Hyppää sisältöön
fi
en

Ulla-Maija Rantapuska, rahoituspäällikkö

”Vaikka valtiotieteen opinnot olivatkin mielenkiintoisia, koin etteivät demokratiateoriat oikein riitä. Voidakseni parantaa maailmaa minulla pitää olla siihen työkaluja. Siksi suoritin toisen tutkinnon rahoituksesta. Ajattelin jo opiskeluaikana, että Finnfund olisi minulle unelmien työpaikka, jossa pystyisin yhdistämään mielenkiintoni kohteet. Valmistumisen jälkeen päädyin kuitenkin ensin konsulttiyhtiöön ja sen jälkeen UNDP:lle, mikä vei asumaan niin Kosovoon kuin New Yorkiinkin. Suomeen palattuani aloitin Finnfundilla investointianalyytikkona.

Finnfundin investointikriteerit ovat vastuullisuus, vaikuttavuus ja kannattavuus. Jokaista hanketta arvioi näiden osalta siitä vastuussa oleva ammattilaistiimi, ja analyytikkona tehtäväni oli arvioida hankkeiden kannattavuutta. Pääsin tutustumaan monipuolisesti eri yrityksiin, toimialoihin ja maihin, mikä on ollut hyödyllistä myös nykyisessä tehtävässäni rahoituspäällikkönä. Nyt johdan rahoitushankkeita ja vastuullani on muun muassa pitää huolta siitä, että kaikki kolme kriteeriä ovat tasapainossa.

Työskentelin myös vuoden verran hollantilaisen kehitysrahoittajan FMO:n rahoituslaitostiimissä vaihto-ohjelmamme kautta. Rahoituslaitokset on yksi Finnfundin päätoimialoista ja lähdin hakemaan meille lisää osaamista Finnfundia valtavasti suuremman rahoittajan kontekstista. Arvostan valtavasti sitä, että Finnfundilla on tämänkaltaisia mahdollisuuksia ja talon sisällä voi edetä työuralla.

Nyt ympyrä on oikeastaan sulkeutunut, sillä aloitin aikanaan työurani pankkien ja vakuutusyhtiöiden parissa ja nyt Finnfundissa pääsin laajentamaan rahoituslaitostiimin hankkeita myös vakuutusyhtiöihin. Kokonaan uuden liiketoiminnan tuominen investointiprosessiin on ollut mielenkiintoista ja motivoivaa, ja vakuutuskattavuuden parantaminen kehitysmaissa on tärkeä kehitystavoite.

On ollut hienoa seurata, miten vaikuttavuussijoittamisesta tulee pikkuhiljaa valtavirtaa. Finnfund on tehnyt sitä jo 40 vuotta, ja olen ylpeä saadessani olla osaltani mukana rakentamassa kestävämpää maailmaa.”

 

Lisätietoja:
Investointitiimi
Rahoituslaitokset Finnfundissa
Etsitkö sijoittajaa – tutustu rahoitusprosessiin