Africa Mobile Networks: Verkkoyhteydet avaavat maailman

Three persons sitting in a classroom and using tablet computers
Maa: Afrikka
Toimiala: Rahasto / telekommunikaatio
Investointivuosi: 2022

Mitä tapahtuu, kun nigerialainen kylä saa käyttöönsä mobiiliverkon? Halusimme selvittää asiaa, joten teimme yhdessä rahoittamamme Africa Mobile Networksin (AMN) kanssa kyselyn paikallisille asukkaille. Yhteisöjen jäsenet saivat jakaa kokemuksiaan ja kertoa omalla kielellään ja anonyymisti, miten internetyhteys on vaikuttanut heidän ja heidän perheidensä elämään.

”Ennen verkon asentamista kohtasimme paljon haasteita – ei ollut mitään keinoa viestiä, ei mitään tapaa ottaa yhteyttä kaupunkiin saadaksemme apua. Se oli meille todella tärkeä asia. Verkon asentaminen on tuonut meille valoa elämään – saamme apua terveyteen ja koulutukseen liittyen. Kaikki tarvitsevat tätä verkkoa. Se on auttanut meitä monella tavalla. Kaikki on mennyt eteenpäin vain tämän verkon ansiosta,” kertoo Aminu, Yebun kylän asukas kyselyn jälkeen tehdyssä haastattelussa.

Lähes kaikki vastaajat (98 %) sanoivat, että teletornien rakentaminen on tuonut alueelle myönteistä kehitystä. Yhtä moni kertoi, että verkkoyhteys on vaikuttanut myönteisesti paikallisiin yrityksiin (98 %) ja parantanut heidän arkeaan (88 %).

”Olen mekaanikko ja asunut täällä nyt 15 vuotta. Ennen verkkoa kärsimme paljon. Jos halusimme soittaa, meidän piti tankata moottoripyörä ja ajaa kauas toiseen kylään. Liiketoiminta on parantunut. Käytämme verkkoa ilmoittaaksemme asiakkaille kuljetetuista tavaroista ja saadaksemme maksut heiltä,” kertoo Tiamiyu, Gadaworon kylän asukas.

AMN builds small solar-powered network base stations in Sub-Saharan Africa. They are typically telecom towers built in the centre of a community with no previous connections. Photo: AMN

Tulevaisuuden visio: Kaikilla yhteisöillä pääsy televiestintäpalveluihin

AMN rakentaa pieniä aurinkovoimalla toimivia verkkotukiasemia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Ne ovat tyypillisesti teletorneja, jotka rakennetaan yhteisöjen keskelle alueilla, joilla ei aiemmin ole ollut verkkoyhteyksiä. Yritys tekee yhteistyötä teleoperaattoreiden kanssa laajentaakseen verkkojen kattavuutta syvälle maaseudulle, jonne verkon tuominen ei muuten olisi taloudellisesti kannattavaa.

Maaliskuussa 2025 AMN:llä oli toiminnassa yli 4 200 tukiasemaa yli 10 Afrikan maassa, tarjoten elintärkeän yhteyden 13 miljoonalle ihmiselle. AMN aikoo kasvattaa määrän yli 5 000 tukiasemaan vuoden 2025 loppuun mennessä. Yritys on myös käynnistänyt laajan päivitysohjelman, jonka myötä tukiasemiin lisätään 3G- ja 4G-palvelut hyödyntäen heidän omaa, ARN:ksi kutsuttua radiolaitettaan.

”AMN:n tulevaisuuden visio on, että kaikilla merkittävän kokoisilla yhteisöillä olisi pääsy televiestintäpalveluihin. Hyödynnämme kustannustehokasta toimintamalliamme ja kokemustamme nopeasta ja tehokkaasta verkon rakentamisesta vaikuttaaksemme positiivisesti maaseudun asukkaiden elämään eri puolilla Afrikkaa. Liiketoimintamallimme on ainutlaatuinen. Se mahdollistaa maaseudun ja syrjäseutujen yhteisöjen yhdistäminen verkkoon kannattavasti, mikä on olennaista kestävässä mobiilipalveluiden kehityksessä,” selittää AMN:n toimitusjohtaja Mike Darcy.
 

"AMN:n tulevaisuuden visio on, että kaikilla merkittävän kokoisilla yhteisöillä olisi pääsy televiestintäpalveluihin. Hyödynnämme kustannustehokasta toimintamalliamme ja kokemustamme nopeasta ja tehokkaasta verkon rakentamisesta vaikuttaaksemme positiivisesti maaseudun asukkaiden elämään eri puolilla Afrikkaa.”

Suoraa palautetta yhteisöiltä

Kyselyn tavoitteena oli myös kerätä palautetta teletornien suunnittelu- ja rakennusvaiheesta, miten yhteisöjä kuultiin sekä asiakaspalvelun ja viestinnän toimivuudesta. Sekä AMN:lle että Finnfundille on tärkeää saada palautetta siitä, pidetäänkö teletorneja ja internetyhteyttä ensisijaisesti myönteisinä asioina ja onko yhteisön jäsenillä kysymyksiä tai huolia.

Noin puolet vastaajista halusi jakaa huoliaan liittyen verkkoyhteyksiin. Suurin osa niistä koski verkon kattavuuden tai 4G-yhteyden parantamista tai muita teknisiä kysymyksiä.

”Meillä ei ole paljon haasteita. Joskus verkko ei toimi, mutta heti kun soitamme, he lähettävät insinöörin hoitamaan asian. Olemme tyytyväisiä, että meillä on tämä verkko. Nautimme siitä todella. Palveluntarjoajan vastaus on ollut erittäin hyvä. Heti kun soitamme, he ovat aina valmiita ja paikalla,” kertoo paikallinen asukas. 

AMN Nigeria Country Manager Shola Oladokun and Mike Darcy, AMN CEO, conducting 4G testing in Yebu, Nigeria, in spring 2025. Photo: AMN

“Ei vain palvelu, vaan elinehto”

”Nämä yhteiskunnallista vaikuttavuutta selvittävän kyselyn havainnot ovat olleet korvaamattomia siinä, miten muokkaamme strategiamme pyrkiessämme parantamaan yhteyksiä syrjäisiin kyliin. Kuuntelemalla näiden yhteisöjen tarpeita ja haasteita voimme priorisoida aloitteita, jotka tuovat todellista muutosta,” sanoo AMN:n ympäristöjohtaja Lovemore Amidu.

”Oli kyse sitten infrastruktuurin laajentamisesta palveluiden edullisuuden parantamiseen, olemme sitoutuneet hyödyntämään tätä palautetta kehittääksemme kestäviä ratkaisuja, jotka ovat linjassa vastuullisuusperiaatteidemme kanssa. Tämä kysely vahvistaa uskoamme siihen, että televiestintä ei ole vain palvelu, vaan elinehto, joka yhdistää ihmiset mahdollisuuksiin ja parempaan tulevaisuuteen,” Amidu lisää. Koska teletornit sijaitsevat kylien keskellä, on tärkeää, että yhteisöt haluavat huolehtia niistä ja niiden toimivuudesta. Tämä suojaa torneja myös varkauksilta ja ilkivallalta. Lähes kaikki (97 %) vastaajista kokivat, että yhteisöt ovat täysin tai ainakin jossain määrin sitoutuneita huolehtimaan teletorneista.
 

The video survey technology developed by Work Ahead enables the respondents to hear the questions in their local language and to answer anonymously by pressing an icon on the screen. Photo: AMN

Tavoitteena parempi ja edullisempi verkkoyhteys

Vaikka monilla on saatavillaan kännykkä, niiden käyttökelpoisuus on haaste Nigeriassa kuten monissa muissakin Saharan eteläpuolisissa maissa: kuuluvuus on usein heikko ja hinta suhteellisen korkea. Usein esimerkiksi perheessä useampi henkilö jakaa yhden puhelimen.

Tämä näkyi myös vastauksissa: lähes kaikilla (97 %) vastaajista oli saatavillaan matkapuhelin. Puhelimia käytetään viestintään, rahansiirtoihin sekä tiedonhakuun koulutuksesta ja terveydestä. Vastaajista 74 % kertoi, että puhelin auttaa heitä tulojen ansaitsemisessa, ja 72 % käyttää sitä tuotteiden tai palveluiden myyntiin.

Lähes puolet (47 %) vastaajista saa pääasiallisen tulonsa maataloudesta, noin neljännes (26 %) työskentelee kodin ulkopuolella, ja noin kuudesosa (16 %) saa tulonsa omasta pienyrityksestään. Kyselyn mukaan monet käyttävät puhelinta esimerkiksi tuotteiden myyntiin, markkinahintojen seuraamiseen ja sääennusteiden tarkistamiseen. ”Kännykkä ja toimiva verkkoyhteys mahdollistavat uutta liiketoimintaa ja auttavat kehittämään olemassa olevia toimintoja. Esimerkiksi viljelijä voi verkkoyhteyden avulla hinnoitella ja myydä tuotteitaan sekä saada tietoa uusista viljelymenetelmistä ja sääennusteista. Tämä tukee liiketoiminnan kehittämistä ja auttaa ihmisiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen alueilla, joilla se on jo arkipäivää,” selittää Finnfundin kehitysvaikutusneuvonantaja Anne Valto.

“Kännykkä ja toimiva verkkoyhteys mahdollistavat uutta liiketoimintaa ja auttavat kehittämään olemassa olevia toimintoja. Esimerkiksi viljelijä voi verkkoyhteyden avulla hinnoitella ja myydä tuotteitaan sekä saada tietoa uusista viljelymenetelmistä ja sääennusteista. Tämä tukee liiketoiminnan kehittämistä ja auttaa ihmisiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen alueilla, joilla se on jo arkipäivää.”

Verkkoyhteydet voivat tarjota tien pois köyhyydestä

Kyselyn tavoitteena oli tarkastella ihmisten elintasoa suhteessa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG), mikä auttaa ymmärtämään verkkoyhteyksien vaikutusta sekä arkeen että laajempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kaksi kolmesta vastaajasta kertoi saavansa kaksi kunnollista ateriaa päivässä, mutta lähes puolet sanoi, että ruoan saatavuus on toisinaan riittämätöntä. Samoin kaksi kolmesta sanoi, että heillä on saatavilla puhdasta juomavettä. Yli puolella (61 %) on pääsy terveydenhuoltoon. Alle viidennes (18 %) kertoi, että perheen lapset eivät käy koulua – syynä ovat usein korkeat koulumaksut tai se, että lapset työskentelevät perheen kanssa esimerkiksi maataloudessa.

Valtaosa (57 %) vastaajista lataa puhelinsaldoa päivittäin, mikä viittaa matalaan tulotasoon. Myös energian saatavuus on haaste: vain noin 40 % kertoi, että sähköä on saatavilla jatkuvasti. “Kehitysrahoittajana ja vaikuttavuussijoittajana Finnfundille on tärkeää ymmärtää toimintaympäristöä sekä sijoitustemme vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan ja paikallisten ihmisten elämään. Kyselyn avulla yhteisöjen jäsenet voivat kertoa arjestaan ja antaa palautetta omalla äidinkielellään ja anonyymisti. On hienoa nähdä, miten AMN:n mahdollistamat verkkoyhteydet ovat tuoneet alueelle myönteistä kehitystä ja parantaneet ihmisten elämää,” sanoo Anne Valto.
 

Kommentteja asukkailta

“Ennen verkon asentamista kohtasimme paljon haasteita – ei ollut mitään keinoa viestiä, ei mitään tapaa ottaa yhteyttä kaupunkiin saadaksemme apua. Se oli meille todella tärkeä asia. Verkon asentaminen on tuonut meille valoa elämään – saamme apua terveyteen ja koulutukseen liittyen. Kaikki tarvitsevat tätä verkkoa. Se on auttanut meitä monella tavalla. Kaikki on mennyt eteenpäin vain tämän verkon ansiosta.” – Aminu, Yebun kylä

“Olen mekaanikko ja asunut täällä nyt 15 vuotta. Ennen verkkoa kärsimme paljon. Jos halusimme soittaa, meidän piti tankata moottoripyörä ja ajaa kauas toiseen kylään. Liiketoiminta on parantunut. Käytämme verkkoa ilmoittaaksemme asiakkaille kuljetetuista tavaroista ja saadaksemme maksut heiltä.” – Tiamiyu, Gadaworon kylä

“Meillä ei ole paljon haasteita. Joskus verkko ei toimi, mutta heti kun soitamme, he lähettävät insinöörin hoitamaan asian. Olemme tyytyväisiä, että meillä on tämä verkko. Nautimme siitä todella. Palveluntarjoajan vastaus on ollut erittäin hyvä. Heti kun soitamme, he ovat aina valmiita ja paikalla.” – paikallinen asukas

Matkapuhelimet mahdollistavat rahansiirrot

Lähes kaksi kolmasosaa (65 %) vastaajista saa jonkinlaista ulkopuolista taloudellista tukea esimerkiksi sukulaisilta. Matkapuhelimet ovat tärkeitä näissä rahansiirroissa: lähes puolet (46 %) tuesta saadaan mobiilimaksupalveluiden kautta. Vastaajista 94 % kertoi, että puhelin auttaa heitä rahankäytössä.

Tämä on tyypillistä monissa Saharan eteläpuolisissa maissa. Sähköiset maksujärjestelmät mahdollistavat nopeat ja turvalliset rahansiirrot ulkomailta tai maan sisällä, esimerkiksi kaupungeissa asuvilta lapsilta tai puolisolta. Nämä siirrot ovat monille perheille tärkeä lisätulonlähde. Monilla ei kuitenkaan ole pääsyä perinteisiin pankkipalveluihin: vaikka kehitys on ollut nopeaa, vuonna 2023 vain noin puolet nigerialaisista omisti pankkitilin.

“Verkkoyhteyksien lisäksi on tärkeää, että ihmisillä on pääsy toimiviin, turvallisiin ja edullisiin digipalveluihin. Monissa Afrikan maissa on jo olemassa erinomaisia digitaalisia ratkaisuja esimerkiksi pankkipalveluissa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Siksi Finnfund pyrkii rahoittamaan myös palveluiden kehittämistä, ei vain infrastruktuuria,” kertoo Elina Happonen, salkunhallintapäällikkö Finnfundin digitaalisten ratkaisujen ja infrastruktuurin tiimistä.

OP Finnfund Global Impact Fund I on rahoittanut AMN:n kehitystä ja kasvua vuodesta 2022. Nigerian lisäksi AMN toimii useissa Afrikan köyhimmissä maissa, kuten Kongon demokraattisessa tasavallassa, Liberiassa ja Madagaskarilla. AMN:n pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa 10 000 tukiasemaa vuoteen 2028 mennessä yli 20 Saharan eteläpuoliseen maahan ja palvella yhteensä 35 miljoonaa ihmistä.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuu 1,3 miljardia ihmistä – kuudesosa maailman väestöstä – ja 62 % heistä asuu maaseudulla. Alue kasvaa nopeimmin maailmassa, mutta siellä on myös suurin osuus väestöstä, jolla ei ole lainkaan mobiiliverkkoa. Olemme lähteneet ratkaisemaan tätä haastetta, ja olemme iloisia voidessamme tehdä sen yhteistyössä Finnfundin kanssa,” sanoo AMN:n toimitusjohtaja Mike Darcy.

Miten kysely toteutettiin?

Yhteensä 549 ihmistä 10 kylästä Nigeriassa vastasi kyselyyn seitsemän päivän aikana marraskuussa 2024. Noin 72 % vastaajista oli miehiä ja 27 % naisia. Heidän kotitalouksiinsa kuuluu yhteensä 4 655 ihmistä. Kysely toteutettiin suomalaisen teknologiayrityksen Work Aheadin kehittämällä videokyselyteknologialla, joka mahdollistaa kysymysten kuulemisen omalla kielellä ja vastaamisen anonyymisti painamalla kuvaketta näytöllä. Kysely tehtiin hausan, englannin ja joruban kielillä.

Poimintoja tuloksista

    • 97 % omistaa vähintään yhden kännykän – puhelinta käytetään viestintään, rahansiirtoihin sekä terveys- ja koulutustiedon hakemiseen
    • 88 % sanoi, että mobiiliyhteys on parantanut heidän arkeaan
    • 98 % oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että mobiiliyhteydet ovat vaikuttaneet myönteisesti paikallisiin yrityksiin
    • 81 % käyttää puhelinta markkinatiedon, kuten hintojen ja trendien, seuraamiseen
    • 65 % saa ainakin jonkin verran taloudellista tukea puhelimen kautta, ja 46 % tästä tuesta saadaan mobiilimaksupalveluiden kautta
    • 57 % lataa saldoa päivittäin, ja 73 % tekee sen omassa kylässään.

Published on 13 May 2025