Turva-alan kasvu avaa markkinoita suomalais-kiinalaisille huippulaitteille
4.5.2005
Suomalaisen Detection Technology Oy:n tuotteisiin voi nykyään törmätä kaikkialla siellä, missä läpivalaisulaitteissa käytetään kaikkein nykyaikaisinta maailmasta löytyvää teknologiaa. Suomalaisyhtiö laajentaa toimintaansa Kiinassa.
Suomalaisen Detection Technology Oy:n tuotteisiin voi nykyään törmätä kaikkialla siellä, missä läpivalaisulaitteissa käytetään kaikkein nykyaikaisinta maailmasta löytyvää teknologiaa.
Yhtiön valmistamat erikoisherkät anturit muodostavat muun muassa lentokentillä ja raja-asemilla käytettävien röntgenlaitteiden ytimen. Sairaaloissa Detection Technologyn antureita löytyy puolestaan esimerkiksi tomografisten eli kerroskuvauslaitteiden sisältä.
”Sekä turva-alalla että terveydenhuollossa tarvittavan huipputeknologian kysyntä lisääntyy maailmassa nopeasti”, Detection Technologyn toimitusjohtaja Mikko Nuutinen sanoo.

Monien muiden toimialojen tapaan turva-alan kasvu on rajuinta Kaukoidässä, jonne myös Detection Technology panostaa vahvasti. Piikiekkojen prosessoinnin yhtiö aloitti Kiinassa jo vuonna 1995. Nyt meneillään on Pekingin-toimintojen laajentaminen. Vuoden 2005 loppupuolella valmistuvan uuden suunnittelu- ja kokoonpanoyksikön rahoituksessa on mukana myös Finnfund yhden miljoonan euron osuudella.
Rahoituspäällikkö Matti Kerppolan mukaan Detection Technology Oy on Finnfundille erityisen kiinnostava yhteistyökumppani, sillä hankkeessa ja yrityksen tuotannossa ja tuotteissa yhdistyvät Finnfundille tärkeät: kehitysvaikutukset, positiivinen globalisaatio eli tuotekehityksen ja tuotannon saumaton suomalais-kiinalainen yhteistyö, työllistämisvaikutus, toimialan positiivinen mielikuva sekä yrityksen hyvät tulevaisuuden näkymät.
Tiivistä yhteydenpitoa yliopistoihin
Detection Technologyn perusti vuonna 1992 joukko Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen, Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston tutkijoita. Ensimmäiset vuodet yritys toimi VTT:n yhteydessä Espoossa, kunnes se muutti pääpaikkansa Iihin lähelle Oulua.
Yhteistyö Kiinan kanssa alkoi jo Detection Technologyn alkuvuosina, sillä osa yrityksen perustajista työskenteli kiinalaisten asiantuntijoiden kanssa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksessa Cernissä.
”Toiminnan aloittaminen Kiinassa juontaa henkilökohtaisiin kontakteihin. Yhteistyökumppanina on ollut alun perin kiinalainen huippuyliopisto. Se on erikoistunut juuri siihen alaan, jolla me toimimme”, Nuutinen sanoo.
Läheistä yhteistyötä yliopiston kanssa Detection Technology tekee myös Suomessa. Iissä työskentelevät kiinalaiset ovat voineet jatkaa opintojaan työn ohessa Oulun yliopistossa.
”Tuloksena on ollut kaksi väitöskirjaa ja useita graduja. Myös suomalaiset työntekijät ovat tehneet opinnäytetöitä ja alan tutkimusta yliopistolla”, Nuutinen mainitsee.
Markkinat kasvavat Manner-Kiinassa
Pekingin lisäksi Detection Technologyllä on ollut tuotantoyksikkö Hongkongissa vuodesta 1999 lähtien. Nyt tuotanto on siirtymässä Manner-Kiinaan. Yhtiön runsaasta 60 työntekijästä 40 prosenttia on kiinalaisia.
”Manner-Kiinasta on tullut erittäin merkittävä tekijä puolijohdevalmistuksessa. Piikiekkojen tuotannon lisäksi Pekingissä tehdään myös tietyn tyyppisiä röntgenkameroita kiinalaisille asiakkaille. Kiinalaiset ostavat mieluummin Kiinassa tehtyjä tuotteita. Muuten he tekevät ne itse”, Nuutinen perustelee.
Detection Technologyn asema Kiinan markkinoilla on vahva, sillä lopputuotteiden valmistajista käytännössä kaikki ovat yhtiön asiakkaita. Pahin kilpailija on japanilainen suuryhtiö Hamamatsu. Nuutisen mukaan kilpailijan tuotteet ovat laadukkaita, mutta hinnalla ne eivät pysty kilpailemaan suomalaisyhtiön kanssa.
”Detection Technologyn asemia helpottaa lisäksi se, että Hamamatsulla ei ole toistaiseksi suunnitelmia aloittaa Kiinassa tuotantoa”, Nuutinen mainitsee.
Turva-alan markkinat kasvavat nopeasti
Kiinassa turva-alan markkinoita paisuttavat vuoden 2008 Pekingin olympialaiset. Sitä ennen maassa on määrä ottaa käyttöön läpivalaisulaitteet muun muassa tuhansilla linja-autoasemilla. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on puolestaan meneillään vanhojen laitteiden korvaaminen entistä nopeammalla ja tarkemmalla teknologialla.
Syyskuun 11. päivän terrori-iskut kasvattivat selvästi turvallisuuteen liittyvien laitteiden kysyntää. Tämä näkyy esimerkiksi suurten röntgenlaitteiden myynnissä, kun rajoilla, satamissa ja lentokentillä halutaan läpivalaista kokonaisia ajoneuvoja ja kontteja. Yksi suurimmista kasvualueista on merikonttien läpivalaisussa käytettävät laitteet, joiden myyntiä kasvattavat Yhdysvaltain viranomaisten terrorisminvastaiset turvatoimet.
”Turvallisuusalalla ja terveydenhuollossa käytettävien röntgenlaitteiden markkinat kasvavat maailmassa 15–20 prosenttia vuodessa”, Nuutinen arvioi.
Läpivalaisutekniikan käyttö laajenee myös uusille toimialueille. Yksi niistä on elintarviketeollisuus, jossa röntgeniä voidaan hyödyntää vaikkapa luunsirujen havaitsemiseen lihapakkauksista.
Lisätietoja Finnfundissa antaa rahoituspäällikkö Matti Kerppola tel. (09) 3484 3334, sähköposti etunimi.sukunimi@finnfund.fi