Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus julkisen sektorin rahoituslaitoksista ja vaikuttavuussijoittamisesta.

”Finnfundin toiminta on kasvanut merkittävästi ja sen rooli on entistä ajankohtaisempi ja monipuolisempi, tuoreena esimerkkinä Ukrainassa tehtävä sijoitustoiminta. Tällaisina aikoina on sekä erityisen mielenkiintoista että suuri vastuu ja kunnia toimia hallituksen puheenjohtajana,” kuvaa Cantell.

Finnfund on kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, joka tarjoaa kehitysmaissa toimiville yrityksille oman pääoman ehtoista riskirahoitusta, pitkäaikaisia investointilainoja, välirahoitusta sekä kehitysmaainvestointeihin liittyvää erityisosaamista.

”Viime aikojen geopoliittiset mullistukset ympäri maailmaa haastavat myös Finnfundia monitoroimaan tilannetta jatkuvasti ja miettimään, miten vaikuttavuus saavutetaan tuloksellisesti myös muuttuneissa olosuhteissa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tuoreilla kehitysavun leikkauksilla on myös suoria vaikutuksia Finnfundin toimintakenttään. Toivon myös voivani olla hyödyksi tekeillä olevassa Finnfund-lain uudistusprosessissa.”

Pohjoismaiden investointipankissa Cantell vastaa lakiasiainosastosta sekä Pankin hallintoelinten toiminnasta sekä kahdeksan jäsenmaan ja pankin välisistä suhteista.

”Heikki Cantellin pitkä, yli 30 vuoden kokemus monenkeskisistä rahoituslaitoksista ja etenkin niiden yhteydenpidosta omistajiinsa on oiva tausta Finnfundin johtokunnan puheenjohtajan tehtävään ja yhtiön mission tehokkaaseen edistämiseen. Meillä on paljon opittavaa Heikiltä ja odotamme innolla yhteistyötä hänen kanssaan,” Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi sanoo.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Johtokunnan puheenjohtaja, Finnfund, Heikki Cantell, heikki.cantell@nib.int, puh. 050 599 4960Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi, Finnfund Jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, puh. 040 577 7676
Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, Finnfund, unna.lehtipuu@finnfund.fi, puh. 040 624 0896

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti uusiutuvaan energiaan, kestävään metsätalouteen, maatalouteen, rahoitusalaan sekä digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,23 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on yhteensä 97 työntekijää Helsingissä ja Nairobissa. Lisätietoja osoitteessa www.finnfund.fi.

Kategoriat:

Uutiset2025

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset
Optic fiber

Finnfundin Kuutti Kilpeläinen: ”Kuituverkot ovat paras keino kaventaa digikuilua ja sijoittaa vaikuttavasti kehittyvillä markkinoilla”

Sijoitustoiminnan iso teema ensi vuonna on kuituverkot. Ne ovat Finnfundin mukaan paras keino kaventaa…

Suomen ja EU:n uusi suurohjelma avaa ovia suomalaisyrityksille: 2 miljardin euron investoinneissa tarvetta teknologiaosaamiselle

Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund käynnistää yhdessä Euroopan unionin kanssa EU:n suurimman digitaalisen sektorin takausohjelman. Ohjelman…

Finnfundin ja OeEB:n sijoitus CRDB Bank Burundiin vauhdittaa mikro- ja pk-yritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Itävallan kehityspankki OeEB sijoittavat yhteensä 25 miljoonaa Yhdysvaltain…

Merja Rissanen palasi Finnfundiin henkilöstöjohtajaksi: ”Kulttuuri ei synny itsestään vaan vaatii tietoista johtamista”

Merja Rissanen on nimitetty Finnfundin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Paluu Finnfundiin yli kymmenen vuoden…
Lots of traffic in the streets of Lagos in Nigeria

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Sijoittajien luottamus Nigeriaan vahvistui”

Nigerian nykyinen hallitus on toteuttanut joukon rohkeita poliittisia uudistuksia maan rakenteellisten heikkouksien korjaamiseksi. Uudistukset…
Poa staff member talking to a person in a street

Finnfund sijoittaa 4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kenialaiseen Poa Internet -yhtiöön, joka tuo kohtuuhintaisen laajakaistan yhä useamman saataville

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 4 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Poa Internet Kenya…
Three teletowers

Finnfund Digital Access Impact Fund I Ky -rahasto keräsi ensimmäisellä varainhankintakierroksella 80 miljoonaa euroa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund ilmoittaa Finnfund Digital Access Impact Fund I Ky (DAIF)…

Wave Mobile Money jatkaa kasvuaan Afrikan mobiilirahamarkkinoilla Finnfundin sijoituksen ja EU-takauksen turvin

Afrikan nopeimmin kasvava mobiilirahapalvelu Wave Mobile Money on kerännyt 117 miljoonan euron lainarahoituksen, jonka…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Sijoittajat palaavat Kenian markkinoille

Kenian talouskasvun odotetaan vahvistuvan 5,5 prosenttiin jo tänä vuonna, tukien vahvaa suorituskykyä matkailussa ja…