Vaikuttavuussijoittaja mittaa investoinnin myönteisiä vaikutuksia

Olennaista on yhteistyö: sijoittaja kannustaa ja parhaimmillaan sparraa yritystä kehittämään toimintaansa.

Pauli Forma ja Hanna Kaskela kirjoittivat (HS Vieraskynä 8.6.) tärkeästä asiasta. Sijoittajien vaatimukset ja kannustimet yritysten vastuullisuuden suhteen voivat muuttaa työelämää niin Suomen kaltaisissa kehittyneissä maissa kuin myös kehittyvissä maissa.

On kuitenkin hyvä huomioida, että kirjoittajien kaipaamaa myönteisten asioiden mittaamista tehdään meillä ja maailmalla jo nyt: vaikuttavuusinvestoijat käyttävät yhteisesti sovittuja mittareita sijoitusten vaikuttavuuden mittaamiseen ja kehittävät niitä aktiivisesti.

Me Finnfundissa olemme tässä Maailmanpankkiryhmän IFC:n johtamassa työssä suomalaisina mukana. Koska toimintakenttä on kansainvälinen, myös mittareiden tulee olla kansainvälisiä ja keskenään vertailukelpoisia.

Tämä on kaikkien etu. Suomessa olemme koonneet Vaikuttavuusfoorumin, joka kokoontuu pohtimaan käytäntöjä ja jakamaan kokemuksia täällä meillä.

Vaikuttavuusinvestoiminen meneekin vastuullista sijoittamista pidemmälle: jos vastuullisuuden arvioinnissa tarkastellaan pääosin sitä, miten asioita tehdään, vaikuttavuuden mittaamisessa arvioidaan sitä, mitä saadaan aikaiseksi. Käytännössä raja on usein häilyvä, mutta olennaista on, että vaikuttavuudelle asetetaan mittarit ja tuloksia arvioidaan koko investoinnin ajan.

Sosiaalisten vaikutusten osalta ne voivat olla esimerkiksi naisten aseman paraneminen työpaikalla tai työntekijöiden koulutuksen tai terveydenhuollon kehittäminen sekä toiminnan laajemmat vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan. Pelkkä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden listaaminen ei siis vielä riitä.

Kehitysrahoittajana nostamme lisäksi kehitysvaikutukset taloudellisen tuloksen rinnalle. Tämä on lähtökohta myös OP:n kanssa perustamassamme Suomen ensimmäisessä kehittyville markkinoille sijoittavassa vaikuttavuusrahastossa.

Kuten Forma ja Kaskela kirjoittivat, lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen tulee olla sanomattakin selvää. Kehittyvissä maissa paikallinen taso on usein kuitenkin matalalla. Siksi vaikuttavuutta hakeva yritys ja sijoittaja ottavat minimitason kansainvälisistä standardeista. Kehitysrahoittajilla ne ovat esimerkiksi IFC:n Performance Standardit ja ILO:n työelämää koskeva julistus sekä erilaiset sertifioinnit.

Olennaista on yhteistyö: sijoittaja kannustaa ja parhaimmillaan sparraa yritystä kehittämään toimintaansa. Kun vastuullisuuden ja vaikuttavuuden hyödyt saadaan näkyviksi, myös motivaatio kasvaa ja hyvät vaikutukset voimistuvat.

Helena Arlander
varatoimitusjohtaja, vastuullisuus ja vaikuttavuus, Finnfund

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Helsingin Sanomissa 16.6.2020.

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…

EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin

Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman…
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…