Hyppää sisältöön
fi
en

2 artikkelia.

Vuosi: 2018

Evaluaatio Finnfundin erityisriskirahoituksesta valmistui – painopisteen siirto köyhimpiin maihin onnistui

Finnfundin toimintaa ohjaavan ulkoministeriön tilaama evaluaatio erityisriskirahoituksesta on valmistunut. Arvioinnin mukaan erityisriskirahoitus on toiminut suunnitellulla tavalla, sillä entistä suurempi osa Finnfundin sijoituksista kohdistuu köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan tärkeisiin hankkeisiin. ”Arviointi osoittaa erityisriskirahoituksen toimineen suunnitellulla tavalla eli siirtäneen yhtiön sijoitussalkkua köyhimpiin maihin sekä riskipitoisiin mutta kehitysvaikutuksiltaan tärkeisiin hankkeisiin, joiden olisi muuten vaikea saada rahoitusta”, […]

Lue lisää

Finnfundilta rahoitusta Access Bankille Nigerian maatalouden tukemiseen

Suomalainen kehitysrahoituslaitos Finnfund on myöntänyt 12 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainan nigerialaiselle Access Bankille. Tavoitteena on tukea Nigerian maatalouden kehitystä, parantaa tuottavuutta sekä vähentää riippuvuutta maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuonnista. Rahoitus tullaan käyttämään maataloussektorilla toimivien yritysten rahoittamiseen eli lainojen myöntämiseen esimerkiksi maataloustuotannon, tuotteiden jatkojalostamisen tai jakelun parissa toimiville yrityksille. Maatalous on edelleen Nigerian talouden perusta. Suurin osa […]

Lue lisää