Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund laskee liikkeelle 100 miljoonan euron 5-vuotisen joukkovelkakirjalainan Uutiset|21.6.2017Finnfund laskee liikkeelle 100 miljoonan euron 5-vuotisen joukkovelkakirjalainan Teollisen yhteistyön rahasto Oy (Finnfund) on laskenut liikkeelle 100 miljoonan euron vakuudettoman joukkovelkakirjalainan, jonka maturiteetti on viisi vuotta. Joukkovelkakirjalaina ylimerkittiin, ja se allokoitiin keskieurooppalaisille, suomalaisille ja muista Pohjoismaista tuleville sijoittajille. Edellinen, 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan liikkeellelasku tehtiin vuonna 2013. Joukkovelkakirja mahdollistaa Finnfundin rahoituspohjan laajentamisen ja uusien investointien tekemisen kehitysmaihin. ”Tämä ylimerkitty joukkovelkakirjalaina kertoo luottamuksesta Finnfundin tekemiin vaikuttavuusinvestointeihin ja toimintaan. Olemme tehneet alkuvuoden aikana sijoituspäätöksiä 14 projektiin yhteensä 115 miljoonan euron verran, ja työn alla on paljon hyviä hankkeita”, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaista riskirahoitusta yksityisiin hankkeisiin kehitysmaissa. Investointikriteereitä ovat hankkeiden riskisyyttä heijastava tuotto, myönteiset kehitysvaikutukset sekä vastuullisuus. Sijoituksia ja maksamattomia sijoituspäätöksiä on tällä hetkellä yli 600 miljoonaa euroa, ja puolet niistä on Afrikassa. Joukkovelkakirjalainan pääjärjestäjänä oli Nordea Bank AB (publ). Lisätietoja: Markus Pietikäinen, investointijohtaja, p. 040 525 3024, markus.pietikainen(a)finnfund.fi Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja p. 040 577 7676, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi Finnfund (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) on suomalainen kehitysrahoittaja, joka edistää kestävää kehitystä tarjoamalla pitkäaikaista riskirahoitusta yksityisiin hankkeisiin kehitysmaissa. Hankkeilta edellytetään kannattavuutta, vastuullisuutta ja myönteisiä kehitysvaikutuksia. Vuodesta 1980 lähtien Finnfund on investoinut lähes 370 hankkeeseen noin 70 eri maassa. Tällä hetkellä sijoitukset ja maksamattomat sijoituspäätökset ovat yhteensä noin 613 miljoonaa euroa 167 hankkeessa 34 maassa. Kategoriat: Uutiset2017 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 22.10.2026 Finnfund mukana 172 miljoonan dollarin rahoituksessa naisyrittäjien, pk-yritysten ja vihreän kasvun tueksi Mongoliassa Finnfund osallistuu rahoituspakettiin, jonka avulla tuetaan Mongolian kestävää kehitystä ja pk-yrityksiä. 172 miljoonan Yhdysvaltain… Uutiset 21.10.2026 Brasilialainen terveysteknologiayhtiö Alice keräsi 40 miljoonaa dollaria kasvun vauhdittamiseen, Finnfund Digital Access Impact Fund I mukana Brasilialainen Alice on kerännyt sijoittajilta 40 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kasvunsa vauhdittamiseksi. Rahoituskierrokseen osallistuivat IFC… Uutiset 14.10.2026 Finnfund ja Trine käynnistävät strategisen yhteistyön sähköisten logistiikkaratkaisujen laajentamiseksi Afrikassa Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee 10 miljoonan euron sijoituksen Bisedge Holdingsiin, joka on Afrikan johtava… Uutiset 1.10.2026 Hallitus esittää uutta lakia Finnfundista Hallitus antaa eduskunnalle esityksen Finnfundia koskevaksi uudeksi laiksi. Laki uudistaisi vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundia… Uutiset 1.10.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Intian kasvu, vihreä siirtymä ja digitalisaatio tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittajille ja suomalaisyrityksille” Intian talous kasvaa vahvasti. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat lisääntymässä, ja vihreä sekä digitaalinen… Uutiset 30.9.2026 Aravest keräsi Finnfundilta lisärahoitusta August Energyn kasvun tukemiseksi Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Aravestin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön, joka tarjoaa jatkorahoitusta August Energyn… Uutiset 29.9.2026 Finnfund tukee EVF:n kautta naisten johtamia yrityksiä ja vihreää siirtymää Vietnamissa Finnfund myöntää EVF General Finance JSC:lle 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan. EVF on yksi… Uutiset 24.9.2026 Finnfund ja Proparco sijoittavat 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon vauhdittaakseen Kolumbian puhtaan energian siirtymää Euroopan unionin tuella Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Ranskan kehitysrahoittaja Proparco sijoittavat yhteensä 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon,… Uutiset 7.9.2026 Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa” Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja… Uutiset 31.8.2026 Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien… Selaa vasemalle Selaa oikealle