Finnfundin verkkosivut uudistuivat

Finnfund on uudistanut verkkosivustonsa. Tavoitteena on ollut sekä uudistaa tekninen julkaisujärjestelmä että päivittää sisältöä vastaamaan nykyisiä tarpeita.

”Finnfundin verkkosivut ovat meille tärkeä kanava kertoa palveluistamme, työstämme ja sen tuloksista. Viestinnän kehittäminen on jatkuvaa työtä, ja toivomme, että uusi sivusto antaa meille hyvän alustan palvella entistäkin paremmin eri sidosryhmiämme”, sanoo Finnfundin viestintäpäällikkö Kirsi Pere.

”Uudistuksen tärkeänä ohjenuorana on ollut myös vastuullisuus. Olemme kehittäneet esimerkiksi sivuston saavutettavuutta ja energiatehokkuutta edelleen”, Pere lisää.

Lisätietoa ja palautteet sivustosta:
Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, kirsi.pere@finnfund.fi, p. 040 620 9767
Hannele Korhonen, viestintäasiantuntija, hannele.korhonen@finnfund.fi, p. 0400 428 407

Kategoriat:

Uutiset2024

Viimeisimmät uutiset

Kaikki uutiset

Finnfund ja Trine käynnistävät strategisen yhteistyön sähköisten logistiikkaratkaisujen laajentamiseksi Afrikassa

Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee 10 miljoonan euron sijoituksen Bisedge Holdingsiin, joka on Afrikan johtava…

Hallitus esittää uutta lakia Finnfundista

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen Finnfundia koskevaksi uudeksi laiksi. Laki uudistaisi vaikuttavuussijoittaja ja kehitysrahoittaja Finnfundia…

Finnfundin ekonomisti Tangeni Shatiwa: ”Intian kasvu, vihreä siirtymä ja digitalisaatio tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittajille ja suomalaisyrityksille”

Intian talous kasvaa vahvasti. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat lisääntymässä, ja vihreä sekä digitaalinen…

Aravest keräsi Finnfundilta lisärahoitusta August Energyn kasvun tukemiseksi Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa 

Finnfund sijoittaa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Aravestin hallinnoimaan sijoitusyhtiöön, joka tarjoaa jatkorahoitusta August Energyn…
woman holding a file with EVF logo.

Finnfund tukee EVF:n kautta naisten johtamia yrityksiä ja vihreää siirtymää Vietnamissa

Finnfund myöntää EVF General Finance JSC:lle 15 miljoonan Yhdysvaltain dollarin seniorilainan. EVF on yksi…
solar panels in colombia

Finnfund ja Proparco sijoittavat 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon vauhdittaakseen Kolumbian puhtaan energian siirtymää Euroopan unionin tuella

Suomalainen vaikuttavuussijoittaja Finnfund ja Ranskan kehitysrahoittaja Proparco sijoittavat yhteensä 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ERCOon,…

Tuore riippumaton evaluointi: ”Finnfund ja Finnpartnership ovat keskeisiä välineitä Suomen kansainvälisten tavoitteiden toteuttamisessa”

Vaikuttavuussijoittaja Finnfund sekä Finnpartnership-ohjelma ovat keskeisiä välineitä Suomen kehityspolitiikan ja kansainvälisten taloussuhteiden toteuttamisessa ja…
people sorting nuts

Finnfund mukana vahvistamassa Afrikan maatalouden arvoketjuja osana yhteensä 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituspakettia

Finnfund osallistuu ETG:lle myönnettyyn 600 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vastuullisuustavoitteisiin sidottuun lainajärjestelyyn yhdessä kansainvälisten kehitysrahoittajien…

Finnfund tukee vihreää rahoitusta ja pk-yrityksiä Azerbaidžanissa sijoittamalla 15 miljoonaa euroa Bank Respublikaan

Finnfund sijoittaa Azerbaidžanin suurimpaan yksityisomisteiseen pankkiin Bank Respublikaan Azerbaidžanin maneissa 15 miljoonaa euroa vastaavan…

Finnfundin rahoittama Hewatelen tehdas kattaa yli puolet Kenian hapentarpeesta

Globaalit toimitushäiriöt näkyvät konkreettisesti paikallistasolla: Keniassa kansainvälisten kauppareittien häiriöt ovat tuoneet esiin, kuinka helposti…