Finnfundin johtokuntaan kolme uutta jäsentä

Finnfundin varsinainen yhtiökokous 17.4.2019 valitsi yhtiön johtokuntaan kolme uutta jäsentä.

Uudet jäsenet ovat Anu Hämäläinen, Jussi Haarasilta ja Robert Wihtol.

Samassa yhtiökokouksessa Sinikka Antila, Tuukka Andersén ja Tuula Ylhäinen jättivät tehtävänsä.

Anu Hämäläinen on työskennellyt Wärtsilä Oyj:n rahoitusjohtajana vuodesta 2015, mitä ennen hän toimi yhtiössä talousjohtajana. DPhil Robert Wihtol on tehnyt pitkän uran Aasian kehityspankissa. Jussi Haarasilta toimii Finnverassa viennin rahoituksen liiketoimintajohtajana.

Finnfundin johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Ritva Laukkanen. Robert Wihtol valittiin uudeksi varapuheenjohtajaksi Sinikka Antilan tilalle. Muut jäsenet ovat apulaisosastopäällikkö Kristiina Kuvaja-Xanthopoulos ulkoministeriöstä, johtaja Pirita Mikkanen Metsä Groupista, toimitusjohtaja Lars-Erik Schöring Leinolat Groupista ja hallitusneuvos Antero Toivainen valtiovarainministeriöstä.

Finnfundin johtokunnan tehtävänä on muun muassa tehdä rahoituspäätökset siltä osin, kuin päätösvaltaa ei ole delegoitu toimitusjohtajalle; vahvistaa yhtiön strategia ja toimintalinjat; päättää yhtiön toiminimen kirjoittamisoikeudesta; nimetä toimitusjohtaja sekä päättää hänen palkkaetunsa ja päättää yhtiökokouksen koollekutsumisesta ja valmistella siellä käsiteltävät asiat.

Johtokuntaan kuuluu vähintään kuusi ja enintään kahdeksan jäsentä. Johtokunnan jäsenet, puheenjohtajan ja mahdollisen varapuheenjohtajan valitsee yhtiökokous vuodeksi kerrallaan.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi, p. 040 577 7676, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…

EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin

Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman…
green landscape

Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa

Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature…
Annual Report cover

Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla

Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin…
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…