen ja ruoantuotannon arvoketjuun. Kehitysvaikutukset, kaupallisista periaatteista tinkimättä, ovat Phatisan sijoittamisen ytimessä. Rahaston sijoituskauden sekä lahjakkaisiin, eteenpäin meneviin tiimeihin tehtävien sijoitusten myötä haluamme kasvattaa arvonluontia, lisätä osallistavaa ja kestävää kasvua sekä ratkaista sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä haasteita, jotka vaikuttavat moniin eniten kehityksestä syrjässä oleviin ihmisiin Afrikassa”, sanoo Phatisan Managing Partner Stuart Bradley.

”Olemme iloisia voidessamme osallistua tähän rahastoon kumppaneidemme kanssa. Ruoan saannin, paikallisen ruoantuotannon ja -jakelun vahvistaminen ja lisääminen – ruokaturvan parantaminen ja pienviljelijöiden tukeminen – ovat Finnfundin tehtävän ytimessä. Erityisesti nyt keskellä koronapandemiaa on erittäin tärkeää kanavoida rahoitusta Afrikan maataloudelle ja elintarviketuotannolle”, sanoo Finnfundin apulaisjohtaja ja rahastojen salkkuvastaava Riikka Molander.

Lue koko englanninkielinen tiedote: Phatisa Food Fund 2 reaches $143 million final close from DFI commitments – Finnfund

Lisätietoja
Riikka Molander, apulaisjohtaja ja rahastojen salkkuvastaava, riikka.molander@finnfund.fi, p. 050 369 4039
Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, kirsi.pere@finnfund.fi, p. 040 620 9767 (median yhteydenotot)

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja ammattimainen vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin ja kannattaviin yrityksiin kehitysmaissa. Sijoitamme vuosittain 200-250 miljoonaa euroa 20-30 projektiin, painottaen uusiutuvaa energiaa, metsätaloutta, maataloutta ja rahoitusalaa. Yhteensä Finnfundin sijoitukset ja sijoituspäätökset ovat noin 957 miljoonaa euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on noin 90 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa www.finnfund.fi

 

About CDC
1. CDC Group is the UK’s impact investor with over 70 years of experience of successfully supporting the sustainable, long-term growth of businesses in South Asia and Africa.
2. CDC is a leading player in the fight against climate change and a UK champion of the UN Sustainable Development Goals – the global blueprint to achieve a better and more sustainable future for us all.
3. The company has investments in over 1,200 businesses in emerging economies and a total portfolio value of $6.2bn. This year CDC aims to invest $1.75bn in companies in Africa and Asia with a focus on fighting climate change, empowering women and creating new jobs and opportunities for millions of people.
4. CDC is funded by the UK government and all proceeds from its investments are reinvested to improve the lives of millions of people in Africa and South Asia.
5. CDC’s expertise makes it the perfect partner for private investors looking to devote capital to making a measurable environmental and social impact in countries most in need of investment.

About Phatisa
Being a sector-focused private equity fund manager, Phatisa is a specialist investor within the African food value chain. The firm currently has three funds under management, totalling more than $400 million, focused on food and affordable housing. Phatisa comprises a team of dedicated staff and a solid track record of managing private equity funds and commercial businesses throughout the continent. Phatisa’s vision is to be the leading sector-focused development equity (DevEq) fund manager in Africa. This philosophy finds expression in the unique formula of DevEq = PAT* x + i 2 TM; a balanced blend of private equity and development finance, striving to build sustainable assets and communities, while ensuring the best possible returns for investors. www.phatisa.com

About Norfund
Norfund is the Norwegian Investment Fund for developing countries. Our mission is to create jobs and to improve lives by investing in businesses that drive sustainable development. Norfund is owned and funded by the Norwegian Government and is the Government´s most important tool for strengthening the private sector in developing countries to reduce poverty. Norfund’s committed portfolio totals $2.8 billion with direct and indirect investments in more than 1,000 companies in Sub-Saharan Africa, South East Asia and Central America. Norfund has four investment areas: Clean Energy, Financial Institutions, Scalable Enterprises and Green Infrastructure. For more information, please visit www.norfund.no

About FinDev Canada
The Development Finance Institute Canada Inc., operating under the FinDev Canada brand, is a Canadian institution dedicated to providing financial services to the private sector in developing countries with the aim of combating poverty through economic growth by focusing on three main themes: economic development through job creation, women’s economic empowerment, and climate change mitigation. The Development Finance Institute Canada Inc. is a wholly owned subsidiary of Export Development Canada (EDC). Find out more about FinDev Canada here.

About BIO
BIO is a Development Finance Institution that supports private sector growth in developing countries. BIO provides long-term financing to enterprises, financial institutions, and private infrastructure projects, as well as grants for feasibility studies and technical assistance programmes. BIO operates as an additional partner to financial institutions and aims to strike a balance between return on investment and development impact. BIO is a member of EDFI (European Development Finance Institutions) and has more than €1 billion of assets under management. For more information, please visit us at www.bio-invest.be or follow us on LinkedIn

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
Kategoriat

Lue seuraavaksi: