Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla Uutiset|4.5.2026Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin vuosikertomus 2025 havainnollistaa, miten pitkäjänteiset sijoitukset kehittyville markkinoille tuottavat kehitysvaikutuksia samalla, kun sijoitussalkku pysyy kestävänä ja vakaana. Vuoden 2025 lopussa Finnfundin sijoitussalkun arvo oli 857 miljoonaa euroa ja se koostui 146 kohdeyhtiöstä. Vuoden aikana tehtiin 24 uutta sijoituspäätöstä yhteensä 181 miljoonan euron edestä, mikä korotti Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset yli 1,2 miljardiin euroon. “Finnfund toimii markkinoilla, joilla olosuhteet ovat usein haastavat, ja siksi pitkäjänteinen mandaattimme on erityisen tärkeä. Vuonna 2025 vahvistimme kykyämme saada aikaan vaikuttavuutta mobilisoimalla yksityistä pääomaa, muun muassa Finnfund Digital Access Impact Fund I -rahaston sekä EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausjärjestelyn käynnistämisen kautta. Kyseessä on EU:n tähänastisesti suurin digitaaliseen sektoriin kohdistuva takausohjelma”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Vaikuttavuutta strategiasta ja pitkäjänteisestä näkökulmasta Sijoituksia ohjaavat Finnfundin kolme strategista painopistettä: roolin vahvistaminen teknologiavetoisena vaikuttavuussijoittajana, ilmaston ja luonnon huomioiminen sijoituspäätösten ajureina sekä paikallisen kasvun edistäminen tukemalla ihmisarvoista työtä ja kestäviä elinkeinoja. Vuonna 2025 Finnfund eteni vahvasti kohti tavoitettaan kaksinkertaistaa digiteknologiasijoitukset vuosien 2024 ja 2027 välillä: hyväksyimme 10 uutta digiteknologiasijoitusta, mikä vastaa 42 prosenttia kaikista vuoden hankkeista. Ilmaston ja luonnon merkitys on edelleen keskeinen Finnfundin toiminnassa. Vuonna 2025 kaikkiaan 59 prosenttia sijoitusten kokonaisvolyymistä kohdistui sijoituksiin, jotka tukevat ilmasto- ja luontotavoitteita. Samaan aikaan Finnfundin sijoitukset edistivät paikallista kasvua. Viimeisimpien vaikuttavuuslukujen mukaan Finnfundin salkkuyritykset työllistävät 291 000 henkilöä, joista 38 prosenttia on naisia. Yritykset maksoivat toimintamaissaan veroja noin 1,3 miljardia euroa. “Pitkäjänteinen näkökulma on olennaista sekä kehitysvaikutusten että kestävän taloudellisen tuloksen aikaansaamiseksi, erityisesti haastavissa toimintaympäristöissä. Se mahdollistaa rohkean sijoittamisen samalla riskejä harkitusti halliten. Jatkamme niiden kumppanuuksien rakentamista, joita pysyvän vaikuttavuuden saavuttaminen edellyttää”, Kangasniemi toteaa. Lue lisää Finnfundin sijoituksista, vaikuttavuudesta ja tuloksesta vuosikertomuksesta 2025. Annual Report 2025 Kategoriat: Uutiset2026 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 22.10.2026 Finnfund mukana 172 miljoonan dollarin rahoituksessa naisyrittäjien, pk-yritysten ja vihreän kasvun tueksi Mongoliassa Finnfund osallistuu rahoituspakettiin, jonka avulla tuetaan Mongolian kestävää kehitystä ja pk-yrityksiä. 172 miljoonan Yhdysvaltain… Uutiset 21.10.2026 Brasilialainen terveysteknologiayhtiö Alice keräsi 40 miljoonaa dollaria kasvun vauhdittamiseen, Finnfund Digital Access Impact Fund I mukana Brasilialainen Alice on kerännyt sijoittajilta 40 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kasvunsa vauhdittamiseksi. Rahoituskierrokseen osallistuivat IFC… Uutiset 14.10.2026 Finnfund ja Trine käynnistävät strategisen yhteistyön sähköisten logistiikkaratkaisujen laajentamiseksi Afrikassa Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee 10 miljoonan euron sijoituksen Bisedge Holdingsiin, joka on Afrikan johtava… Uutiset 1.10.2026 Hallitus esittää uutta lakia Finnfundista Hallitus antaa eduskunnalle esityksen Finnfundia koskevaksi uudeksi laiksi. Laki uudistaisi vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundia… Uutiset 1.10.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Intian kasvu, vihreä siirtymä ja digitalisaatio tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittajille ja suomalaisyrityksille” Intian talous kasvaa vahvasti. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat lisääntymässä, ja vihreä sekä digitaalinen… Uutiset 30.9.2026 Aravest keräsi Finnfundilta lisärahoitusta August Energyn kasvun tukemiseksi Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Aravestin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön, joka tarjoaa jatkorahoitusta August Energyn… Uutiset 29.9.2026 Finnfund tukee EVF:n kautta naisten johtamia yrityksiä ja vihreää siirtymää Vietnamissa Finnfund myöntää EVF General Finance JSC:lle 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan. EVF on yksi… Uutiset 24.9.2026 Finnfund ja Proparco sijoittavat 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon vauhdittaakseen Kolumbian puhtaan energian siirtymää Euroopan unionin tuella Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Ranskan kehitysrahoittaja Proparco sijoittavat yhteensä 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon,… Uutiset 7.9.2026 Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa” Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja… Uutiset 31.8.2026 Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien… Selaa vasemalle Selaa oikealle