Vesa Perälän resepti Afrikan valloitukseen: Myyntiviesti kuntoon, verkostot apuun ja yhteistyö vauhtiin

IVuonna 2019 sijoitimme Saharan eteläpuolisessa Afrikassa toimivaan Maarifa Education Groupiin, jonka teknologiakumppanina toimii suomalainen digitaalinen koulutusyhtiö Claned.

Oppimisteknologiayhtiö Clanedin ensiaskeleet Afrikassa eivät tapahtuneet sattumalta, mutta taustalla ei myöskään ollut markkinatutkimuksia eikä yksityiskohtaisia suunnitelmia. ”Saimme Finnfundilta syötön lapaan”, kertoo Clanedin perustaja ja toimitusjohtaja Vesa Perälä. Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sijoitti vuonna 2019 Maarifa Education -koulutusyhtiöön, jonka koulutusohjelmat vastaavat Saharan eteläpuolisen Afrikan työmarkkinoiden tarpeisiin. Yhtiöllä oli tavoitteena kehittää etäoppimismahdollisuuksia, ja suomalainen Claned valittiin toimittamaan etäopiskelualusta Maarifan opiskelijoiden ja opettajien käyttöön.

Kirkasta ajatus siitä, mitä hyötyä tuotteestasi on

Ensiaskeleet Afrikassa voitiin ottaa, kun asiakkaalle onnistuttiin konkretisoimaan, miten opetuksen laatua ja oppimistuloksia voidaan parantaa Clanedin avulla. Vesa Perälä on vuosien varrella oivaltanut, että asiakasta kiinnostaa vain ja ainoastaan se mitä asiakas voi tuotteen ostaessaan saavuttaa. ”Eivät asiakkaat halua kuulla tekoälystä ja oppimisteknologiasta, heille pitää kertoa mikä muuttuu jos he ottavat ratkaisumme käyttöön”, hän sanoo. ”Esimerkiksi Maarifassa ollaan kiinnostuneita siitä, oppivatko opiskelijat paremmin ja onko sillä vaikutusta heidän työllistymiseensä.”

Clanedin etu on se, että myytävän tuotteen ydin – oppiminen – on kaikkialla samanlaista. ”Tavat oppia ja mitata oppimisen vaikuttavuutta ovat universaaleja”, sanoo Perälä.

Voiko Suomesta käsin tehdä myyntiä Afrikkaan?

Vesa Perälä Kasvua Afrikasta
Unna Lehtipuu haastatteli Vesa Perälää Kasvua Afrikasta -tilaisuudessa lokakuussa 2022

Clanedin pääkonttori on Helsingissä ja Perälä itse asuu ja työskentelee Piikkiössä Varsinais-Suomessa. Hän muistuttaa, että kaiken voi nykyisin tehdä myös etänä. ”Me olemme pystyneet myymään ratkaisuamme 35-40 maahan kotoa käsin, verkkarit jalassa.” Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että jatkossa asiakassuhteiden ylläpito ja kehittäminen vaatii läsnäoloa. ”Kaupat voi saada käymättä paikan päällä, mutta sen jälkeen suosittelen kyllä säännöllisiä tapaamisia.”

Onko suomalaisuudesta sitten etua? Tietyillä aloilla varmasti on. ”Koulutusteknologian kohdalla suomalaisuus kyllä avaa ovia”, toteaa Perälä. ”Suomalaiset tunnetaan sekä vahvasta pedagogisesta osaamisesta että teknologiatuntemuksesta, ja meidän tuotteessamme yhdistyvät nämä molemmat.”

Menestys kotimaassa ei kuitenkaan välttämättä takaa nostetta uusilla markkinoilla. ”Paikallinen asiakas haluaa yleensä paikallisen referenssin, mutta jo esimerkit naapurimaista vahvistavat luottamusta.”

Afrikkaa ei kannattane lähteä valloittamaan aivan pienellä markkinointibudjetilla? ”Kyllä pienelläkin yrityksellä on mahdollisuuksia”, toteaa Perälä ja muistuttaa jälleen kerran yhteistyön ja verkostojen voimasta. ”Emme käyttäneet Afrikassa markkinointiin euroakaan, kaikki on lähtenyt verkostoista. On tärkeää uskaltaa pyytää apua.”

Yhteistyöllä arvokkaita kokonaisuuksia

Paitsi verkostoitumaan kohdemaassa, Perälä kannustaa suomalaisyrityksiä tekemään yhteistyötä myös keskenään. Monipuolisten kokonaisuuksien tarjoaminen voi olla ratkaisevaa kaupan toteutumisen kannalta. Esimerkiksi Clanedin ratkaisu vastaa koulutuksen tarpeeseen millä tahansa alalla ja sitä voidaan myydä esimerkiksi jonkin tuotteen yhteydessä korvaamaan tai täydentämään erilaisia paikan päällä tapahtuvia kalliita koulutuksia. Esimerkkejä löytyy aina tuotekoulutuksista myyntihenkilöstön perehdyttämiseen. Suomalaisyritykset voisivat yhdessä tarjota tuotteen ja koulutuksen muodostamia kokonaisuuksia asiakkaille. ”On unohdettava ajatus, että yritykset kilpailevat keskenään ja löydettävä yhteistyöstä arvoa asiakkaalle. On asiakkaan etu, jos hän voi ostaa kaiken samasta paikasta.”

Vesa Perälää haastateltiin Kasvu Openin ja Finnfundin järjestämässä Kasvua Afrikasta -tilaisuudessa lokakuussa 2022. Katso tallenne täältä

Kategoriat:

Uutiset2023Afrikka

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat…
Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,…

Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit

Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä…

Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan”

YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys…

Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta

Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi…

Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset”

Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla…