Puhutaan luonnon monimuotoisuudesta – Finnfundin uusi linjaus valmisteilla

“Biodiversiteetti tarkoittaa elämää ja sen suojelua kaikissa muodoissaan,” kiteytti väitöskirjatutkija ja luontojalanjälkiryhmän johtaja Sami El Geneidy Jyväskylän yliopistosta.

Finnfund järjesti 25. tammikuuta työpajan, jossa pureuduttiin luonnon monimuotoisuuteen sekä sijoittajien rooliin. Keskustelua käytiin esimerkiksi siitä, miten yritykset voivat heikentää toimintansa kielteisiä vaikutuksia sekä vahvistaa myönteisiä vaikutuksia luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Tilaisuus oli osa Finnfundin luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen keskittyvän linjauksen valmistelua.

Sami El Geneidy Jyväskylän yliopistosta.

Tilaisuuden aluksi El Geneidy esitteli heidän tiiminsä kehittämää mittaria, jolla organisaatiot voivat arvioida luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvaa jalanjälkeään.

”Toistaiseksi olemme nähneet enimmäkseen kielteisten vaikutusten arviointia ja haittojen lieventämistä. On kuitenkin havaittavissa kasvavaa kiinnostusta myös siihen, että vältettyjä negatiivisia ja positiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ymmärrettäisiin ja hallittaisiin paremmin,” El Geneidy sanoi.

WWF Suomen kansainvälisen kehityksen asiantuntija Visa Tuominen kertoi WWF Suomen ajatuksista ja siitä, miten yritykset ja sijoittajat voisivat edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua ja vahvistumista omassa toiminnassaan.

”Me tarvitsemme enemmän hyvää ja vähemmän pahaa. Yritysten tulee katsoa toimintojaan kriittisesti ja pitkäjänteisesti – sekä kehittää ja toteuttaa kattava suunnitelma muutoksen aikaansaamiseksi, niin sanottu siirtymäsuunnitelma. Käytännössä se tarkoittaa liiketoimintamallin ja strategian saamista linjaan maapallon kantokyvyn rajojen kanssa”, Tuominen painotti.

Visa Tuominen WWF Suomelta.

Finnfundin kehitysvaikutusneuvonantaja Anne Valto esitteli Finnfundin luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvää lähestymistapaa. Hän kertoi myös alustavista lähtökohdista, joiden pohjalta  Finnfund työstää ensimmäistä kyseiseen teemaan keskittyvää linjausta kevään aikana. Esituksen päätteeksi tehdyt ryhmätyöt synnyttivät paljon keskustelua ja ideoita lähestymistavan ja uuden linjauksen valmisteluun.

Kuten Finnfundin vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Alavuotunki avauspuheenvuorossaan painotti, luonto ja luonnon monimuotoisuus ovat sekä Finnfundin mission että jokapäiväisen työn ytimessä.

“Saimme työpajasta todella arvokasta palautetta sekä ideoita työhömme, ja olemmekin todella kiitollisia kaikille osallistujille heidän panoksestaan. Aiheen parissa eri tavoin työskentelevien ihmisten palaute auttaa meitä asettamaan tavoitteita ja priorisoimaan eri toimia, kun kehitämme lähestymistapaamme edelleen. Toki toivomme, että työmme voi myös antaa inspiraatiota muille”, Valto sanoi.

Työpaja pidettiin 25. tammikuuta 2024 Helsingissä.

Finnfundin tiimi työstää yhtiön ensimmäistä luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen keskittyvää linjausta kevään aikana. Lopullinen linjaus julkaistaan Finnfundin kotisivuilla.

Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ideoita linjauksen valmisteluun. Ota yhteyttä: Anne Valto, kehitysvaikutusneuvonantaja, anne.valto@finnfund.fi

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset
Toucan Forestal view in Panama

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria metsien ennallistamiseksi ja luontopositiivisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Panamassa

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on tehnyt 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen Toucan Forestal…

Finnfund tekee ensimmäisen investointinsa Kirgisiaan: 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin laina Bailyk Financelle, yhdelle maan suurimmista mikrorahoituslaitoksista

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund myöntää 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Bailyk Financelle. Investointi…

Finnfund Digital Access Impact Fund I sijoittaa Ecofyn digitaaliseen rahoitusalustaan vauhdittaen vihreää siirtymää Intiassa

Intialainen Ecofy on NBFC‑yritys (Non‑Banking Financial Company), joka tarjoaa kotitalouksille ja pk‑yrityksille kestävän kehityksen…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: Heikentynyt dollari ohjaa globaalit sijoittajat kehittyville markkinoille

Kansainväliset sijoittajat ohjaavat nyt varojaan kehittyvien markkinoiden (EM) sijoituskohteisiin nopeammin kuin vuosiin. Taustasyinä ovat…
Hanna Loikkanen Chief Investment Officer Finnfund

Finnfundin investointijohtaja Hanna Loikkanen: ”Vaikuttavuussijoittaminen on vahvassa kasvussa”

Vaikuttavuussijoittaminen kasvattaa suosiotaan yksityisten sijoittajien keskuudessa vuosi vuodelta.  Sijoittajat janoavat tuottojen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta,…

Finnfund sijoittaa mobiiliverkon laajentamiseen Etelä-Sudanissa: CREIn aurinkohybridiratkaisut parantavat yhteyksiä ja vähentävät päästöjä

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund jatkaa investointeja verkkoyhteyksien parantamiseen Etelä-Sudanissa. Viiden miljoonan Yhdysvaltain dollarin…

Muuta maailmaa sijoittamalla: Vaikuttavuussijoittamisen teemat ja trendit

Aika: torstaina 16.4.2026 klo 9-11, mahdollisuus verkostoitumiseen klo 11-12Paikka: Tilaisuus on livenä tapahtumatila Elielissä…

Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan”

YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys…

Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta

Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi…

Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset”

Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla…