Uutiset
Julkaisemme uutisia ja tiedotteita Finnfundin rahoittamista hankkeista ja muista ajankohtaisista aiheista.
Finnfundin johtokuntaan kolme uutta jäsentä
Finnfundin varsinainen yhtiökokous 17.4.2019 valitsi yhtiön johtokuntaan kolme uutta jäsentä. Uudet jäsenet ovat Anu Hämäläinen, Jussi Haarasilta ja Robert Wihtol. Samassa yhtiökokouksessa Sinikka Antila, Tuukka Andersén ja Tuula Ylhäinen jättivät tehtävänsä. Anu Hämäläinen on työskennellyt Wärtsilä Oyj:n rahoitusjohtajana vuodesta 2015, mitä ennen hän toimi yhtiössä talousjohtajana. DPhil Robert Wihtol on tehnyt pitkän uran Aasian kehityspankissa. […]
Lue lisää17.4.2019
Vaikuttavuussijoittamiselle maailmanlaajuiset standardit
Finnfund on tänään yhtenä 60 kansainvälisestä sijoittajasta sitoutunut vaikuttavuussijoittamisen yhteisiin toimintaperiaatteisiin. Maailmanpankkiryhmään kuuluvan Kansainvälisen rahoitusyhtiö IFC:n johdolla laaditut kansainväliset periaatteet tuovat vaikuttavuussijoittamiseen lisää läpinäkyvyyttä, uskottavuutta ja kurinalaisuutta. Uuteen markkinastandardiin sitoutuneet kehitysrahoittajat, pankit ja vaikuttavuusrahastot hallitsevat yhteensä 350 miljardin vaikuttavuussijoituksia, joilla ne hakevat paitsi tuottoa, myös myönteisiä vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Allekirjoittajat sitoutuvat hallinnoimaan nykyisiä ja tulevia […]
Lue lisää12.4.2019
Pankki puhelimessa ei ollutkaan vitsi
Moni asia meni uusiksi, kun etiopialaiskaverukset saivat ensimmäisen pankkitilinsä. Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa on ilta. Työpäivän jälkeen hevosyrittäjä Eyob Lemalla on taskussaan palkaksi saatu 100 birrin seteli. Euroissa sen arvo on kolmisen euroa. Kolmekymppinen Eyob Lema on siinä mielessä tyypillinen etiopialainen, ettei hänellä ole pankkitiliä. Etiopia kuuluu maailman köyhimpiin maihin, joissa vain 40 prosentilla asukkaista […]
Lue lisää5.4.2019
Finnfundin tasa-arvolinjaus ohjaa jatkossa investointipäätöksiä
Finnfundin linjaus sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä on valmistunut. Naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen on Suomen kehityspolitiikan pitkäaikainen painopiste ja yksi YK:n kestävän kehityksen keskeisistä tavoitteista. Linjaus kokoaa yhteen ne toimenpiteet, joiden avulla Finnfund ohjaa investointipäätöksiä kohti sukupuolten tasa-arvon edistämistä. Kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen on keskeinen osa Finnfundin työtä kehitysrahoittajana ja vastuullisena vaikuttavuussijoittajana. Vaikka […]
Lue lisää2.4.2019
Seminaari: Afrikan metsistä kestävää kehitystä ja ilmastotoimia
Mitä kuuluu Afrikan metsille? Mitkä ovat tehokkaimpia ilmastotoimia ja voidaanko metsäkatoa hillitä? Kiinnostaako vastuullisesti tuotettu puutavara markkinoita? Miksi yksityistä rahoitusta on niin vaikea saada kiinnostumaan? Entä mitä EU voisi tehdä? Muun muassa näihin polttaviin kysymyksiin etsittiin vastauksia 5. maaliskuuta WWF Suomen, Helsingin yliopiston Viikki Tropical Resources Instituten (Vitri) ja Finnfundin järjestämässä seminaarissa. ”Metsät ovat paljon […]
Lue lisää7.3.2019
Finnfund investoi vastuullisten avokadojen kasvatukseen Tansaniassa
Suomalainen kehitysrahoittaja Finnfund rahoittaa 2,5 miljoonan euron vakuudellisella lainalla tansanialaista avokadojen tuottajaa, Africadoa. Vastuullinen avokadonviljely vientiä varten on toimiva vaihtoehto Kilimanjaron alueen viljelijöille, joiden toimeentulo romahti kahvin hinnan laskun myötä. Kahvin maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet jyrkästi viime vuosina, kun erityisesti Brasilia ja Vietnam ovat laajentaneet tuotantoaan. Vaikutus näkyy esimerkiksi Tansanian Kilimanjaron alueella, missä kahvinviljely on ollut […]
Lue lisää4.2.2019
Finnfundin kehitysvaikutusraportti valmistui – hiilen sidonnalla merkittävä ilmastovaikutus
Tuore Kehitystuloksia 2017 -julkaisu kattaa kehitysrahoittaja Finnfundin rahoittamien yritysten tuottamia kehitysvaikutuksia koko sijoitussalkun tasolla. Finnfund lisäsi panostaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointiin käynnistämällä vuonna 2017 koko sijoitussalkun kattavan hiililaskennan. Edellisvuoden tilannetta kuvaavista portfoliolaskennan tuloksista selviää, että Finnfundin metsäinvestoinnit sitoivat ilmakehästä yli puoli miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (t CO2-ekv), mikä vastaa esimerkiksi Lahden kaupungin vuosipäästöjä (561 000 t CO2-ekv vuonna […]
Lue lisää30.1.2019
Finnfundin kehitystuloksia 2017 nyt yksissä kansissa
Kestävää kehitystä, kasvua ja hyvinvointia. Finnfundin kehitysvaikutuksia on koottu taas yksiin kansiin. Julkaisu kattaa vuoden 2017 tuloksia koko sijoitussalkun tasolla. Finnfund seuraa kaikkien sijoitustensa osalta vuosittain esimerkiksi työpaikkojen ja erityisesti naistyöntekijöiden sekä verotulojen ja muiden veroluonteisten maksujen määriä. Lisäksi seurataan muun muassa tuotetun energian, yrityksen kotimaan tekemien paikallisten ostojen määriä sekä mikrolainojen että pienille ja […]
Lue lisää28.1.2019
Haemme ympäristö- ja yhteiskuntavastuuanalyytikkoa
Finnfund is a Finnish development financier and professional impact investor. We build a sustainable world by investing in responsible and profitable businesses in developing countries. Each year we invest 150–200 million euros in 20–30 projects, emphasising renewable energy, sustainable forestry, sustainable agriculture and financial institutions. Today Finnfund’s investments and commitments total about 700 million euros, […]
Lue lisää25.1.2019
Finnfundin tasa-arvolinjaus valmisteilla – kommentoi luonnosta
Finnfund on valmistelemassa sukupuolten tasa-arvoa edistävää linjaustaan ja haluaa antaa kaikille halukkaille mahdollisuuden kommentoida sen ensimmäistä luonnosta. Kommentteja voi lähettää 4.2. saakka. Finnfundin tehtävänä on edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Tämän toteuttamisessa sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja erityisesti naisten ja tyttöjen aseman sekä oikeuksien edistäminen ovat keskeisessä asemassa. Järjestimme 28. elokuuta keskustelutilaisuuden, jossa aiheina olivat […]
Lue lisää22.1.2019