Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Tangeni Shatiwa, Finnfund

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat heikentynyt dollari ja halu hajauttaa sijoituksia pois Yhdysvalloista. Ei siis ihme, että kehittyvien markkinoiden omaisuuserät ovat voimakkaassa nousussa, esimerkiksi MSCI EM -indeksi on noussut 47 prosenttia viime vuodesta.

”Sijoittaminen kehittyville markkinoille on näkemyksemme mukaan tällä hetkellä erittäin houkuttelevaa. Monien Finnfundin kohdemarkkinoiden ennustetaan kasvavan tulevina vuosina nopeammin kuin kehittyneiden talouksien, ja jopa globaalin taantuman sattuessa kehittyvät markkinat ovat nykyisin aiempaa paremmin suojassa ulkoisilta shokeilta,” kuvaa tilannetta Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa.

City view of Nairobi, Kenya

MSCI EM -indeksin nopea nousu on selvästi ylittänyt kehittyneitä markkinoita seuraavan vertailuindeksin 24 prosentin nousun (ks. Kuvio 1). Samalla useat kehittyvien markkinoiden valuutat, kuten Ghanan cedi ja Etelä-Afrikan rand, ovat vahvistuneet yli 10 prosenttia dollariin nähden. Kehitystä on vauhdittanut Trumpin toisen kauden ailahteleva talouspolitiikka.

”Tämä ennakoi merkittävää lisävirtojen mahdollisuutta, kun globaalit sijoitussalkut hakevat hajautusta pitkään jatkuneesta Yhdysvaltoihin keskittymisestä. Pidämme tätä kehittyvien markkinoiden kannalta erittäin rohkaisevana,” Shatiwa toteaa.

Historiallisesti dollarin liikkeet ovat olleet keskeinen tekijä pääomavirroissa kehittyville markkinoille. 1970-luvulta lähtien jokainen Yhdysvaltain dollarin voimakas heikentyminen on vauhdittanut kehittyvien markkinoiden sijoitusten selvää ylituottoa (Kuvio 2).

”Jos dollari jatkaa heikkenemistään, kehittyvien markkinoiden sijoituksilla on paljon voitettavaa. Vaikka monet kehittyvien maiden hallitukset ovat viime vuosina lisänneet velanottoa omassa valuutassaan, monilla on yhä merkittävästi dollarimääräistä velkaa. Heikompi dollari tekee näiden velkojen takaisinmaksusta edullisempaa (Kuvio 3).  Lisäksi heikompi dollari kasvattaa raaka-aineviennin tuloja, sillä kansainvälinen kauppa hinnoitellaan pääosin dollareissa – ja monet kehittyvät taloudet ovat riippuvaisia näistä tuloista ja hyötyvät niistä,” Shatiwa kuvaa.

Arvostustasot yhä erittäin houkuttelevia

Myönteinen näkymä kehittyville markkinoille sijoittamisessa ei perustu pelkästään pääomien siirtymiseen pois Yhdysvalloista. Arvostustasot ovat edelleen erittäin houkuttelevia, sillä MSCI EM -indeksi noteerataan tällä hetkellä noin 40 prosentin alennuksella suhteessa Yhdysvaltojen S&P 500-indeksiin.

”Jos yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt lopulta saavuttavat tekoälyn lupaamat korkeat tulosodotukset, sama koskee myös kehittyvien markkinoiden teknologiayrityksiä – erityisesti Aasiassa. Sijoittajat voivat siis panostaa samaan megatrendiin huomattavasti edullisemmalla hinnalla.”

Vaikka kehittyvien talouksien bruttokansantuote on kasvanut tarkastelujaksolla tyypillisesti selvästi nopeammin kuin kehittyneiden talouksien, sijoitukset kehittyville markkinoille ovat silti usein tuottaneet odotuksia heikommin. Kesti vuoteen 2021 asti ennen kuin MSCI:n suurimpia kehittyvien markkinoiden yhtiöitä seuraava indeksi toipui vuoden 2007 huipputasolleen – vain laskeakseen jälleen jyrkästi yli 40 % vuosina 2022–2023.

Vaikka kehittyville markkinoille sijoittaminen on edelleen riskisempää kuin kehittyneisiin talouksiin, Shatiwan mukaan riskitaso on nyt aiempaa matalampi. Kehittyvät markkinat ovat myös nykyisin selvästi paremmin varautuneita globaaleihin shokkeihin kuin aiemmin. Tämä on erityisen tärkeää pyrittäessä ymmärtämään, kuinka vakavia seurauksia Lähi-idän konfliktin viimeisimmällä eskaloitumisella on kehittyville markkinoille, vaikka sen vaikutusten kestosta ei ole vielä varmuutta.

Viime vuosina Latinalaisen Amerikan ja Aasian keskitulotason maat ovat vahvistaneet instituutioitaan ja kasvattaneet valuuttavarantojaan suojatakseen talouksiaan globaalilta turbulenssilta.

”Monet Afrikan maat, kuten Ghana, Nigeria ja Etelä-Afrikka, ovat seuranneet perässä toteuttamalla uudistuksia talouksiensa kestävyyden vahvistamiseksi. Kehittyvät markkinat osoittivat sitkeytensä vuonna 2022 globaalin inflaation kiihtyessä, kun monet kehittyvien maiden keskuspankit nostivat ohjauskorkoja selvästi ennen Yhdysvaltain keskuspankkia ja Euroopan keskuspankkia hillitäkseen hintapaineita,” muistuttaa Shatiwa.


Lisätietoja:
Ekonomisti Tangeni Shatiwa, tangeni.shatiwa@finnfund.fi, puh. 040 562 8917
Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu@finnfund.fi, puh. 040 624 0896

Kategoriat:

UutisetMarkkinat2026

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat…
Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,…

Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit

Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä…

Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan”

YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys…

Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta

Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi…

Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset”

Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla…
softlogic life logo

Softlogic Life jatkaa kasvun tiellä OP Finnfund Global Impact Fund I:n ja Norfundin sijoituksen avulla

Softlogic Life Insurance PLC, Sri Lankan johtava henkivakuutusyhtiö, on varmistanut merkittävän 15 miljoonan Yhdysvaltain…