Etusivu Ajankohtaista ja julkaisutUutisetFinnfund mukana kansainvälisen sijoittajaryhmän rahoituspaketissa, joka turvaa Ukrainan teknologia- ja vientiyritysten toimintaa ja kasvua Uutiset|28.4.2023Finnfund mukana kansainvälisen sijoittajaryhmän rahoituspaketissa, joka turvaa Ukrainan teknologia- ja vientiyritysten toimintaa ja kasvua Kiovassa toimivan Horizon Capitalin rahasto ylitti 250 miljoonan dollarin tavoitteensa, Zelenskyi mukana allekirjoitusseremoniassa Finnfund, suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, on julkistanut 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sitoumuksen Horizon Capital Growth Fund IV -rahastoon, jonka tavoitteena on mahdollistaa ukrainalaisten teknologia- ja vientiyritysten toiminnan jatkuvuus ja kasvu myös nykyisessä vaikeassa tilanteessa. Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi allekirjoitustilaisuudessa Kiovassa ”Finnfundin ja muiden kehitysrahoittajien rooli korostuu nyt, kun kaupalliset sijoittajat epäröivät”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. ”IT- ja teknologiayritykset ovat Ukrainan taloudelle erittäin tärkeitä ja digitalisaation edistäminen on olennainen osa Finnfundin strategiaa. Rahastoa hallinnoivan Horizon Capitalin pitkä kokemus on vakuuttanut meidät sijoituksen vaikuttavuudesta.” Globaali sijoittajaryhmä yhdistää voimansa Rahasto on kerännyt yhteensä 254 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria useilta kansainvälisiltä sijoittajilta. Kiovassa järjestettyyn seremoniaan osallistuivat Finnfundin lisäksi muun muassa Ranskan, Ruotsin ja Tanskan kehitysrahoittajat Proparco, Swedfund ja IFU sekä yhdysvaltalaiset IFC ja DFC. Paikalla oli myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. ”Haluan kiittää teitä kaikkia siitä, että uskotte Ukrainaan”, hän sanoi allekirjoitustilaisuudessa. ”Voitte luottaa meihin. Sodan jälkeen meidän on voitettava seuraavat haasteet kuten taloutemme modernisoiminen ja siinä IT- ja teknologia-ala ovat ykkösasemassa.” Lenna Koszarny, Horizon Capitalin perustajaosakas ja toimitusjohtaja, toteaa päivän olevan historiallinen. “Globaalit toimijat yhdistävät tänään voimansa tukeakseen tiimiä, jolla on rohkea visio, toimiva investointistrategia ja vakuuttava historia. Sijoittajat ovat päättäneet nähdä otsikoita pidemmälle, olla rohkeita, toimia nopeasti ja päättäväisesti antaen samalla viestin Ukrainan johdolle ja kansalle siitä, että he seisovat Ukrainan rinnalla. Monille sijoittajista tämä on ensimmäinen sitoumus Ukrainaan Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.” Rahaston ensimmäisten sijoitusten odotetaan tapahtuvan muutaman kuukauden sisällä. Rahaston sijoituksilla edistetään tasa-arvon toteutumista Lenna Koszarny, Horizon Capitalin perustajaosakas ja toimitusjohtaja Rahastolle on ensimmäisenä Itä-Euroopassa myönnetty 2X Flagship Fund -status merkkinä sen kunnianhimoisista tavoitteista tasa-arvon edistämisen suhteen. Investoinneissa kiinnitetään erityistä huomiota naisten asemaan esimerkiksi kohdistamalla rahoitusta naisyrittäjille ja yrityksiin, jotka pyrkivät lisäämään naisten osuutta henkilöstössään. ”Sijoitukset tasa-arvoa edistäviin yrityksiin ovat kannattavia, koska sitoutuminen monimuotoisuuteen johtaa parempiin taloudellisiin tuloksiin ja tyytyväisempään henkilöstöön”, sanoo Koszarny. ”Uskomme vakaasti, että sellaiset yritykset joiden johto on monimuotoinen ovat muita innovatiivisempia, kestävämpiä ja niissä tehdään parempia päätöksiä – saavuttaen parempia tuloksia. Tämä on nyt Ukrainassa tärkeämpää kuin koskaan: Muuntautumiskyky, nopea päätöksenteko ja monimuotoisten tiimien kokoaminen voivat olla ratkaisevia sen osalta, selviytyykö yritys tai menestyykö se. Tasa-arvonäkökulma sijoituspäätöksissämme tukee sekä naisten asemaa että maan taloudellista kasvua.” Naisten osuus Ukrainan teknologiasektorilla työskentelevistä on noussut 7 prosentista vuonna 2012 jopa 27 prosenttiin vuonna 2021. Maassa toimii myös useita globaalisti menestyneitä, naisten perustamia teknologia-alan yrityksiä. ”Kansainväliset sijoittajat antavat nyt vahvan viestin siitä, että naisten työllistymistä on tuettava eikä tasa-arvon toteutumista saa unohtaa”, sanoo Kangasniemi. Finnfund on ollut vuodesta 2019 mukana 2X Challenge -tasa-arvoaloitteessa, jonka tarkoituksena on saada liikkeelle naisten asemaa edistäviä sijoituksia. Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi, 040 577 7676 Materiaalit: Viestintäpäällikkö Valpuri Mäkinen, valpuri.makinen@finnfund.fi, 050 384 2105 Kategoriat: UutisetRahastot2023Eurooppa ja Keski-Aasia Jaa: Link to Linkedin Link to Facebook Link to Twitter Link to Bluesky Viimeisimmät uutiset Kaikki uutiset Uutiset 29.1.2026 Finnfundin Uusihakala: ”Kiinteä laajakaistainen netti on ratkaisu kehittyvien maiden köyhyysongelmaan” YK:n alaisen tietoliikenneorganisaation ITUn mukaan netin pitäisi olla universaali, kaikille maailman ihmisille saavutettavissa. Nettiyhteys… Uutiset 28.1.2026 Finnfund vahvistaa tukeaan pakistanilaisille naisyrittäjille Kashf Foundationin kautta Finnfund on myöntänyt 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin jatkoinvestoinnin Kashf Foundationille (Kashf), joka on yksi… Uutiset 26.1.2026 Finnfundin Jussi Tourunen: “Energiaratkaisut määrittävät nyt maapallon selviytymistä—planetaariset rajat -viitekehys määrittelee Finnfundin sijoitukset” Energiahankkeisiin sijoittaminen on nousemassa entistäkin isommaksi teemaksi kehitysrahoittajilla kuten vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundilla. “Energiahankkeilla… Uutiset 22.1.2026 Softlogic Life jatkaa kasvun tiellä OP Finnfund Global Impact Fund I:n ja Norfundin sijoituksen avulla Softlogic Life Insurance PLC, Sri Lankan johtava henkivakuutusyhtiö, on varmistanut merkittävän 15 miljoonan Yhdysvaltain… Uutiset 21.1.2026 Finnfund tekee uuden sijoituksen Intian vihreään rahoitukseen Finnfund on myöntänyt 12 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan Mufin Green Finance Ltd:lle, intialaiselle rahoitusyhtiölle,… Uutiset 20.1.2026 Finnfund sijoittaa Transvolt Mobilityyn vauhdittaakseen raskaiden sähköajoneuvojen käyttöönottoa Intiassa Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria intialaiseen Transvolt Mobilityyn. Sijoitus… Uutiset 4.12.2025 Finnfundin Kuutti Kilpeläinen: ”Kuituverkot ovat paras keino kaventaa digikuilua ja sijoittaa vaikuttavasti kehittyvillä markkinoilla” Sijoitustoiminnan iso teema ensi vuonna on kuituverkot. Ne ovat Finnfundin mukaan paras keino kaventaa… Uutiset 28.11.2025 Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksellistä uutta vuotta! Uutiset 25.11.2025 Suomen ja EU:n uusi suurohjelma avaa ovia suomalaisyrityksille: 2 miljardin euron investoinneissa tarvetta teknologiaosaamiselle Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund käynnistää yhdessä Euroopan unionin kanssa EU:n suurimman digitaalisen sektorin takausohjelman. Ohjelman… Uutiset 22.10.2025 Finnfundin ja OeEB:n sijoitus CRDB Bank Burundiin vauhdittaa mikro- ja pk-yritysten pääsyä rahoituspalveluiden pariin Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Itävallan kehityspankki OeEB sijoittavat yhteensä 25 miljoonaa Yhdysvaltain… Selaa vasemalle Selaa oikealle