Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetErityisriskirahoitus uudelleen käyttöön Uutiset|20.9.2018Erityisriskirahoitus uudelleen käyttöön Valtion omistajaohjauksen mukaan kehitysrahoitusyhtiön Finnfundin on sijoitettava erityisesti köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan mittaviin hankkeisiin. Linjauksen toteuttamiseksi valtioneuvosto on päättänyt ottaa uudelleen käyttöön erityisriskirahoituksen 75 miljoonan euron suuruisena. Erityisriskirahoituksen piirissä on ollut esimerkiksi M-Birr, Etiopian ensimmäinen matkapuhelimissa toimiva rahalähetys- ja maksupalvelu. Sen avulla erityisesti maaseudulla asuvat köyhät ihmiset sekä maassa toimivat avustusjärjestöt voivat siirtää rahaa turvallisesti ja aiempaa selvästi pienemmillä kustannuksilla. Ulkoministeriö tiedotti 20. syyskuutavaltioneuvoston raha-asiainvaliokunnan puoltaneen 75 miljoonan euron erityisriskirahoitusta Finnfundille vuosille 2018–2023. Summa pitää sisällään aiemmin myönnetyn, 50 miljoonan euron suuruiseksi rajatun tappiotakuun, joten uuden sitoumuksen määrä on 25 miljoonaa euroa. Erityisriskirahoituksen piiriin valittavista Finnfundin sijoituksista mahdollisesti syntyviä luotto- tai sijoitustappioita voidaan kattaa osittain valtion antamasta tappiotakuusta. Takuu tarvitaan, jotta Finnfund pystyy tekemään riskipitoisia, mutta kehitysvaikutuksiltaan poikkeuksellisen mittavia sijoituksia. Sijoitusriskiin vaikuttavat esimerkiksi sijoituksen kohdemaa, koko ja toimiala. Erityisriskirahoitus oli käytössä vuosina 2012–2015 Erityisriskirahoitus oli käytössä vuosina 2012–2015 ja sen koko oli rajattu 50 miljoonaan euroon. Tappiotakuun piiriin otettiin 16 sijoitusta, joista 14 on käynnistynyt eikä niistä toistaiseksi ole tullut luotto- tai sijoitustappioita. Ulkoministeriö teetti ulkopuolisen arvion erityisriskirahoituksesta konsultti- ja tilintarkastusyhtiö KPMG:llä. Helmikuussa 2018 julkaistun arvion mukaan erityisriskirahoitus onnistui hyvin. Entistä suurempi osa Finnfundin sijoituksista kohdistuu köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin, mutta kehitysvaikutuksiltaan tärkeisiin hankkeisiin. Näistä sijoituksista vähiten kehittyneissä LDC-maissa on 81 prosenttia, muissa alemman tulotason maissa 6 prosenttia ja alemman keskitulon maissa 13 prosenttia. Sijoituksista 10 on Afrikassa, viisi Aasiassa ja yhden kohdealueena on Latinalainen Amerikka. Sijoituksissa on useita kestävän metsätalouden ja uusiutuvan energian hankkeita. Yksi esimerkki on Etiopian ensimmäinen matkapuhelimissa toimiva rahalähetys- ja maksupalvelu. Sen avulla erityisesti maaseudulla asuvat köyhät ihmiset sekä maassa toimivat avustusjärjestöt voivat siirtää rahaa turvallisesti ja aiempaa selvästi pienemmillä kustannuksilla. Finnfund on 2000-luvulta lähtien siirtänyt sijoitustoimintansa painopistettä köyhimpiin maihin ja muutos on vauhdittunut erityisriskirahoituksen myötä. Nykyisin LDC-maissa on noin kolmannes (34 prosenttia) ja muissa matalan tulotason maissa noin 10 prosenttia kaikista sijoituksista. Nämä osuudet ovat selkeästi suuremmat kuin esimerkiksi muilla eurooppalaisilla kehitysrahoittajilla keskimäärin. Uusi erityisriskirahoitus suuntaa Finnfundin sijoituksia yhä vahvemmin köyhimpiin maihin (ulkoministeriön tiedote 20.9.2018) Evaluaatio: Finnfundin sijoitustoiminnan painopisteen siirto köyhimpiin maihin onnistui (ulkoministeriön tiedote 28.2.2018) Evaluaatio Finnfundin erityisriskirahoituksesta valmistui – painopisteen siirto köyhimpiin maihin onnistui (uutinen 28.2.1018) Lisätietoja: Helena Arlander, johtaja, riskienhallinta ja vaikuttavuus, helena.arlander(a)finnfund.fi, p. 050 561 1516 Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi, p. 040 577 7676 Kategoriat: Uutiset2018 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 15.4.2026 Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal… Uutiset 8.4.2026 Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi… Uutiset 16.3.2026 Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen… Uutiset 5.3.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat… Uutiset 23.2.2026 Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa” Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta. Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,… Uutiset 19.2.2026 Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 12.2.2026 Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä… Uutiset 29.1.2026 Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan” YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys… Uutiset 28.1.2026 Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi… Uutiset 26.1.2026 Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset” Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla… Selaa vasemalle Selaa oikealle