Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetViiden vuoden jälkeen sanomme näkemiin, emme hyvästi Uutiset|31.8.2023Viiden vuoden jälkeen sanomme näkemiin, emme hyvästi Noah Law muutti Helsinkiin vuonna 2018 saatuaan työpaikan Finnfundissa investointianalyytikkona. Finnfundin organisaatio oli tuolloin nykyistä pienempi ja työkielenä oli suomi. ”Se oli minulle vain positiivista”, sanoo Law. ”Halusin integroitua ja oppia kielen. Koin oloni tervetulleeksi vaikken osannutkaan suomea.” Muutto Isosta-Britanniasta Suomeen oli iso muutos. Law oli aiemmin työskennellyt lyhyempiä jaksoja ulkomailla, mutta Suomeen hän oli tullut monien vuosien ajaksi, ehkä jopa jäädäkseen. Noahin ura on edennyt Finnfundissa rahoituspäälliköksi ja hän on suorittanut MBA-tutkinnon Oxfordin yliopistossa opintovapaan aikana. Viiden vuoden aikana on siis tapahtunut paljon, myös Finnfundissa. Nykyisin henkilöstöä on yli sata ja toimisto löytyy Helsingin lisäksi Kenian Nairobista. Työtä tehdään hybridimallilla Ruoholahdessa sijaitsevan, modernin toimiston lisäksi kotitoimistolta. Finnfund muutti uusiin tiloihin vuonna 2019. ”Itse asiassa pidin jollain tavalla vanhan toimiston retrofiiliksestä!” nauraa Law. ”Mutta monella tavalla Finnfund on nykyisin valmiimpi kasvamaan kuin tullessani.” Moni asia, kuten etätyön lisääntyminen, muuttui pandemia-aikana. Law oli tuolloin opintovapaalla – millaista oli palata organisaatioon tuon erikoisen jakson jälkeen? ”Finnfundin työyhteisö on aina ollut sosiaalisesti aktiivinen”, hän sanoo. ”Vaikka yhdessä tekemisen henki saikin kolauksen niin meillä kuin muuallakin, mielestäni kulttuuriimme olennaisesti kuuluva hauskuus on pikkuhiljaa palannut.” Vaikuttaa selvältä, että Law nauttii kollegoidensa seurasta niin työssä kuin vapaa-ajallakin. ”Jään ehdottomasti kaipaamaan ihmisiä”, hän sanoo. ”Finnfund on todellakin onnistunut löytämään älykkäitä, energisiä ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita maailman asioista.” Vaikka Law onkin lähdössä Finnfundista kohti seuraavaa askelta urallaan, hän jatkaa työtä kehitysrahoituksen parissa. ”Odotan innolla uutta rooliani aktiivisessa salkunhoidossa”, hän sanoo. ”Seuraan jatkossakin Finnfundin toimintaa, myös siksi että meillä on tulevan työnantajani salkussa samoja hankeyhtiöitä.” Law seuraa erityisesti kestävän metsätalouden kehitystä. Finnfund on yksi johtavista metsäsijoittajista, ja Finnfundissa työskennellessään Law on nähnyt miten valtava potentiaali esimerkiksi Afrikan metsätaloudessa on. Vaikka hän lähteekin Helsingistä, Suomen pääkaupunki tulee aina olemaan hänelle koti. ”Täällä asuminen ei varmaankaan ole se tavallisin valinta jollet ole syntynyt Suomessa”, hän sanoo. ”Helppoakaan se ei aina ole, mutta jos olet kiinnostunut pohjoismaisesta elämäntyylistä ja työn ja vapaa-ajan tasapainottamisesta, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.” Kategoriat: UutisetTöissä Finnfundissa2023 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 9.7.2026 Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan… Uutiset 29.6.2026 Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti… Uutiset 25.6.2026 EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman… Uutiset 25.5.2026 Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature… Uutiset 4.5.2026 Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin… Uutiset 15.4.2026 Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal… Uutiset 8.4.2026 Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi… Uutiset 16.3.2026 Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen… Uutiset 5.3.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat… Uutiset 23.2.2026 Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa” Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta. Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,… Selaa vasemalle Selaa oikealle