Suomen ensimmäinen kehittyvien markkinoiden vaikuttavuusrahasto keräsi loppuvuonna 58 miljoonaa euroa lisää pääomaa – kerättynä yhteensä 135 miljoonaa euroa

OP Finnfund Global Impact Fund I -rahasto tavoittelee myönteisiä vaikutuksia muun muassa ilmastonmuutokseen, ruokaturvaan, sukupuolten tasa-arvoon sekä rahoituksen saatavuuteen. Vaikuttavuusrahaston toinen rahoituskierros päättyi joulukuun alussa, ja se keräsi 58 miljoonaa euroa lisää pääomaa.

Rahastolla on kolme päätoimialaa kehittyvissä maissa: uusiutuva energia, rahoituslaitokset ja kestävä maatalous. Tuote kiinnostaa asiakkaita, sillä kesällä päättyneellä ensimmäisellä varainhankintakierroksella vaikuttavuusrahasto keräsi 76 miljoonaa euroa. Rahastolla tavoitellaan noin 8–12 prosentin nettotuottoa (IRR).

”Vaikuttavuussijoittamisessa ei ole kyse hyväntekeväisyydestä vaan positiivisten vaikutusten tuottamisesta kilpailukykyisten sijoitustuottojen ohella. Yksityinen rahoitus on keskeinen osa kestävyyshaasteiden ratkaisua. Onnistuneet varainharkintakierrokset kertovat, että sijoittajat ovat kiinnostuneita kestävän kehityksen edistämisestä ja kehittyvien maiden kasvumarkkinoista myös korona-aikana”, sanoo OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja Tuomas Virtala.

OP Finnfund Global Impact Fund I -rahasto on tehnyt syksyn aikana ensimmäisen sijoituksensa. Rahasto rahoittaa osana laajempaa lainapakettia 12,5 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla Net1 Indonesiaa. Yhtiö rakentaa internetyhteyksiä maailman neljänneksi väkirikkaimmassa maassa alueille, joissa internetyhteydet ovat heikkoja tai olemattomia. Tavoitteena on tuoda kiinteä laajakaistayhteys yli 300 000 kotitalouden saataville. Hyvien internetyhteyksien merkitys on kasvanut erityisesti koronapandemian aikana.

”Finnfundilla on yli 40 vuoden kokemus sijoittamisesta kehittyville markkinoille ja toimimme rahaston neuvonantajana. Rahasto hyödyntää pitkän kokemuksen kautta syntynyttä osaamistamme ja laajoja kansainvälisiä verkostojamme sopivien sijoituskohteiden löytämiseen. Kansainvälistä vaikuttavuussijoittamisen kenttää seuranneena uskon vahvasti vaikuttavuussijoittamisen merkittävään kasvuun lähivuosina”, sanoo Finnfundin investointijohtaja Markus Pietikäinen.

Median yhteydenotot:
viestinta@op.fi, +358 (0)10 252 8719

Muut yhteydenotot:
Tuomas Virtala, OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja, tuomas.virtala@op.fi, +358 50 549 5252
Markus Pietikäinen, Finnfundin investointijohtaja, markus.pietikainen@finnfund.fi, +358 40 525 3024OP

OP Finnfund Global Impact Fund I
OP Finnfund Global Impact Fund I Ky on Suomen ensimmäinen kehittyville markkinoille sijoittava vaikuttavuusrahasto, joka tavoittelee tuoton ohella merkittäviä myönteisiä kehitysvaikutuksia. Rahasto on kerännyt kahdella ensimmäisellä varainhankintakierroksellaan yhteensä 135 miljoonaa euroa. OP Varainhoito Oy toimii rahaston salkunhoitajana ja OP-Rahastoyhtiö Oy toimii rahaston vaihtoehtorahaston hoitajana. Finnfund, suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, toimii rahaston ankkurisijoittajana ja neuvonantajana.

Kategoriat:

UutisetRahastot2021

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat…
Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,…

Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit

Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä…

Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan”

YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys…