Sylvie Fraboulet-Jussila, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntija
”Olen syntynyt ja kasvanut Ranskassa, missä opiskelin ympäristötiedettä ja -tekniikkaa. Toinen tutkintoni on teollisen riskienhallinnan puolelta. Olen koko työurani ajan oikeastaan pohtinut riskejä ja niiden hallintaa eri yhteyksissä.
Opiskelujen jälkeen muutin Suomeen poikaystäväni perässä. Tulin keskelle 90-luvun lamaa, enkä heti löytänyt oman alan töitä, mutta onneksi ranskankielen opiskelu kiinnosti tuoreita EU-kansalaisia. Jatkoin opintoja ympäristönsuojelun parissa, tällä kertaa suomeksi. Työharjoittelun kautta päädyin Pöyrylle, missä työskentelin yhdeksän vuotta ympäristökonsulttina. Projekteissa oli paljon kehitysyhteistyöhankkeita, ja siitä lähti kiinnostukseni kehitysmaita kohtaan.
Palaset loksahtivat paikalleen
Vuonna 2005 näin työpaikkailmoituksen, jossa Finnfund etsi ympäristöasiantuntijaa. Palaset loksahtivat paikalleen – tämä oli minun paikkani! Konsulttimaailmassa ei useinkaan pääse seuraamaan projekteja alusta loppuun asti, mutta täällä se on yksi työni parhaista puolista. Arvioin hankeyhtiöidemme ympäristö- ja yhteiskuntavastuun tasoa sekä sitä, millaisia vaikutuksia hankkeella on ympäristöön ja ihmisiin. Mietin yhdessä hankeyhtiöiden kanssa, millä tavalla asettamamme tavoitteet ja vaatimustaso voidaan saavuttaa ja etsimme ratkaisuja.
Työ vaatii asiaosaamisen lisäksi neuvottelutaitoja, napakkuutta ja kykyä hallita isoja kokonaisuuksia. On tunnettava hankeyhtiöiden liiketoimintaympäristöt ja maiden erikoisominaisuudet ja haasteet. Jokainen projekti on erilainen.
Osaamista jaetaan kollegoille ja kehitysrahoittajien verkostoissa
Alun perin ympäristö- ja teollisten riskien hallinta olivat ominta alaani, mutta olen vuosien varrella kiinnostunut ja perehtynyt etenkin liiketoiminnan yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Finnfund kannustaa kouluttautumaan, ja olen sekä hakeutunut koulutukseen että järjestänyt itse koulutusta kollegoilleni ajankohtaisista vastuullisuusaiheista.
Olin aikanaan tiimimme ensimmäinen jäsen, mutta nyt meitä on viisi. Osaamista jaetaan myös kehitysrahoittajien verkostoissa, joten langan päästä löytyy aina uusia näkemyksiä ja lisää kokemusta. Tällä hetkellä erityisesti ihmisoikeudet ovat aihe, johon keskityn lisää.
Muutama vuosi sitten kävin johtamassa kahden vuoden pituisen projektin Sitrassa. Palattuani takaisin Finnfundiin toin mukanani paljon uusia ajatuksia ja ideoita.
Vastuullisuudessa on kyse kunnioituksesta
Matkustaminen kohdemaihimme on tärkeä osa työtäni. Hankkeiden onnistumisen kannalta on olennaista päästä keskustelemaan ihmisten kanssa de visu, kasvokkain. Paikan päällä näkee ja kuulee sellaista, mikä ei tule esiin raporteissa ja pääsee juttelemaan paikallisyhteisön edustajien kanssa.
Työ vie helposti mukanaan. On osattava olla luova ja pystyttävä tekemään omia ratkaisuja. Kokemuksesta on valtavasti apua.
Mielestäni vastuullisuudessa on kyse ennen kaikkea kunnioituksesta. Toisten ihmisten kunnioittaminen näkyy työolosuhteissa, ihmisoikeusasioissa, ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Tärkeintä on pyrkiä välttämään vaikutuksia, joista on toisille ja ympäristöllemme harmia.”
Lisätietoja:
Ympäristö- ja yhteiskuntavastuutiimi
Vastuullisuus