Hyppää sisältöön
fi
en

3.7.2020

Finnfund Insights analysoi koronan vaikutuksia markkinoihin ja yrityksiin

Koronapandemia on ollut ennennäkemätön sokki maailmantaloudelle. Uusi Finnfund Insights tarkastelee keskeisiä vaikutuskanavia, joiden kautta pandemian vaikutukset tuntuvat kehitysmaissa toimissa yrityksissä. 

”Kehitysrahoittajana meillä on suoraa tietoa siitä, miten korona on vaikuttanut markkinoihin ja yrityksiin kehitysmaissa”, sanoo Finnfundin ekonomisti Minna Kuusisto. 

”Uutisissa keskitytään pääosin kertomaan koronan vaikutuksista kehittyneiden maiden teollisuuteen tai esimerkiksi palvelusektoriin. Halusimmekin tarjota näkökulman siihen, miten korona on vaikuttanut kehittyvillä markkinoilla toimiviin yrityksiin.” 

 Kehittyvillä markkinoilla toimivat yritykset kohtaavat toiminnassaan nyt samanlaisia haasteita kuin yritykset ympäri maailman: toimitusketjun häiriöitä, äkillisiä haasteita työntekijöiden tai rahoituksen saatavuudessa. Kehittyvissä maissa toimivien yritysten toimintaympäristö on kuitenkin usein jo lähtökohdiltaan vaikeampi, joten myös niiden mahdollisuudet kriisistä selviytymiseen ovat heikommat. 

Raportti kokoaa yhteen tietoa yritysten tilanteesta erityisesti Finnfundin neljältä päätoimialalta, jotka ovat kestävä metsätalous, uusiutuva energia, kestävä maatalous ja rahoituslaitokset. 

Raportti on englanninkielinen, mutta sen lopusta löytyy suomenkielinen tiivistelmä.

Lue raportti A Way to Recovery: Trends and analysis on the impacts of the COVID-19 on markets and businesses in developing countries

Lisätietoa: 

Minna Kuusisto, ekonomisti, p. 044 260 9979, minna.kuusisto@finnfund.fi

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Lue seuraavaksi: