Hyppää sisältöön
fi
en

15.6.2017

Fuzu tuo yhteen työpaikat ja tekijät

Työn saanti on kiven alla Nairobissa. Tutkinto taskussakaan ei välttämättä auta, kilpailu on armotonta. Työnhakijoista ei ole pulaa – ja lisää tulee joka vuosi miljoona. Nairobissa on kenties Afrikan kovin kilpailu työpaikoista, sillä yliopiston käyneitä koulutettuja, fiksuja nuoria on tarjolla pilvin pimein.

Sylvia Biwott ja Gregory Oyolo ovat molemmat esimerkkejä koulutetun ja kasvavan keskiluokan nuorista edustajista.

”Valmistuin marraskuussa 2015 yliopistosta ja olen hakenut töitä siitä lähtien. Teen hakemuksia melkein joka päivä”, Gregory sanoo Nairobissa maaliskuussa 2017.

”Viime viikon jälkeen olen lähettänyt kymmenen työhakemusta. Muutaman kerran olen päässyt haastetteluun asti”, yliopisto-opintojensa loppusuoralla oleva ja samaan aikaan töitä etsivä Sylvia kertoo.

Suuri ongelma on ollut se, että avoimista työpaikoista on kuultu vain tuttujen ja tutuntuttujen kautta. Ilman suhteita ei mahdollisuuksista yksinkertaisesti tiedä.

Fuzu muutti pelin hengen

 

Nyt netin kautta tietokoneissa ja puhelimissa toimiva Fuzu on muuttanut pelitilanteen täysin.

”Kuulin Fuzusta kaverilta, joka suositteli sitä. Fuzun ansiosta saan joka päivä tietoa kaikista avoimista työpaikoista. Lisäksi palvelu jopa muistuttaa, milloin on viimeinen hetki hakea kutakin työtä. Se pitää aktiivisena”, sisäänostajan työstä haaveileva Gregory sanoo.

Myynti- ja markkinointityötä etsivä Sylvia löysi Fuzun netin kautta. Hän kehuu palvelua ja sanoo sen olevan hyvin hyödyllinen koko työnhakuprosessin kannalta.

”Työnhaku vie paljon aikaa. Nyt saan Fuzun kautta päivittäin ilmoituksia oman alani töistä. Siitä on iso apu”, Sylvia sanoo.

”Fuzu tekee työnhausta helppoa ja pitää kartalla, mitä on tarjolla. Kun luo Fuzuun oman profiilin, palvelu etsii juuri minulle sopivat työpaikat ja lähettää minulle niistä viestejä”, Gregory sanoo.

Korruptio on ongelma työnhaussakin

Keniassa työnhaussakin törmää usein korruptioon: jos haluaa työpaikan, voi joutua maksamaan väliportaan pomolle kuukauden palkan. Joskus voi joutua maksamaan jo siitä, että pääsee työhaastatteluun.

”Ja monasti työhaastattelu on vain muodollisuus, todellisuudessa työpaikka on jo päätetty antaa jollekulle tutulle”, Sylvia sanoo.

Sylvian mukaan isoin apu työnhaussa olisi yksinkertaisesti se, että työpaikkoja olisi tarjolla enemmän. Gregory sanoo suoraan, että systeemi on mätä: sen pitäisi palvella tavallisia kenialaisia eikä päinvastoin.

Fuzun toimitusjohtaja Jussi Hinkkanen laskee, että Kenian 46 miljoonan väestöstä työvoimaan kuuluu 18 miljoonaa; näistä vain kolme miljoonaa on virallisessa työsuhteessa.

”Se tarkoittaa, että 15 miljoonaa on joko maatöissä ja jonkinlaisissa epävirallisissa töissä, kuten kuskina, puuseppänä tai pienyrittäjänä. 40 prosenttia on joko täysin tai osittain työttömiä. On tavallista ansaita elanto monesta pienestä bisneksestä, joiden tekijöitä kutsutaan nimellä hustlers (hanslankari)”, Hinkkanen sanoo.

”Boostatkaa profiilia!”

 

Fuzu ei pelkästään välitä työpaikkoja. Jussi Hinkkanen kertoo Sylvialle ja Gregorylle Fuzun uusista ja koko ajan kehitettävistä ominaisuuksista. Samalla Fuzun väki saa erittäin arvokasta palautetta suoraan käyttäjiltä.

”Gregory, sinun kannattaisi lisätä profiiliisi muitakin osaamisalueitasi, kuten tietokonetaitoja. Lisäksi työnantajat arvostavat CV:ssä myös niin sanottuja pehmeitä taitoja, kuten sosiaalisuutta ja kykyä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn”, Hinkkanen neuvoo.

Sylviaa Hinkkanen neuvoo lisäämään profiiliinsa ulkopuolisten suosituksia.

”Molempien kannattaa nyt boostata profiilia, tehdä siitä vahvempi ja siten työnantajille houkuttelevampi”, Hinkkanen opastaa.

Hinkkanen kysyy Sylvialta ja Gregoryltä, ovatko he jo käyttäneet Fuzuun kuuluvia 130 erilaista tietoiskua, opetusohjelmaa ja henkilökohtaista uraohjaussovellusta. Fuzussa toimii myös virtuaalinen opas, Mama Fuzu – samaan tapaan kuin Windowsin Cortana tai Applen Siri. Mama Fuzu antaa käyttäjälle muun muassa vinkkejä, mikä monista tarjolla olevista Fuzun kurseista hyödyttäisi tätä eniten.

”Työnhakijoille Fuzu tarjoaa kolmea avainasiaa: on alusta, jossa voi suunnitella elämäänsä eteenpäin, toiseksi voi oppia uusia asioita työhausta ja valmistella työuraa, ja kolmanneksi on se ilmeisin, seuraavan duunipaikan löytäminen”, Hinkkanen kertoo.

Työnhakijalle maksuton yhteisö

 

Työnhakijalle käyttö on maksutonta, bisnes tulee työnantajille myydyistä palveluista. Työnantajat hyötyvät siitä, että tuhansien hakemusten kahlaamisen sijaan palvelu auttaa parhaiden hakijoiden seulomisessa.

Myös työnhakija voi ostaa halutessaan lisäpalveluita, joista yksi on 100 Kenian shillinkiä maksava Instant Feedback -palvelu, joka auttaa käyttäjää ymmärtämään, miten voi parantaa asemiaan työnhaussa. On mahdollista tehdä myös ilmainen psykologinen testi, joka kertoo, millaiseen työhön hakija parhaiten soveltuisi.

Hinkkanen pitää tärkeänä, että Fuzu tarjoaa käyttäjälleen yhteisön, jossa ei tarvitse yksin taistella toimeentulosta kovassa maailmassa.

”Luomme yhteisön, jossa on yhdessä tekemisen tuntua. Dream, grow, be found. Tavoitteemme on tehdä Fuzusta yhden tiskin palvelu, jossa on kaikki mitä työnhakija ja työuraansa rakentava ihminen tarvitsee”, Hinkkanen tiivistää.

Fuzu on saanut tukea toimintaansa myös Finnpartnershipilta. Vuosina 2014–2015 Fuzu sai tukea hankeselvityksen tekemiseen, henkilökunnan koulutukseen, kumppaneiden identifiointiin ja palvelun pilotointiin Keniassa.


 

Maailman suurimmille työmarkkinoille

Kenialais-suomalainen Fuzu on perustettu Nokian jalanjäljille. Jussi Impiö johti Nokian tutkimuskeskusta Nairobissa vuodesta 2007 ja perusti Fuzun vuonna 2013. Jussi Hinkkanentyöskenteli myös kännykkäjätille ja tutustui sitä kautta Afrikan kehittyviin talouksiin. Fuzuun Hinkkanen lähti mukaan, koska koki, että paras tapa auttaa kehittyviä maita on antaa ihmisille välineitä, joilla he voivat auttaa itseään.

”Halusin tehdä jotain, jolla olisi iso sosiaalinen vaikutus”, Hinkkanen kertoo Nairobissa.

Ja sitä Fuzulla on jo nyt. Fuzu-palvelua on käyttänyt jo yli 800 000 kenialaista. Tavoitteena on laajentaa toimintaa nopealla tahdilla laajemmin Itä-Afrikkaan, Etelä-Afrikkaan ja myöhemmin muualle kehittyvään maailmaan kuten Kaakkois-Aasiaan satojen miljoonien ihmisten työmarkkinoille. Nyt Fuzulla on 21 työntekijää.

Pelkästään Afrikan työmarkkinat ovat valtavat ja koko ajan kasvussa. Vuonna 2035 Afrikan työvoima on isompi kuin Intian tai Kiinan. Yksin Keniassa syntyy joka vuosi miljoona uutta ihmistä.

”Fuzun täytyy olla nopeasti skaalautuva palvelu, sillä yksin Afrikassa 120 miljoonaa uutta ihmistä tulee työmarkkinoille vuoteen 2020 mennessä. Jos Afrikan 700 miljoonalle työikäiselle ei löydy järkevää tekemistä, siitä syntyy valtavia sosiaalisia ongelmia, jotka säteilevät kauas Eurooppaan ja Suomeen saakka”, Hinkkanen sanoo.

Afrikan työmarkkinoiden kehittäminen ja erityisesti nuorisotyöttömyyden ehkäisy ovat olleet myös Finnfundille keskeisiä syitä rahoittaa Fuzua. Finnfund myönsi marraskuussa 2016 yritykselle 0,5 miljoonan euron lainan, joka voidaan nostaa tulevaisuudessa 1,5 miljoonaan. Rahoituksen tarkoituksena on tukea Fuzun laajentumista Afrikassa sekä Aasiassa.


Tammikuussa 2017 Fuzu valittiin maailman viiden mielenkiintoisimman Afrikkaan keskittyvän yrityksen joukkoon.

Lisätietoa:
Fuzu

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
Kategoriat

Lue seuraavaksi: