Mene sisältöön

Navigaatio

Hae

: Osastot

 

Pienvoimaloista lievitystä köyhien maiden sähköpulaan

Pienvoimaloista lievitystä köyhien maiden sähköpulaan

30.6.2009

Finnfund on mukana rahoittajana hankkeessa, jossa rakennetaan pienvesivoimaloita Sri Lankaan ja Ugandaan. Uusiutuvan energian hyödyntäminen vähentää maiden riippuvuutta tuontiöljystä.

South Asia Energy Management Systems Inc. (SAEMS) on yhdysvaltalainen vuonna 2006 Uganda-nile.jpgperustettu yritys, joka kehittää ja on mukana omistajana uusiutuvaa energiaa käyttävissä tuotantolaitoksissa erityisesti Etelä-Aasiassa ja Afrikassa.

Yhtiöllä on parhaillaan meneillään hanke, jossa rakennetaan 11 vesivoimalaa Sri Lankaan ja yksi laitos Ugandaan. Hankkeen rahoitukseen osallistuu eurooppalaisia kehitysrahoitusyhtiöitä: Hollannin kehitysrahoitusyhtiö FMO, Saksan kehitysrahoitusyhtiö DEG ja Finnfund. Finnfund rahoittaa hanketta viiden miljoonan dollarin lainalla.

Finnfundin rahoituspäällikkö Tuomas Suurpää sanoo, että SAEMSin voimalahanke sopii hyvin Finnfundin strategisiin lähtökohtiin.

”Ensinnäkin fossiilisten polttoaineiden käyttöä korvaava hanke rajoittaa osaltaan ilmastonmuutosta. Toiseksi osa hankkeesta suuntautuu Ugandaan, joka kuuluu kaikkein köyhimpiin maihin. Kolmanneksi rahoitus tehdään yhteistyössä muiden kehitysrahoituslaitosten kanssa, mikä kuuluu strategisiin tavoitteisiimme”, Suurpää perustelee.

Merkittävä lisäys Ugandan tuotantokapasiteettiin

Viisi SAEMSin voimaloista on jo toiminnassa Sri Lankassa. Seitsemän voimalaitoksen odotetaan valmistuvan tuotantokuntoon viimeistään vuoden 2010 kuluessa. 12 voimalan yhteenlaskettu teho on noin 58 megawattia.

Erityisesti läntiseen Ugandaan Mpangaan rakennettavan vesivoimalan kehitysvaikutukset ovat merkittävät. Rakenteilla olevan laitoksen tuotantoteho on 18 megawattia, mikä vastaa noin viittä prosenttia Itä-Afrikan maan nykyisestä sähköntuotantokapasiteetista. Sri Lankassa SAEMSin uudet voimalat lisäävät kapasiteettia, joka on suuruusluokaltaan noin kaksi prosenttia maan nykyisestä sähköntuotantokapasiteetista.

Sekä Ugandassa että Sri Lankassa SAEMS myy tuottamansa sähkön valtiollisille sähköyhtiöille valtakunnalliseen verkkoon.

Pienvoimaloiden sähkö korvaa tuontiöljyä

”Erityisesti Ugandassa vesivoimahankkeen vaikutukset köyhän maan sähkötalouteen ovat merkittävät”, Suurpää huomauttaa.

Afrikka.jpgMonien muiden Afrikan valtioiden tavoin riittämätön kapasiteetti sähköntuotannossa hidastaa merkittävästi Ugandan taloudellista kehitystä. Kysynnän kasvaessa sähkönjakelun ongelmat ovat viime vuosina pahentuneet, mikä näkyy entistä pidempinä ja tiheämpinä sähkökatkoksina eri puolilla maata.

Ugandan henkeä kohden laskettu kansantulo on noin 900 dollaria vuodessa. Noin 31-miljoonaisesta väestöstä arviolta vain viisi prosenttia voi hyödyntää sähköverkkoa.

Sri Lankassa henkeä kohden laskettu kansantulo on noin 4100 dollaria. Maan 21 miljoonasta asukkaasta noin 54 prosentilla on mahdollisuus hyödyntää sähköverkkoa.

Suurpää huomauttaa, että oman maan uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen on kansantaloudellisesti kannattavaa. Vesivoimalla tuotettu sähkö on monia muita tuotantotapoja edullisempaa. Lisäksi vesivoimalat parantavat osaltaan maiden vaihtotasetta, kun tarve fossiilisten polttoaineiden tuontiin ulkomailta vähenee.

”Käytännössä vesivoimalla korvataan usein voimalaitoskapasiteettia, joissa käytetään saastuttavaa raskasta polttoöljyä.”

Riskejä pienennetään perusteellisilla selvityksillä

Hanketta rahoittavat kehitysrahoituslaitokset arvioivat tarkasti vesivoimaloissa käytettävän tekniikan soveltuvuuden paikallisiin oloihin. Riskejä vähentää se, että rakenteilla olevissa voimaloissa käytetään samoja ratkaisuja, jotka ovat jo käytössä SAEMSin sähköä jauhavissa laitoksissa.

Riippumattoman asiantuntijan arvion mukaan toiminnassa olevien voimalaitosten rakennustekninen toteutus ja laitteistot ovat laadukkaita, ja käytettävä tekniikka soveltuu hyvin kohdemaihin.

Ugandan voimalahankkeen haasteisiin kuuluu se, että voimalaitos on kapasiteetiltaan kaksi kertaa suurempi ja valuma-alueeltaan kymmenen kertaa suurempi kuin Sri Lankan suurin voimalaitos. Riskien vähentämiseksi alueen geologiasta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä tehdään perusteellinen selvitys.

Myös ympäristövaikutukset arvioidaan tarkasti

Mpangan voimalaitoshankkeen arvioinnissa käytetään Maailmanpankki-ryhmään kuuluvan International Finance Corporationin standardeja, jotka sisältävät ympäristö- ja sosiaalisten asioiden vaikutusarvioinnin, ympäristöjohtamis- ja monitorointijärjestelmän sekä erillisen ohjelman uhanalaisten puulajien suojelun varmistamiseksi.

Kaikkien voimalaitosten osalta tehdään ympäristö- ja sosiaalisten asioiden toimenpidelista, jonka noudattamista riippumaton asiantuntija arvioi vuosittain.

SAEMS voimalaitoksissa työskentelee noin 110 henkilöä. Uusien voimaloiden valmistumisen myötä yrityksen arvioidaan palkkaavan noin 120 työntekijää lisää. Yhtiö aikoo palkata uuden henkilökunnan pääasiassa voimalaitosten läheisyydessä sijaitsevista yhteisöistä, mikä parantaa köyhien alueiden työllisyyttä. SAEMS kouluttaa itse uudet työntekijät tehtäviinsä.


Lisätietoja Finnfundissa antaa rahoituspäällikkö Tuomas Suurpää, p. (09) 3484 3307, etunimi.sukunimi@finnfund.fi