Peikko Group Oy: Navetanvintiltä globaaliksi vientiyritykseksi

Lahtelainen Peikko Group on pitkän linjan perheyritys, joka monen muun suomalaisyrityksen tavoin lähti 1990-luvun vaikeina vuosina kokeilemaan siipiään vientimarkkinoilla. Saksasta ja Pohjoismaista betonirakenteiden liitososien valmistaja on lopulta suunnannut yli 30 eri maahan Team Finlandin asiantuntijoiden, ohjelmien ja kontaktien tuella.

Liikevaihto noin 170 miljoonaa euroa, henkilöstöä runsaat 1400, tuotantoa yhdeksässä ja myyntitoimistot 30 maassa eri puolilla maailmaa. Siinä lukuja, joista lahtelaisen Peikko Groupin perustaja Jalo Paananen tuskin osasi edes uneksia, kun hän aloitteli harjaterästankojen pätkimistä ja taivuttelua vanhan navetan vinttikerroksessa 1960-luvun puolivälissä.

Kyseisestä betonielementtien ulko- ja sisäkuoren toisiinsa liittävästä ansas-kiinnikkeestä tuli silloisen Teräspeikko Oy:n avaintuote, joka veti pk-yrityksen mukavaan kasvuun. Todellinen läpimurto oli kuitenkin yhtiön 1980-luvun lopulla kehittämä liittopalkki Deltapalkki, joka kestävänä, nopeasti ja helposti asennettavana runkorakenteena alkoi vallata ensin kotimaan ja sittemmin myös kansainvälisiä markkinoita.

Kasvuvauhti on ollut vuosituhannen vaihteen jälkeen entistäkin ripeämpää. Vuonna 2005 Peikossa selkiytettiin yhtiörakennetta, siirrettiin vetovastuuta seuraavalle sukupolvelle ja aloitettiin reipas kansainvälistyminen. Yrityksen kansainvälistymistä tuli vetämään Jalo Paanasen nuorin poika Topi Paananen.

Asikaslähtöisyys etusijalla

Kymmenessä vuodessa yhtiö on viisinkertaistanut liikevaihtonsa ja laajentunut Euroopan ohella Pohjois-Amerikan, Lähi-idän ja Aasian markkinoille. Rima on edelleen korkealla, sillä toimitusjohtajan mielestä Peikko on globaaleilla rakennusmarkkinoilla vielä hyvin pieni toimija. Siksi myös kasvuvaraa löytyy.

”Olemme kasvattaneet liikevaihtoa 10–15 prosentin tahtia joka vuosi ja tavoitteena on nousta 300 miljoonan euron tasolle. Liikevaihdossa on otettu takapakkia ainoastaan finanssikriisin keskellä vuonna 2009”, Paananen painottaa.

Peikon menestyksen salaisuus on ollut alusta lähtien asiakaslähtöisyys. Lähtökohtana on helpottaa ja nopeuttaa rakennusprosessia sekä tehdä siitä turvallisempi ja vähemmän ympäristöä rasittava.

Jo yhtiön ensimmäisen tuotteen, ansas-kiinnikkeen, idea syntyi aikanaan rakennustyömailla, joilla työmiehet väänsivät niitä muun työn ohessa. Asiakkaan etu ohjasi sittemmin myös pilaripulttiliitoksen ja Deltapalkin kehitystyötä.

Viime vuosina kuvaan ovat tulleet mukaan myös tuulivoimaloiden perustukset ja suunnittelutyökalut rakennesuunnittelijoille. Yhtiö käyttää tuotekehitykseen 4–5 miljoonaa euroa vuodessa.

”Rakennusala on varsin konservatiivinen ja meidän on vakuutettava ehdotustemme taakse monta tahoa, kuten rakennuttaja, suunnittelija ja rakentaja. Toisaalta onnistumiset poikivat tasaisesti etenevän lumipalloefektin”, toimitusjohtaja toteaa.

Team Finland monessa mukana

Peikko Group on hyödyntänyt vuosien varrella monipuolisesti myös Team Finland -verkoston tarjoamaa tukea ja asiantuntemusta. Yhtiö on ollut mukana muun muassa Tekes-hankkeissa, joissa on viritelty vientiä uusille kasvaville markkinoille tai kehitetty tuotteita tuulivoimateknologiaan.

”Tekesille kuuluu iso ansio siitä, että ylipäätään olemme mukana tuulienergiabisneksessä”, Paananen kiittelee.

Finpro ja Suomen edustustot ovat tarjonneet arvokasta apua, kun Peikko on kartoittanut potentiaalisten vientimaiden karikoita. Finnfund on puolestaan helpottanut tietä ja avannut ovia muun muassa Kiinaan, Afrikkaan ja tuulienergiamarkkinoille. Kiinan markkinoillepääsyä on vauhdittanut myös Finnpartnership antamalla yritykselle liikekumppanuustukea.

Listalta löytyvät myös Finnveran rahoitusinstrumentit ja Team Finland -vienninedistämismatkat, joista viimeisin suuntautui syksyllä 2016 Egyptiin.

”Kansainvälisille markkinoille lähdettiin 1990-luvun laman jälkeen Norjasta, Ruotsista ja Saksasta. Todennäköisesti aloittaisin tänä päivänä ihan samoista maista”, Paananen pohtii.

Venäjällä Peikko on ollut vuodesta 2006 lähtien. Pietarissa on runsaan 20 työntekijän myynti- ja tuotantotiimi.

“Toiminta on ollut koko ajan kannattavaa. Tulevaisuus riippuu paljon talouden kehityksestä, mutta olemme optimistisia. Suunnitelmissa on laajentaa tuotantoa vuoden 2017 aikana”, Paananen lisää.

Peikko Group Oy

Vuonna 1965 perustettu lahtelaisyritys on erikoistunut betonirakenteiden liitososiin ja liittorakenteisiin. Yhtiö aloitti vientikaupan jo 1990-luvulla ja työllistää maailmanlaajuisesti yli 1400 henkeä. Suomessa sillä on noin 300 työntekijää.

Peikko Group valmistaa tuotteitaan Suomen ohella Liettuassa, Kiinassa, Saksassa, Slovakiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, USA:ssa, Saudi-Arabiassa ja Venäjällä. Noin 170 miljoonan euron liikevaihdosta yli 70 prosenttia kertyy Suomen ulkopuolelta.

Team Finlandin rooli

Peikko Group on osallistunut moniin Tekesin tuotekehitys- ja teknologiahankkeisiin, joiden avulla on laajennettu tuoterepertuaaria ja haettu uusia markkina-alueita. Finpro ja Suomen edustustot eri maissa ovat olleet apuna, kun Peikko on kartoittanut potentiaalisia kohdemaita. Finnfund ja Finnpartnership ovat puolestaan olleet tärkeitä kumppaneita yrityksen suunnatessa muun muassa Kiinan sekä Afrikan markkinoille ja Suomalais-Venäläinen kauppakamari suunnatessa Venäjän markkinoille. Lisäksi Peikko on osallistunut useille Team Finland -vienninedistämismatkoille.

Edistysaskeleita matkalla maailmalle 

Perheyrityksenä säilynyt Peikko on panostanut 1990-luvulta lähtien vientiin. Pohjoismaiden ohella se suuntasi ensimmäiseksi Saksaan. Vuosituhannen vaihteen jälkeen vientiä on kasvatettu itäiseen Keski-Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Britanniaan, Lähi-itään, Venäjälle ja Kiinaan. Myyntitoimistoja on yhteensä 30 maassa. Omaa tuotantoa Peikolla on yhdeksässä eri maassa ja kasvunäkymät ovat selkeät. Tavoitteena on kasvattaa liikevaihto tulevina vuosina 300 miljoonaan euroon. Kotimaassa Peikko on alansa selkeä markkinajohtaja.

”Team Finland tarjoaa kasvavalle ja kansainvälistyvälle pk-yrityksille monipuolista apua. Sitä on kuitenkin osattava hyödyntää yrityksen liiketoimintaa edistävästä näkökulmasta.”

Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Team Finlandin kotisivuilla.

Kategoriat:

Uutiset2017

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…

EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin

Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman…
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…