Etusivu VaikuttavuusVastuullisuus VastuullisuusVastuulliset toimintatavat ja taloudellinen kestävyys luovat pohjan myöteisille kehitysvaikutuksille. Me uskomme, että vaikuttavuus edellyyttää vastuullisuutta. Kestävät ja vastuulliset liiketoimintatavat lisäävät yritysten arvoa ja auttavat luomaan myönteisiä vaikutuksia. Ne ovat olennainen osa riskinhallintaa ja auttavat varmistamaan, että niin sanottu do no harm -periaate toteutuu. Samalla ne tekevät riskien ja vaikutusten ennakoinnista helpompaa, parantavat yhteistyötä sidosryhmien kanssa ja vahvistavat yhteiskunnallista hyväksyntää toiminnalle. Lisäksi vastuulliset, ympäristön, ihmisten ja talouden kannalta kestävät toimintatavat parantavat tyypillisesti yrityksen taloudellista ja tuotannollista tehokkuutta, lisäävät työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista yritykseen sekä tuovat kilpailuetua. Vaikuttavuuden syntyminen Finnfundin investointiprosessissa. Koska rahoitamme yksityisiä yrityksiä, on taloudellinen kannattavuus olennainen tekijä. Jos yrityksen liiketoiminta ei ole kannattavaa, se ei saa aikaan toivottuja kehitysvaikutuksia. Rahoitettavan yrityksen liiketoimintamallin toimivuus on siksi jokaisen Finnfundin investointipäätöksen perusedellytyksenä. Finnfundin jokaisen investoinnin tulee täyttää kolme kriteeriä: kehitysvaikutukset, vastuullisuus ja taloudellinen kannattavuus. Nämä tekijät ovat myös olennainen osa investointiprosessiamme. Moni rahoittamistamme yrityksistä on myös mukana paikallista yhteisöä kehittävissä hankkeissa ydinliiketoimintansa ohella. Näin tekevät usein etenkin yritykset, jotka toimivat syrjäisellä maaseudulla, jossa on heikko julkisten palveluiden verkosto. Mitä yritys tekee – ja miten se toimii… Taloudellinen kestävyys – kannattavuus, verovastuullisuus Ympäristöllinen ja yhteiskunnallinen kestävyys – vastuulliset käytännöt ja riskienhallinta Hyvä hallintotapa – miten yritystä johdetaan Know-your-customer – haluamme tietää keiden kanssa työskentelemme …tuottaa myönteisiä vaikutuksia Suoria vaikutuksia, kuten hyviä työpaikkoja, koulutusta, parempaa infrastruktuuria, palveluja, puhdasta energiaa Epäsuoria vaikutuksia, kuten paikallisten tuotteiden ja palvelujen ostoja osana arvoketjua Laajempia myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan, kuten verotuloja, köyhyyden vähenemistä, ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista Tukea ja vaikuttavuutta yhteistyön kautta Finnfund tekee tiivistä yhteistyötä muiden sijoittajien, kuten muiden eurooppalaisten kehitysrahoituslaitosten ryhmän (EDFI) jäsenten kanssa, varmistaakseen investointiensa mahdollisimman suuren vaikuttavuuden ja vastuullisuuden. Finnfund on sitoutunut EDFI:n kestävän kehityksen vastuullisen rahoittamisen periaatteisiin sekä vaikuttavuussijoittajien ja -sijoittamisen yhteisiin pelisääntöihin (OPIM). Finnfundin käytännöt ja kohdeyrityksiä koskevat vaatimukset ovat linjassa EDFI-yhteissijoituksiin sovellettavien ympäristö- ja yhteiskunta-asioita koskevien yhdenmukaisten vähimmäisvaatimusten kanssa. Tämä pätee myös Finnfundin kieltolistaan. Uutiset Uutiset 1.10.2026 Hallitus esittää uutta lakia Finnfundista Hallitus antaa eduskunnalle esityksen Finnfundia koskevaksi uudeksi laiksi. Laki uudistaisi vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundia… Uutiset 1.10.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Intian kasvu, vihreä siirtymä ja digitalisaatio tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittajille ja suomalaisyrityksille” Intian talous kasvaa vahvasti. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat lisääntymässä, ja vihreä sekä digitaalinen… Blogit 30.9.2026 Olli Sinnemaa CFO Insights Q2 2026 Talousjohtajan englanninkielinen katsaus kokoaa yhteen Finnfundin avainluvut vuoden 2026 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta: CFO Insights… Uutiset 30.9.2026 Aravest keräsi Finnfundilta lisärahoitusta August Energyn kasvun tukemiseksi Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Aravestin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön, joka tarjoaa jatkorahoitusta August Energyn… Uutiset 29.9.2026 Finnfund tukee EVF:n kautta naisten johtamia yrityksiä ja vihreää siirtymää Vietnamissa Finnfund myöntää EVF General Finance JSC:lle 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan. EVF on yksi… Uutiset 24.9.2026 Finnfund ja Proparco sijoittavat 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon vauhdittaakseen Kolumbian puhtaan energian siirtymää Euroopan unionin tuella Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Ranskan kehitysrahoittaja Proparco sijoittavat yhteensä 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon,… Blogit 22.9.2026 Aleksi Koskikallio Riskienhallinta ei vähennä vaikuttavuutta – se tekee sen mahdolliseksi Kun puhutaan riskienhallinnasta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen tehtävä, jonka tarkoitus on sanoa ei. Todellisuudessa… Uutiset 7.9.2026 Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa” Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja… Blogit 1.9.2026 Marko Berglund Mikä ohjaa onnistunutta vaikuttavuutta? Havaintoja Finnfundin OPIM-arvioinnista Vaikuttavuussijoittamisen keskeinen kysymys on, miten vaikuttavuutta johdetaan tehokkaasti käytännössä. Finnfundissa tämä tapahtuu kaikissa sijoituksissamme… Uutiset 31.8.2026 Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien… Selaa vasemalle Selaa oikealle Raportit ja julkaisut Finnfund Insights: Focus on India Vuosikertomus 2025 Finnfund Insights: Focus on Nigeria Nigeria on Afrikan toiseksi suurin talous (ostovoimapariteetilla mitattuna) ja maailman 15. suurin öljyntuottaja. Yhdessä… Finnfund Insights: Focus on Kenya Tietoa raportista Kenia on Itä-Afrikan suurin talous ja neljänneksi suurin koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.Se… Vuosikertomus 2024 Hewatele, Kenia – Vaikuttavuusarviointi Vuosikertomus 2023 Finnfund Insights: Focus on Vietnam Tietoa raportista Vietnam on yksi nopeimmin kasvavista talouksista Kaakkois-Aasiassa ja maailmanlaajuisesti, ja keskipitkän aikavälin… Vuosikertomus 2022 Pienviljelijöiden integroituminen kaupallisiin arvoketjuihin maatalouskauppiaiden ja paikallisen elintarviketurvan kautta Selaa vasemalle Selaa oikealle Lue lisää Vaikuttavuuden arviointi Vastuullisuusriskien arviointi Vaikuttavuustuloksia Avainteemat Periaatteet ja linjaukset Näin me toimimme Kriteerit ja investointiprosessi Uutiset ja julkaisut