Mene sisältöön

Finnfund

Navigaatio

Ajankohtaista: Osastot

 
 

Sopimusvalmistaja Incap kasvaa Intiassa

Sopimusvalmistaja Incap kasvaa Intiassa

18.12.2008

Finnfund on mukana rahoittamassa sopimusvalmistaja Incapin nopeasti kasvavaa liiketoimintaa Intiassa. Bangaloren tehdas tuottaa mm. energiansäästöön liittyviä laitteita.

Elektroniikkatuotteiden sopimusvalmistus on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla Aasiassa. Etenkin incap1.jpgIntian rooli Kiinan rinnalla on vahvistunut viime vuosina. 

Sopimusvalmistaja Incap alkoi kartoittaa Intian liiketoimintamahdollisuuksia vuoden 2006 alussa, jolloin yhtiö perusti myyntitoimiston Delhiin. Markkinaselvitys paljasti, että Incapin kaltaisille sopimusvalmistajille kasvumahdollisuudet ovat erinomaiset.

”Maassa toimii suuria globaaleja yrityksiä sekä paikallisia pienempiä perheyrityksiä. Sen sijaan meidän kokoisiamme sopimusvalmistajia Intian markkinoilta ei edelleenkään löydy”, Incapin toimitusjohtaja Sami Mykkänen sanoo. 

Kaupan päälle valmiit asiakassuhteet

Valmistustoiminnan Incap aloitti Intiassa kesäkuussa 2007, kun yhtiö osti intialaiseen TVS-konserniin kuuluneen TVS Electronicsin sopimusvalmistuksen liiketoiminnan. Yrityskaupan myötä TVS:n tuotantolaitos Tumkurissa ja siihen liittyvät suunnittelutoiminnot läheisessä Bangaloressa siirtyivät Incapin intialaiselle tytäryhtiölle Incap Contract Manufacturing Services Pvt. Ltd:lle.

Liiketoiminnan ohella kauppa sisälsi Tumkurin tehtaan maa-alueen ja tehdasrakennuksen laitteineen.

”Tehdas on toiminut Tumkurissa 15 vuotta, joten sillä oli toiminnassaan jo vakiintuneet käytännöt. Haltuunotto ja toiminnan kehittäminen on ollut greenfield-investointia helpompaa”, Mykkänen vertailee.

Kaupan päälle Incap sai valmiit asiakassuhteet. Mykkäsen mukaan Tumkurin tehtaalla on Intiassa hyvä maine laadukkaana sopimusvalmistajana.

”Myös uusien asiakkaiden hankkiminen on helpompaa, sillä TVS on Intiassa arvostettu ja kunnioitettu sopimusvalmistaja. Myös Incapin hyvä maine Euroopassa auttaa Intiassa. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä suurten asiakkaiden kanssa, ja meillä on tästä hyvät referenssit.”

Intian ohella Incapilla on toimintaa Suomessa ja Virossa. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 83 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 730 työntekijää.

Lähellä paljon potentiaalisia asiakkaita

Tumkurin tuotantolaitoksessa on runsaat 230 työntekijää ja 6000 neliömetrin tuotantotilat.

Tehtaan sijainti on erinomainen. Bangaloren alue eteläisessä Intiassa tunnetaan maan Silicon-laaksona, jossa on it-alan ohella paljon muutakin kehittynyttä teknologiateollisuutta.

Muun muassa Tumkuriin on suunnitteilla laaja teollisuusalue. Lähelle on myös rakenteilla uusi kansainvälinen lentokenttä.

Yrityskaupassa sovittiin, että TVS Electronics rakentaa Incapin käyttöön uuden tehdasrakennuksen nykyisen tehtaan lähelle. Uusien tuotantolinjojen on määrä valmistua vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Uusi rakennus on pinta-alaltaan yhtä suuri kuin nykyinen tuotantolaitos, mutta sitä on mahdollisuus laajentaa myöhemmin jopa kolminkertaiseksi.

Kilpailuvalttina suunnittelupalvelut

Incapin toiminnot kattavat Intiassa elektroniikkavalmistuksen ja tuotekokoonpanon ohella materiaalihankinnan, jakelu- ja logistiikkapalvelut sekä huollon. Tuotanto painottuu energiatekniikan ja teollisuuselektroniikan tuotekokonaisuuksiin.

”Valmistamme Intiassa muun muassa varavirtalähteitä, inverttereitä ja teholähteitä. Monet valmistamistamme laitteista liittyvät energiansäästöön”, Mykkänen toteaa.

Syksyllä 2008 kuusi uutta asiakkuutta etenivät proto- ja esisarjavalmistuksesta volyymivalmistukseen. Incapilla on tällä hetkellä noin kymmenen asiakasta Intiassa.

Mykkänen uskoo, että asiakkuuksia saadaan lisää tuotantokapasiteetin kasvaessa.

”Yksi vahvuuksistamme on se, että voimme hoitaa myös materiaalihankinnan asiakkaan puolesta. Tätä eivät pienemmät kilpailijat pysty tarjoamaan. Myös suunnittelupalvelut ovat kilpailuvalttimme.”incapindia.jpg

Incapilla on Bangaloressa 12 hengen suunnittelupalveluyksikkö, joka tarjoaa palveluja mekaniikan, elektroniikan ja piirilevyjen suunnitteluun myös Intian ulkopuolella toimiville asiakkaille.

Intian haasteet ja riskit ovat Mykkäsen mielestä pitkälti samat kuin muuallakin maailmassa.

”Hintakilpailu on Intiassakin kova. Suurimmat riskit ovat puolestaan kaupallisia ja liittyvät esimerkiksi siihen, kuinka asiakkaiden tuotteet menestyvät markkinoilla.”

Finnfund rahoittaa kasvua

Intian uusien investointien ja tarvittavan käyttöpääoman rahoittamiseksi Incap ja Finnfund allekirjoittivat marraskuun lopulla rahoitussopimuksen, jonka mukaan Finnfund tekee kahden miljoonan euron osakepääomasijoituksen Incapin intialaiseen tytäryhtiöön.

”Onnistuessaan tämä hanke palvelee sekä Intian kehitystä, Incapin kansainvälistymistä että ilmastopoliittisia tavoitteita energiansäästön kautta. Uskomme, että oman pääoman ehtoinen sijoitus edistää hankkeen etenemistä ja sopii hyvin kehitysrahoittajan rooliin”, Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi sanoo.

Sami Mykkänen on tyytyväinen siihen, että Finnfund on mukana Incapin liiketoimintojen kehittämisessä.

”Finnfundin rahoitus mahdollistaa asiakaskysynnän mukaiset investoinnit ja liiketoiminnan kasvattamisen Intiassa strategiamme mukaisesti.”

Mykkänen odottaa Incapin pääsevän hyödyntämään myös Finnfundin laajaa osaamista Intian markkinoista sekä ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kysymyksissä.

”Finnfund on kumppani, joka tuo meille lisää uskottavuutta."