Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetAfrikan digitaalinen kuilu kapenee, kun KaiOS-käyttöjärjestelmä tuo mobiilinetin yhä useamman ulottuville Uutiset|23.11.2022Afrikan digitaalinen kuilu kapenee, kun KaiOS-käyttöjärjestelmä tuo mobiilinetin yhä useamman ulottuville Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sijoittaa 3,4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria KaiOS Technologies -yhtiöön, jonka käyttöjärjestelmä tuo internetpalvelut myös peruspuhelimiin. Arvioiden mukaan kehitysmaissa asuu 3,4 miljardia ihmistä, jotka eivät hyödynnä mobiililaajakaistaa, vaikka sellainen olisi saatavilla. Syy tähän on ennen kaikkea älypuhelimen kallis hankintahinta, joka usein vastaa yli 20 prosenttia kuukausituloista. KaiOS-käyttöjärjestelmä tuo mobiilinettiyhteyden miljoonien ihmisten ulottuville myös edullisempien puhelinmallien mukana. Esimerkiksi osa HMD Globalin kehittämistä Nokia-peruspuhelimista hyödyntää KaiOS-käyttöjärjestelmää tuoden hyödyllisiä sovelluksia ja palveluja myös niiden käyttäjien ulottuville, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa älypuhelinta. KaiOS-käyttöjärjestelmällä varustettuja puhelimia on myyty yli 170 miljoonaa kappaletta ja käyttöjärjestelmällä on yli 90 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. “Tämän sijoituksen avulla KaiOS voi laajentua uusille markkinoille erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa”, sanoo Kaios Technologies -yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Sebastien Codeville. ”Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä Finnfundin kaltaisen sijoittajan kanssa, joka jakaa visiomme siitä miten suuri merkitys Afrikan digitalisaation edistämisellä on monien maiden kehitykselle.” “Tämänkaltaisia innovaatioita tarvitaan, jotta kehittyvissä maissa yhä useampi saisi käyttöönsä edes perustason mobiilipalvelut”, sanoo Finnfundin rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen. ”KaiOS on osoittanut pystyvänsä mahdollistamaan nettipalveluiden käytön ilman kalliita älypuhelimia ja liitymme ylpeinä sijoittajajoukkoon, joka haluaa tällä keinoin kaventaa kehittyvien maiden digitaalista kuilua.” Finnfund arvioi jokaisen rahoituskohteensa vaikutusta sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Matalan tulotason ja alemman keskitulon maissa naisilla on internet käytössään miehiä harvemmin. KaiOS-käyttöjärjestelmän mahdollistamien edullisempien vaihtoehtojen tuominen markkinoille tukee sukupuolten välisen digitaalisen kuilun kuromista umpeen. KaiOS tarjoaa myös erityisesti tytöille ja naisille suunnattuja sovelluksia ja sisältöjä. Digitalisaation edistäminen on Finnfundin strategian ytimessä. Digitalisaation edistäminen tukee taloudellisen kasvun lisäksi pääsyä rahoituspalveluiden, koulutuksen ja terveydenhuollon palveluiden pariin. Myös pienille yrityksille tarjoutuu mahdollisuus yhdistää liiketoimintansa globaaleihin arvoketjuihin. Lisätietoja: Kuutti Kilpeläinen, rahoituspäällikkö, kuutti.kilpelainen@finnfund.fi, 044 013 1291 Median yhteydenotot: Valpuri Mäkinen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, valpuri.makinen@finnfund.fi, 050 384 2105 Kategoriat: UutisetDigitaaliset ratkaisut ja infrastruktuuri2022Aasia Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 12.6.2025 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Sijoittajat palaavat Kenian markkinoille Kenian talouskasvun odotetaan vahvistuvan 5,5 prosenttiin jo tänä vuonna, tukien vahvaa suorituskykyä matkailussa ja… Uutiset 4.6.2025 Finnfundin pääekonomisti Kristiina Karjanlahti: ”Kehittyvä Aasia pysyy maailmantalouden kasvumoottorina – huolimatta tariffien aiheuttamasta sokista” Trumpin tullipolitiikka on ollut jatkuva yllätyskäänteiden sarja, tuoreimpana tuomioistuinten näkemyserot niiden laillisuudesta. Kiistely oikeuselimissä… Uutiset 15.5.2025 Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 887 miljoonaan euroon – painopiste digitalisaation edistämiseen, yksityisen rahoituksen mobilisointiin ja suomalaiseen lisäarvoon ”Meille 2024 oli uudistumisen vuosi. Päivitimme strategiamme ja vahvistimme samalla kehitystehtäväämme”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja… Uutiset 9.5.2025 Finnfundin sijoitus vauhdittaa naisten omistamien mikroyritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Indonesiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää yhdessä ruotsalaisen Swedfundin ja belgialaisen BIOn kanssa yhteensä… Uutiset 7.5.2025 Rahoituspäällikkö Kuutti Kilpeläinen, Finnfund: ”Digitaalinen kuilu on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta” Vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfund nosti digitaaliset ratkaisut ja infrastruktuurin tuoreen strategiansa ytimeen. Maailmanpankin arvion… Uutiset 6.5.2025 Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen 200 miljoonan euron vihreän ja kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainat Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund laski onnistuneesti liikkeeseen lähes 200 miljoonan euron vihreän ja… Uutiset 4.4.2025 Finnfundin ja IDB Investin sijoituksen avulla Netwey laajentaa laajakaistayhteyksiä Meksikossa Finnfund on tehnyt 5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen meksikolaiselle Netweylle. Yhtiön tavoitteena on laajentaa… Uutiset 27.3.2025 Finnfundin sijoitus Mountain Hazelnutsiin vahvistaa vastuullisten, elvyttävien viljelymenetelmien kasvua Bhutanissa Bhutanin kestävän peltometsätalouden johtava toimija Mountain Hazelnuts on varmistanut ennätyksellisen 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 3.3.2025 Finnfundin jatkoinvestoinnilla Fibertime edistää digitaalista osallisuutta Etelä-Afrikassa Nokian teknologian avulla Finnfund on tehnyt 2 miljoonan euron jatkoinvestoinnin Fibertime Groupille minkä avulla yhtiö laajentaa laajakaistayhteyksiä… Uutiset 11.2.2025 Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan puheenjohtajaksi Pohjoismaiden investointipankin (NIB) lakiasiainjohtaja ja pääsihteeri Heikki Cantell on nimitetty Finnfundin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.… Selaa vasemalle Selaa oikealle