Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfundin sijoitussalkku kasvoi 830 miljoonaan euroon – lisää panostusta digitalisaation edistämiseen ja yksityisen rahoituksen mobilisointiin Uutiset|14.5.2024Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 830 miljoonaan euroon – lisää panostusta digitalisaation edistämiseen ja yksityisen rahoituksen mobilisointiin Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa. Vuosikertomus kokoaa yhteen keskeiset tiedot Finnfundin taloudellisista tuloksista, vastuullisuudesta ja vaikuttavuudesta. Finnfundin sijoitussalkku kasvoi viime vuoden aikana 810 miljoonasta 830 miljoonaan euroon. Vuoden lopussa yhtiön sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset olivat yhteensä noin 1,23 miljardia euroa. Afrikka on edelleen Finnfundin ensisijainen sijoituskohde: se kattaa 46 prosenttia volyymista ja 30 prosenttia päätöksistä. ”Riippumatta varsin haasteellisesta sijoitusympäristöstä, olen tyytyväinen siihen, että vuosi 2023 oli Finnfundille ennätyksellinen monella tapaa. Toimintamme oli kannattavaa, ja uusien, kehitysvaikutukseltaan merkittäviensijoitusten osalta ylitimme jälleen tavoitteemme. Ja mikä tärkeää, eurojen ja dollareiden ohella myös vaikuttavuutemme kasvoi edelleen”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Finnfund ylitti uusia sijoituksia koskevat tavoitteensa: uusia sijoituspäätöksiä tehtiin 35, jotka olivat yhteensä 256 miljoonaa euroa. Uusista sijoituspäätöksistä 95 prosenttia kohdistui alemman keskitulotason ja sitä köyhempiin maihin. Vuoden liiketulos oli 3 803 242 euroa. Tuotot kierrätetään kokonaisuudessaan uusiin investointeihin. Finnfund otti vuoden aikana merkittäviä askelia myös toiminnan kehittämisessä. Ukrainan jälleenrakentamisen rahoittamiseen sekä suomalaisten yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön lisättiin entistä enemmän resursseja. Finnfund käynnisti myös ensimmäisen luontoon ja biodiversiteettiin keskittyvän linjauksensa valmistelun. Linjaus julkaistaan kuluvan vuoden aikana. “Kehitysvaikutukset syntyvät yhteistyöllä. Finnfundin tavoitteena on edistää kestävää kehitystä sekä omien resurssiensa kautta että tarjota sijoitusmahdollisuuksia myös yksityisille sijoittajille. Haluankin kiittää rahoittamiamme yhtiöitä, kanssasijoittajia sekä muita kumppaneitamme ja ystäviämme hyvästä yhteistyöstä.” Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi Vuoden aikana Finnfund laski liikkeeseen 100 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan. Liikkeeseenlasku tehtiin Finnfundin kestävän kehityksen joukkovelkakirjalainojen viitekehyksen (Sustainability Bond Framework) alla. Yksityisen rahoituksen mobilisointi on avainroolissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa kehittyvissä maissa. Joukkovelkakirjalaina tukee myös Finnfundin strategista tavoitetta nostaa rahoituksensa yksityisen pääoman osuus vähintään 50 prosenttiin. Finnfund käynnisti myös Africa Connected -ohjelman Euroopan komission kanssa osana European Fund for Sustainable Development Plus -takuuohjelmaa (EFSD+). Sen myötä Finnfundilla on mahdollisuus kasvattaa digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin kohdistuvia sijoituksiaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 166 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana. Africa Connected -ohjelman tavoitteena on mobilisoida yli miljardi euroa vastuullisiin, digitaalista infrastruktuuria ja digitaalisia palveluja tarjoaviin investointeihin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Finnfundin vuosikertomus kokoaa yhteen myös tuoreimmat, vuoden 2022 kattavat tiedot Finnfundin sijoitustoiminnan vaikuttavuudesta ja vastuullisuudesta koko sijoitussalkun tasolla. Finnfundin rahoitusta saaneet yritykset esimerkiksi: vaikuttivat yhteensä 276 000 työpaikan syntymiseen – joista 39 % oli naisille, tuottivat energiaa yhteensä 9 100 gigawattia, tekivät yhteistyötä 6,5 miljoonan pienviljelijän kanssa, joista 79 % oli naisia myönsivät 6 miljoonaa lainaa mikro- ja pk-yrityksille, yhteensä 10 miljardia euroa ja tarjosivat digitaalisia palveluja ja infrastruktuuria 153 miljoonalle ihmiselle. Lisäksi Finnfundin sijoitukset sitoivat hiilidioksidia 185 000 tCO₂, mikä vastaa 1400 tCO₂ per sijoitettu miljoona euroa. Luku on jyvitetty Finnfundin rahoitusosuuden mukaan. Hiilensidonnan määrä on selvästi suurempi kuin Finnfundin rahoitusosuuden mukaan jyvitetyt rahoitettavien yhtiöiden päästöt. Yhteensä Finnfundin sijoitukset sitoivat hiiltä 98 000 tCO₂ enemmän kuin ne päästivät. Tämä on myös yksi Finnfundin strategisista tavoitteista. Lue lisää Finnfundin vuosikertomuksesta osoitteessa: Vuosikertomus 2023 – Finnfund Lisätietoja: Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, p. 040 577 7676, jaakko.kangasniemi@finnfund.fiKirsi Pere, viestintäpäällikkö, p. 040 620 9767, kirsi.pere@finnfund.fi (median yhteydenotot) Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti uusiutuvaan energiaan, kestävään metsätalouteen, maatalouteen, rahoitusalaan sekä digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,23 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on yhteensä 97 työntekijää Helsingissä ja Nairobissa. Lisätietoja osoitteessa http://www.finnfund.fi Kategoriat: Uutiset2024 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 8.4.2026 Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi… Uutiset 16.3.2026 Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen… Uutiset 5.3.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat… Uutiset 23.2.2026 Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa” Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta. Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,… Uutiset 19.2.2026 Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin… Uutiset 12.2.2026 Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä… Uutiset 29.1.2026 Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan” YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys… Uutiset 28.1.2026 Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi… Uutiset 26.1.2026 Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset” Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla… Uutiset 22.1.2026 Softlogic Life jatkaa kasvun tiellä OP Finnfund Global Impact Fund I:n ja Norfundin sijoituksen avulla Softlogic Life Insurance PLC, Sri Lankan johtava henkivakuutusyhtiö, on varmistanut merkittävän 15 miljoonan Yhdysvaltain… Selaa vasemalle Selaa oikealle