Kohtuuhintaista, nopeaa ja sujuvaa – Oasis Credit on Uzbekistanin ensimmäinen kansainvälisesti omistettu mikro- ja pienyritysten rahoittaja
”Näimme tässä erinomaisen mahdollisuuden parantaa taloudellista osallisuutta”
Vuonna 2021 Finnfund päätti lähteä mukaan perustamaan uutta mikrorahoitusyhtiötä Uzbekistaniin yhteistyössä Inspiring Developmentin ja Sturgeon Capitalin kanssa. ”Emme yleensä investoi täysin uusiin yrityksiin tällä sektorilla”, sanoo Finnfundin rahoituslaitossektorista vastaava apulaisjohtaja Antti Urvas. ”Tämä oli kuitenkin mahdollisuus, johon halusimme tarttua.”
Tavoitteena oli saada Keski-Aasian suurimmalle markkinalle, Uzbekistaniin, kansainvälinen mikro- ja pienyritysrahoittaja. Lähes 36 miljoonan asukkaan maa on vasta äskettäin avautunut kansainvälisille sijoittajille. ”Sijoituspäätöstä tehdessämme vain harvalla yrittäjällä oli Uzbekistanissa mahdollisuus hakea lainaa”, kertoo Urvas. ”Yksityisellä sektorilla ja vähittäismyynnissä vain viidenneksellä ja mikroyrittäjistä vain 8 prosentilla oli mahdollisuus yrityslainaan, joten näimme tässä erinomaisen mahdollisuuden parantaa taloudellista osallisuutta.”
Uzbekistanissa suurin osa yrityksistä hoitaa säästämisen ja lainoituksen epävirallisten kanavien kautta ja ainoastaan harva käyttää digitaalisia rahoitustuotteita. Virallisten rahoituskanavien käytön esteenä ovat ennen kaikkea korkeat hinnat, monimutkaiset hakuprosessit ja korkeat vakuusvaatimukset.
Pitkän odotuksen jälkeen ovet ovat auki asiakkaille
Elokuussa 2022 Oasis Creditistä tuli virallisesti maan ensimmäinen kansainvälinen mikrorahoitusyhtiö. Ensimmäinen laina asiakkaalle myönnettiin 11. lokakuuta ja nyt Oasis keskittyy toimintansa vakiinnuttamiseen ja asiakaspohjan laajentamiseen.
”Finnfundin mukanaololla oli ratkaiseva merkitys”, sanoo Oasiksen toimitusjohtaja Mahmudali Guseynov. ”Ilman Finnfundia ja toista osakasta Sturgeon Capitalia emme olisi ehkä edes saaneet yhtiötä rekisteröityä. Suomen suurlähettilään ja Finnfundin osallistuminen keskuspankin kanssa järjestettyihin tapaamisiin oli hyödyllistä”, hän jatkaa. Guseynov on kokenut liikepankkiiri ja hän osasi odottaa pitkää ja perusteellista prosessia. ”Finnfundin ketterä toiminta oli uskomatonta. Siemenvaiheen rahoitusprosessi ja lisenssin haku sujuivat mutkattomasti. Aina kun tarvitsimme tukea, Finnfundilta vastattiin nopeasti.”
Kansainvälisenä mikrorahoituslaitoksena Oasis haluaa tuoda uusia toimintatapoja mikroluottomarkkinoille. Omaa yrityskulttuuriaan Oasis rakentaa tehokkaan tiimityöskentelyn, hyvän maineen ja luottamuksen ympärille. Yhtiö keskittyy palkkaamaan ja kouluttamaan itse oman henkilökuntansa. Moni uusista työntekijöistä tulee pankkimaailman ulkopuolelta. Oasis haluaa rakentaa aktiivisen ja dynaamisen rahoitusosaajien tiimin, joka suhtautuu yrittäjyyden edistämiseen intohimoisesti. Useimmat uusista työntekijöistä ovat vastavalmistuneita ja saavat yhtiöltä kuukausien pituisen sisäisen koulutuksen.
Yhtiö haluaa varmistaa, että tasa-arvo toteutuu työntekijöiden palkkaamisessa. Tällä hetkellä 40 % henkilökunnasta on naisia – luku, jonka eteen on tehty paljon töitä. Guseynov on muun muassa keskustellut naispuolisten työntekijöiden perheenjäsenten kanssa vakuuttaakseen heidät yhtiön toiminnasta ja selittääkseen miten avokonttorissa toimitaan ja miksei perinteisiä hierarkioita noudateta.
Asiakkaat arvostavat luottamusta ja helppoutta
Uuden yrityksen perustaminen ei koskaan ole helppoa. Miten Oasis aikoo voittaa asiakkaat puolelleen? ”Viestimme asiakkaille on yksinkertainen”, sanoo Guseynov. ”Olemme kohtuuhintainen, nopea ja sujuva vaihtoehto. Emme vaadi vakuuksia. Haluamme olla siellä missä asiakkaammekin ovat, ja siksi lainaneuvottelijamme ovat nytkin kaupungilla, keskustelemassa yrittäjien kanssa.” Ennen toiminnan aloittamista Oasiksen tiimi teki markkinatutkimusta selvittääkseen, millaisia bisneslainoja pienyrittäjille oli saatavilla. ”Tyypillisesti yrittäjältä kysytään, onko hänellä kultaa tai auto. Ilman tämänkaltaisia vakuuksia lainaa ei ole mahdollista saada.
”Oasiksen ensimmäinen asiakas oli nainen, joka on pitänyt toimistotarvikeliikettä Oasiksen toimiston lähellä jo vuosikymmenen ajan. Asiakassuhde alkoi, kun Oasiksen henkilökunta osti häneltä kopiopaperia. Aikaisemmin hän on käyttänyt kuluttajalainoja liiketoimintansa kasvattamiseen ja kertoi, ettei pankin tai mikrorahoituslaitoksen kanssa asioiminen käynyt hänellä edes mielessä. Oasis oli hänelle ensimmäinen – ja toistaiseksi paras – kokemus yrityslainoista.
Markkinoinnissa Oasis luottaa sosiaaliseen mediaan. Uzbekistanin suosituin palvelu on pikaviestipalvelu Telegram, seuraavina tulevat Instagram ja Facebook. Oasiksen tiimi uskoo kuitenkin, että luottamuksen rakentaminen on menestyksen kannalta kaikkein tärkeintä. ”Asiakkaamme testaavat meitä ja kyselevät suosituksia”, kertoo Guseynov. ”Haluamme olla siellä missä hekin ovat ja säilyttää keskusteluyhteyden. Jopa lainajärjestelmämme perustuu osin keskustelulle – sen avulla saamme kokonaiskuvan asiakkaan tilanteesta.”
Oasiksen tarina on vasta alussa, mutta yhtiön tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Seuraavien vuosien aikana Oasis haluaa kasvaa ja kehittyä alan johtavaksi yrityslainoittajaksi.
”Uzbekistanin talous on hyvin kiinnostavassa kehitysvaiheessa”, sanoo Antti Urvas Finnfundilta. ”Nyt Oasiksen liiketoiminta on saatu alkuun, ja yhdessä kumppaneidemme ja Oasiksen henkilökunnan kanssa näemme hyvät mahdollisuudet tarjota rahoituspalveluita pk-yrityksille.” Mahmudali Guseynov on samaa mieltä: “Jos onnistumme pitämään paikallisille yrityksille antamamme lupauksen kohtuuhintaisista, nopeista ja sujuvista lainoista, kasvullemme ei ole esteitä. ”
Maa: Uzbekistan
Toimiala: Rahoituslaitokset
Finnfundin sijoitusvuosi: 2022
Lue lisää Finnfundin sijoituksista rahoituslaitoksiin