Kap Verde näyttää muulle Afrikalle mallia tuulivoimassa
18.4.2011
Afrikan suurin tuulivoimapuisto nousee Kap Verden saarille. Finnfund on mukana hankkeessa, jossa uusiutuvalla energiamuodolla korvataan dieselvoimaa.
Finnfund lähti mukaan osakkaaksi projektiyhtiöön, joka rakentaa tuulivoimaa Kap Verden
saarivaltioon Afrikan länsirannikolla. Cabeólica S.A. -yhtiön muita osakkaita ovat nigerialainen kehitysrahoitusyhtiö Africa Finance Corporation ja infrastruktuuriprojekteja Afrikassa kehittävä Infraco, joka on viiden Euroopan maan (Itävalta, Irlanti, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi ja Britannia) ja Maailmanpankin perustama yhteenliittymä.
Cabeólican omistajia ovat myös Kap Verden kansallinen sähkö- ja vesiyhtiö Electra ja Kap Verden valtio. Hanketta lainoittavat Euroopan Investointipankki EIB 30 miljoonalla eurolla ja Afrikan kehityspankki AfDB 15 miljoonalla eurolla.
Hanketta suunniteltu jo pitkään
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 60 miljoonaa euroa. Projektia on suunniteltu jo runsaat kymmenen vuotta, mutta aiempien yritysten rahoitus ei ole aiemmin onnistunut eri syistä.
Hanke sisältää yhteensä 30 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on 25,5 MW. Tuulivoimalat rakennetaan Santiagon, São Vicenten, Salin ja Boa Vistan saarille.
Tuulivoimalat rakentaa avaimet käteen -periaatteella tanskalaisen Vestaksen portugalilainen tytäryhtiö. Lisäksi Vestaksen kanssa on sovittu laitteiden pitkäaikaisesta huollosta ja ylläpidosta.
Rakennustyöt lähtivät käyntiin
Tuulivoimaloiden rakentaminen alkoi talvella 2011 kahdella saarella, Santiagolla ja São Vicentellä.
”Molemmilla saarilla on rakennettu teitä projektia varten, tehty maansiirtotöitä sekä rakennettu ja tasoitettu alueita tulevien perustusten viereen painavia nostureita varten”, rakennustöiden etenemistä seuraava Finnfundin rahoituspäällikkö Helena Teppana sanoo.
Tuulivoimaloiden perustusten valaminen alkoi maaliskuun puolivälissä. Ensimmäisiä torneja ja turbiineja päästään näillä näkymin asentamaan kesäkuussa.
”Kahden ensimmäisen saaren tulisi suunnitelmien mukaan aloittaa sähkön tuotanto elokuussa 2011. Kun maansiirto- ja perustustyöt valmistuvat kahdella ensimmäisellä saarella, tiimit siirtyvät kahdelle seuraavalle saarelle”, Teppana jatkaa.
Neljäsosa Kap Verden sähköntarpeesta
Cabeólica myy tuottamansa sähkön valtakunnalliseen verkkoon. Kansallinen sähköyhtiö Electra pystyy ostamaan sähkön edullisemmin Cabeólicalta kuin dieselillä sähköä tuottavilta laitoksilta, joista osa on Electran omia laitoksia.
Valmistuttuaan tuulivoimalat tuottavat noin neljänneksen Kap Verden sähkön tarpeesta. Projektilla on erittäin suuri merkitys pienelle ja köyhälle saarivaltiolle, joka joutuu tuomaan ulkomailta kallista fossiilista polttoainetta.
Kap Verden muu sähköntuotanto perustuu dieselmoottoreihin. Neljälle saarelle tulee projektin myötä tuuli-diesel-hybridiverkot.
Erinomainen paikka tuulivoimalle
Kap Verden tuuliolosuhteet ovat maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen hyvät tuulivoiman hyödyntämiseen.
”Tuuli on Kap Verden öljy”, Infracon toimitusjohtaja Richard Parry toteaa.
”Tämän projektin avulla maa pääsee vihdoin ottamaan käyttöön luonnollisen energialähteen, jota saarilla tuntuu muutaman matkan perusteella riittävän”, Teppana toteaa.
Projekti aiheuttaa hiilipäästöjen vähenemiä Kap Verdellä. Uudet voimalat lisäävät myös sähkön toimitusvarmuutta. Lisäksi sähkön hinta on todennäköisesti vähemmän herkkä heilahteluille kuin fossiilisilla polttoaineilla tuotettu sähkö.
Potentiaalia lisätä tuulivoimaa
Kap Verden valtiolla on suunnitelmia rakentaa lisää tuulivoimaa tulevaisuudessa. Maan tavoitteena on nostaa uusiutuvien energiamuotojen osuus energian kulutuksesta 50 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Cabeólican tuulivoimapuisto on saanut paljon myönteistä julkisuutta myös siksi, että se on ensimmäinen suuren mittaluokan tuulivoimahanke Afrikassa.
”Cabeólicalla on hyvät mahdollisuudet laajentaa tuulivoimakapasiteettiaan tulevina vuosina, sen jälkeen kun ensimmäinen projekti on saatu rakennettua ja sähköä myytyä suunnitelmien mukaisesti”, Teppana arvioi.
Kap Verden tuulivoimalahanke palkittiin maaliskuussa Afrikan parhaanan uusiutuvan energian hankkeena.
Lisätietoja Finnfundissa antaa Helena Teppana p. (09) 3484 3304, 040 822 8296 etunimi.sukunimi@finnfund.fi