Hyppää sisältöön
fi
en

2.9.2020

Finnfundin sijoitus vahvistaa Sri Lankan alhaista vakuutuskattavuutta

Finnfund tekee ensimmäisen sijoituksensa vakuutustoimialalle. Kyseessä on 7,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Softlogic Life Insurance PLC:lle, joka on Sri Lankassa toimiva henki- ja terveysvakuutusyhtiö. Innovatiivinen yhtiö on edelläkävijänä tuonut Sri Lankan henkivakuutusmarkkinoille kohtuuhintaiset mikrovakuutukset. Yhtiöllä on yli puoli miljoonaa pieni- ja keskituloista asiakasta, joiden talouteen Softlogic Life tuo joustavuutta odottamattomien tilanteiden kohdatessa.

Softlogic logo”Haluamme kasvattaa vakuutuskattavuutta kehittyvillä markkinoilla ja tämä sijoitus on ensimmäinen avauksemme siihen suuntaan”, kertoo Finnfundin rahoituspäällikkö Ulla-Maija Rantapuska. ”Tällä hetkellä henkivakuutusmarkkinan koko suhteessa bruttokansantuotteeseen on vain 0,56 % Sri Lankassa, joten sijoituksemme vaikuttavuus on merkittävä.”

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien suojeleminen on kestävän kehityksen tavoitteiden ytimessä. Vakuutusten on todettu vähentävän köyhyyttä, sillä ne voivat ehkäistä perheitä vajoamasta köyhyyteen odottamattomien tilanteiden seurauksena. Vakuutukset auttavat myös terveydenhuoltoon liittyvissä kuluissa, jotka usein ovat syynä kotitalouksien köyhyyteen. Yli 37 % Sri Lankan asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja vakuutussektorin tukeminen on tärkeä askel heidän suojaamisessaan samalla kun se mahdollistaa maan vastuullisen kasvun.
”Softlogic Life on Sri Lankan nopeimmin kasvava henkivakuutusyhtiö ja rahoituksen avulla pystymme toteuttamaan kunnianhimoiset kasvutavoitteemme. Tavoitteemme on saavuttaa kolmen miljoonan asiakkaan raja vuoteen 2025 mennessä”, kertoo Softlogic Lifen toimitusjohtaja Iftikar Ahamed.

Finnfund on tarkastellut erityisen tarkkaan uudelle toimialalle tehtävän sijoituksen sosiaalista vastuuta. ”Meille rahoittajana on tärkeää varmistaa, että Softlogic Life seuraa Client Protection Principles -periaatteita ja huolehtii siitä, että asiakkaat tietävät mistä maksavat ja millä ehdoilla. Asiakkaiden on tunnettava oikeutensa”, toteaa Rantapuska.

Finnfund on sitoutunut investoimaan vuosina 2019-2021 kaikkiaan 105 miljoonaa euroa sukupuolten tasa-arvoa edistäviin yrityksiin. Vakuutussektori edistää tasa-arvoa suojelemalla naisia perheenjäsenten menettämisen taloudellisilta seuraamuksilta. Naiset pystyvät vakuutusten avulla säilyttämään kotinsa ja kotitalouden taloudellisen vakauden. Softlogic Life työskentelee yhteistyössä Finnfundin kanssa tavoitteenaan saavuttaa tasa-arvosijoittamiseen liittyvän 2X-aloitteen kriteerit naisten voimaannuttamisesta niin työntekijöinä kuin asiakkainakin.

Lisätietoja:
Rahoituspäällikkö Ulla-Maija Rantapuska, p. 041 536 5631, ulla-maija.rantapuska (a) finnfund.fi

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
Kategoriat

Lue seuraavaksi: