Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta, ja alan hallinnoimien varojen vuotuinen (yhdistetty) kasvuvauhti on ollut yli 20 prosenttia viimeisten kuuden vuoden aikana (GIIN 2025).

”Vaikka iso osa rahoituksesta tulee vielä kansallisilta ja monikansallisilta pankeilta sekä kehitysrahoituslaitoksilta, on kasvu selkeä merkki myös markkinoiden luottamuksesta lajiin”, sanoo Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen.

Suomalaisen vaikuttavuussijoittaja Finnfundin salkussa on nyt noin 200 yritystä 55 eri maassa. Portfoliossa ja sitoumuksia sillä on nyt 1,2 miljardilla eurolla. Kokemusta sille on kertynyt jo yli neljältä vuosikymmeneltä.

Yrityksillä kyky sopeutua haasteisiin

Ilmastonmuutos on noussut vaikuttavuussijoittamisen (impact investing) suurimmaksi puheenaiheeksi viime vuosina.

“Sijoitustoiminnan keskeisiä tavoitteita on auttaa yrityksiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen, sillä se vaikuttaa kaikkeen liiketoimintaympäristössä. Metsäpalot, kuivuus ja tulvat tekevät joidenkin yritysten toiminnan mahdottomaksi koska on yksinkertaisesti liian kuuma”, kuvaa Loikkanen.

Suurimmat riskit ovat silti poliittisia ja makrotaloudellisia. Poliittiset levottomuudet, vallankaappaukset, sisällissodat ja sodat voivat haitata Finnfundin sijoituskohteiden toimintaa.

Sodat vaikuttavat juuri nyt yrityksiin muun muassa Ukrainassa ja Myanmarissa.

“Koko ajan palaa jossain. Jotkut maat ovat poliittisesti vakaampia, mutta niihinkin vaikuttavat kansainväliset tekijät, kuten keväällä 2025 Yhdysvaltojen asettamat tullit”, Loikkanen kertoo.

Finnfundin kaltaisen sijoittajan sijoitustoiminta on niin riskillistä kuin sijoittaminen voi olla.

“Toimimme kehittyvillä markkinoilla ja teemme sijoituksia yksityisiin yrityksiin, jotka eivät välttämättä ole olleet markkinoilla vielä pitkään. Haasteet ovat moninaiset ja riskit voivat realisoitua monella tapaa”, Loikkanen kuvaa. Salkun yritykset ovat kuitenkin osoittaneet kykyä sopeutua vaikeuksiin ja onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaansa kannattavasti.

Employee of EthioChicken working in a hen house and holding and egg carton

Esimerkkinä Etiopiassa toimiva yritys EthioChicken, joka kasvattaa pieniä kananpoikia ja myy niitä eteenpäin. Maassa käydystä Tigrayn sodasta ja yhä jännitteisestä tilanteesta huolimatta yritys kasvaa ja kannattaa taloudellisesti.

Finnfundin salkussa on myös yrityksiä, jotka rakentavat telemastoja konfliktialueilla. Sodassakin mastot jätetään yleensä rauhaan, koska osapuolet tarvitsevat viestintää itsekin.

“Tilanteet edellyttävät yrityksiltä valtavaa kykyä sopeutua. Me pystymme löytämään yrityksiä, joilla on kyvykäs johto ja sellainen liiketoiminnan malli, että ne pystyvät selviämään ääritilanteista”, Loikkanen sanoo.

Rahoituksen tarve kasvaa

Kehittyviin maihin sijoittavan on kyettävä sietämään epävarmuutta ja heikkoa ennustettavuutta.

Rahoittajat haluavatkin rahoitusinstrumentteihin usein riskiä pienentäviä elementtejä.

“Me olemme neuvotelleet EU:n kanssa takuuinstrumentin uuteen digirahastoomme. Tietyn osan sijoituksista takaa EU:n komissio”, Loikkanen kertoo.

Haasteista huolimatta Loikkanen näkee kehittyvissä maissa ison potentiaalin. ”Ne ovat väistämättä myös tulevaisuuden markkinoita. Globaalin etelän talouskasvu on nopeinta maailmassa, ja väestörakenne tukee kehitystä. Tämä sekä rahoituksen tarpeen kasvu avaavat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kannattavalle liiketoiminnalle ”.

Teknologian harppaukset tuovat nekin uusia mahdollisuuksia. ”Kehittyvät maat voivat ottaa käyttöön uusimmat teknologiat suoraan. Esimerkiksi käy pankkiala. Pankit alkavat toimia suoraan verkossa eivätkä tarvitse konttoreita”.

Loikkasen johtama 36 henkilön tiimi etsii yhtiöitä, joihin sijoittamalla Finnfund saa aikaan vaikuttavuutta ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat. Finnfund tekee sijoituksia viidellä toimialalla, joita ovat maa- ja metsätalous, uusiutuva energia ja vihreä siirtymä, rahoituslaitokset ja digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuuri.

“Huolehdimme myös siitä, että sijoituskohteemme kasvavat ja menestyvät. Jonakin päivänä voimme myydä sijoitukset hyvällä tuotolla ja saamme rahamme takaisin uusiin sijoituksiin. Teemme kaiken voitavamme tämän hyväksi”, Loikkanen sanoo.

“Irtaudumme sijoituksista siinä vaiheessa kun yrityksen kehitys sen mahdollistaa. Yrityksemme ovat ei-listattuja, joille pitää etsiä aktiivisesti strategisia sijoittajia.”’

Suomalaisyritysten osaamiselle kysyntää

Uusin suuntaus on kansallisten intressien ajaminen kehitysrahoituksen ja vaikuttavuussijoittamisen kautta. Valtiot tavoittelevat kaupan ja kehitysrahoituksen yhdistämistä.

”Tämä on myös merkittävässä roolissa Finnfundin strategiassa. Suomalaisilla yrityksillä on paljon osaamista ja huippuluokan teknologiaa toimialoilla, joille Finnfund sijoittaa.” 

Finnfund pyrkii tuomaan suomalaisia toimijoita mukaan hankkeisiinsa jo valmisteluvaiheessa ja toimii aktiivisesti muiden Team Finlandin toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:
Investointijohtaja Hanna Loikkanen, Finnfund, hanna.loikkanen@finnfund.fi, puh. 040 724 1414
Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, Finnfund, unna.lehtipuu@finnfund.fi, puh. 040 624 0896

Kategoriat:

Uutiset2026

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat…
Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,…

Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit

Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä…

Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan”

YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys…