Suomen ja EU:n uusi suurohjelma avaa ovia suomalaisyrityksille: 2 miljardin euron investoinneissa tarvetta teknologiaosaamiselle

Suomalaisen Nokian rooli hankkeessa on auttaa Fibertimea edistyksellisen teknologiansa avulla luomaan nopeita ja edullisia kuituverkkoyhteyksiä.

Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund käynnistää yhdessä Euroopan unionin kanssa EU:n suurimman digitaalisen sektorin takausohjelman. Ohjelman myötä EU myöntää Finnfundin sijoituksille 222 miljoonan euron takaukset joilla mobilisoidaan jopa 2 miljardin euron edestä investointeja digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi EU tukee Finnfundin uusien sijoitusten valmistelua 13 miljoonalla eurolla.

Suomalaisyritykset voivat tarjota esimerkiksi teknologiaa tai palveluita kehitysmaassa toimivaan yritykseen, johon Finnfund sijoittaa. Sijoitukset voidaan tehdä myös suoraan kehitysmaassa toimivaan suomalaisomisteiseen yritykseen.

”Ohjelma tuo suomalaiselle digiosaamiselle väyliä avata uusia kansainvälisiä markkinoita. Digitaalisen kuilun kaventaminen on merkittävä kaupallinen mahdollisuus luoda vaikuttavuutta. Ohjelma keskittyy laajakaistayhteyksien rakentamiseen, digitaalisiin ratkaisuihin sekä tuotteiden ja palveluiden parempaan saatavuuteen. Sijoitukset voivat kohdentua esimerkiksi merikaapeleihin, datakeskuksiin, mobiilimaksuratkaisuihin, tekoälyyn ja muihin digitaalisiin innovaatioihin”, kuvaa Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

Nyt käynnistyvä ohjelma tukee EU:n ja Suomen prioriteetteja esimerkiksi edistämällä sukupuolten tasa-arvoa, positiivisia ilmastovaikutuksia, ja taloudellista osallisuutta. Maailmanpankin arvion mukaan kymmenen prosentin kasvu digiyhteyksissä johtaa 2,5 prosentin bruttokansantuotteen kasvuun. Kehittyvä valtio putoaa kauemmaksi kehityksen ulkoradalle, mikäli sitä ei ole oikealla tavalla yhdistetty ympäröivään maailmaan.

”Finnfundin uusi ohjelma on Suomen merkittävin panostus EU:n kansainväliseen Global Gateway -strategiaan. Samalla se on yhteinen tunnustus digitaalisen sektorin merkitykselle kestävän kehityksen edistäjänä. Suomalaisille yrityksille ohjelma on erinomainen ja konkreettinen mahdollisuus uusien markkinoiden avaamiseen” toteaa pääministeri Petteri Orpo.

Orpo osallistui yhdessä Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa Euroopan unionin ja Afrikan unionin huippukokoukseen Angolan Luandassa, jossa ohjelman laajennus vahvistettiin.

Sijoitusvolyymi tuplaantuu

Finnfund on yksi ensimmäisiä Euroopan kestävän kehityksen Rahasto Plus -takausten (EKKR+) toteuttajia. EKKR+ on yksi rahoitusvälineistä, joilla EU edistää kestäviä investointeja EU:n kumppanimaissa. Sen puitteissa Finnfund käynnisti Africa Connected-ohjelman lokakuussa 2023. Nyt julkaistava EU Finnfund Global Connected Guarantee kaksinkertaistaa investointien kokonaisvolyymin ja laajentaa sijoitusmahdollisuuksia Afrikan lisäksi Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan.

EU Finnfund Global Connected Guarantee julkaistiin Euroopan unionin ja Afrikan unionin huippukokouksen yhteydessä Luandassa, Angolassa. Kuvassa Koen Doens, Euroopan komission Director-General for International Partnerships ja Jaakko Kangasniemi, Finnfundin toimitusjohtaja.

”Nyt julkaistu ohjelma on merkittävä askel Finnfundin ja EU:n yhteisten tavoitteiden edistämisessä. Teknologiavetoisena vaikuttavuussijoittajana sijoitamme ratkaisuihin, jotka laskevat hinnat kuluttajalle mahdolliseksi tinkimättä palveluiden nopeudesta ja teknologian laadusta. Tähän suomalaisyritykset voivat tuoda paljon lisäarvoa”, lisää Kangasniemi.

Lisätietoja:
Patrik Bredbacka, Senior Partnerships and Business Development Adviser, Finnfund
040 545 8447
patrik.bredbacka@finnfund.fi

Median yhteydenotot:
Valpuri Mäkinen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Finnfund
050 384 2105
valpuri.makinen@finnfund.fi

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita, tuoden investointeihimme suomalaista lisäarvoa. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin, puhtaaseen energiaan, metsä- ja maatalouteen sekä rahoitusalaan, jonka kautta kanavoimme rahoitusta pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,3 miljardia euroa. Yhtiöllä on yhteensä noin 100 työntekijää Helsingissä ja Nairobissa.

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Hallitus esittää uutta lakia Finnfundista

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen Finnfundia koskevaksi uudeksi laiksi. Laki uudistaisi vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundia…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Intian kasvu, vihreä siirtymä ja digitalisaatio tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittajille ja suomalaisyrityksille”

Intian talous kasvaa vahvasti. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat lisääntymässä, ja vihreä sekä digitaalinen…

Aravest keräsi Finnfundilta lisärahoitusta August Energyn kasvun tukemiseksi Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa 

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Aravestin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön, joka tarjoaa jatkorahoitusta August Energyn…
woman holding a file with EVF logo.

Finnfund tukee EVF:n kautta naisten johtamia yrityksiä ja vihreää siirtymää Vietnamissa

Finnfund myöntää EVF General Finance JSC:lle 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan. EVF on yksi…
solar panels in colombia

Finnfund ja Proparco sijoittavat 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon vauhdittaakseen Kolumbian puhtaan energian siirtymää Euroopan unionin tuella

Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Ranskan kehitysrahoittaja Proparco sijoittavat yhteensä 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon,…

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…

EU Finnfund Global Connected Guarantee -takausohjelma laajenee uusille alueille ja energia-alan investointeihin

Euroopan unioni ja suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ovat sopineet EU Finnfund Global Connected Guarantee -ohjelman…