Mikrorahoituslaitos Myanmarissa tavoittaa yhä useampia pienyrittäjiä Finnfundin sijoituksen avulla

Finnfund myöntää 5,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan Myanmarissa toimivalle Early Dawn Microfinance Co., Ltd. -yhtiölle (DAWN), joka on Myanmarin kolmanneksi suurin mikrorahoittaja. Investointi tukee DAWNin laajentumista etenkin kaupunkien ulkopuolisilla alueilla, joissa rahoituspalveluita on huonosti saatavilla. DAWN oli alun perin Pelastakaa Lapset -järjestön Myanmarin mikrorahoitusohjelma, joka sai alkunsa vuonna 2002. Yhtiö on siitä lähtien työskennellyt parantaakseen taloudellista osallisuutta tarjoamalla ryhmälainoja pienituloisille naisille ja viime aikoina myös yksilölainoja pienyrittäjille.

Tämä on Finnfundin kolmas sijoitus Myanmarin mikrorahoitussektorille. Maa on yksi Kaakkois-Aasian köyhimmistä ja yli 70 % väestöstä ei ole pankkipalveluiden piirissä. Nopeasti kasvava mikrorahoitusmarkkina on Finnfundin kaltaiselle vaikuttavuussijoittajalle kiinnostava mahdollisuus.

“Finnfundin sijoitus tukee visiotamme: Haluamme olla Myanmarin paras mikrorahoituslaitos ja parantaa perheiden elämää palveluidemme avulla”, sanoo DAWNin toimitusjohtaja Ravi Tissera. ”Kattavan palvelupisteverkostomme avulla pystymme tavoittamaan myös haavoittuvimmassa asemassa olevat ryhmät maaseudulla.”

“Sijoitusprosessin aikana vaikutuimme DAWNin sitoutumisesta vastuulliseen ja kestävään liiketoimintaan. Pandemian alkaessa yhtiö teki nopeita toimenpiteitä, perusti koronatiimin ja teki suunnitelmia liiketoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi”, kertoo Finnfundin rahoituspäällikkö Ulla-Maija Rantapuska. ”Yhtiö on onnistunut sekä minimoimaan koronan vaikutuksen omaan liiketoimintaansa että rajoittamaan sen vaikutusta asiakkaidensa yrityksiin.”

DAWN on muun muassa luonut uuden tuotteen nimeltä ”Emergency Top-Up Loan”, jolla tuetaan koronaviruksen vaikutuksesta kärsineiden asiakkaiden liiketoimintaa. Lainojen takaisinmaksujen aikatauluja on muokattu ja neuvoja tarjoavia asiakaspalvelupisteitä lisätty.

2X Challenge logo“Finnfund on sitoutunut sijoittamaan yrityksiin, jotka edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa”, kertoo Rantapuska. DAWN on tehnyt merkittävää työtä tasa-arvon eteen: Lähes kaikki asiakkaat ovat naisia ja 70 % henkilöstöstä on naisia. DAWN tarjoaa selkeän urapolun lainavirkailijoista kouluttajiin ja keskijohdosta ylimpään johtoon. 66 % ylimmästä johdosta ja 60 % yhtiön hallituksen jäsenistä on naisia. “Tällaiset luvut ovat ainutlaatuisia jopa Myanmarin mikrorahoituskentällä. “

Johtava talousalan julkaisu valitsi DAWNin tänä vuonna Myanmarin parhaaksi mikrorahoitusyhtiöksi. Tunnustuksen perusteena oli yhtiön jatkuva kehitys kohti digitaalisuutta ja työ, jota yhtiö on tehnyt voidakseen tarjota laadukkaita rahoituspalveluita pienituloisille naisyrittäjille ja pienten yritysten omistajille eri puolilla Myanmaria.

Lisätietoja:
Rahoituspäällikkö Ulla-Maija Rantapuska, p. +041 536 5631, ulla-maija.rantapuska (a) finnfund.fi

 

Miksi Finnfund investoi rahoituslaitoksiin?
Finnfundin sijoitukset edistävät naisten asemaa kehitysmaissa

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…

EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin

Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman…
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…