Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund laskee liikkeelle 100 miljoonan euron 5-vuotisen joukkovelkakirjalainan Uutiset|21.6.2017Finnfund laskee liikkeelle 100 miljoonan euron 5-vuotisen joukkovelkakirjalainan Teollisen yhteistyön rahasto Oy (Finnfund) on laskenut liikkeelle 100 miljoonan euron vakuudettoman joukkovelkakirjalainan, jonka maturiteetti on viisi vuotta. Joukkovelkakirjalaina ylimerkittiin, ja se allokoitiin keskieurooppalaisille, suomalaisille ja muista Pohjoismaista tuleville sijoittajille. Edellinen, 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan liikkeellelasku tehtiin vuonna 2013. Joukkovelkakirja mahdollistaa Finnfundin rahoituspohjan laajentamisen ja uusien investointien tekemisen kehitysmaihin. ”Tämä ylimerkitty joukkovelkakirjalaina kertoo luottamuksesta Finnfundin tekemiin vaikuttavuusinvestointeihin ja toimintaan. Olemme tehneet alkuvuoden aikana sijoituspäätöksiä 14 projektiin yhteensä 115 miljoonan euron verran, ja työn alla on paljon hyviä hankkeita”, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka tarjoaa pitkäaikaista riskirahoitusta yksityisiin hankkeisiin kehitysmaissa. Investointikriteereitä ovat hankkeiden riskisyyttä heijastava tuotto, myönteiset kehitysvaikutukset sekä vastuullisuus. Sijoituksia ja maksamattomia sijoituspäätöksiä on tällä hetkellä yli 600 miljoonaa euroa, ja puolet niistä on Afrikassa. Joukkovelkakirjalainan pääjärjestäjänä oli Nordea Bank AB (publ). Lisätietoja: Markus Pietikäinen, investointijohtaja, p. 040 525 3024, markus.pietikainen(a)finnfund.fi Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja p. 040 577 7676, jaakko.kangasniemi(a)finnfund.fi Finnfund (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) on suomalainen kehitysrahoittaja, joka edistää kestävää kehitystä tarjoamalla pitkäaikaista riskirahoitusta yksityisiin hankkeisiin kehitysmaissa. Hankkeilta edellytetään kannattavuutta, vastuullisuutta ja myönteisiä kehitysvaikutuksia. Vuodesta 1980 lähtien Finnfund on investoinut lähes 370 hankkeeseen noin 70 eri maassa. Tällä hetkellä sijoitukset ja maksamattomat sijoituspäätökset ovat yhteensä noin 613 miljoonaa euroa 167 hankkeessa 34 maassa. Kategoriat: Uutiset2017 Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 9.7.2026 Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan… Uutiset 29.6.2026 Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti… Uutiset 25.6.2026 EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman… Uutiset 25.5.2026 Finnfund sijoittaa Ecobankin liikkeelle laskemaan Nature Bond -joukkovelkakirjaan edistääkseen kestävää maataloutta ja luonnon monimuotoisuutta Afrikassa Finnfund on sijoittanut 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Ecobank Transnational Incorporatedin (ETI) liikkeelle laskemaan Nature… Uutiset 4.5.2026 Finnfundin sijoitussalkku 857 miljoonaa euroa – painopiste digitalisaation edistämisessä ja yksityisen pääoman mobilisoinnissa EU-takuiden avulla Globaalit jännitteet, muuttuvat markkinaolosuhteet ja kasvavat geopoliittiset haasteet muovasivat Finnfundin toimintaympäristöä vuonna 2025. Finnfundin… Uutiset 15.4.2026 Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal… Uutiset 8.4.2026 Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi… Uutiset 16.3.2026 Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen… Uutiset 5.3.2026 Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat… Uutiset 23.2.2026 Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa” Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta. Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,… Selaa vasemalle Selaa oikealle