Elecsterin maitopakkaukset myyvät hyvin Kiinassa
1.11.2004
Suomalaisen Elecsterin maidonpakkausjärjestelmien suosio kasvaa nopeasti Kiinassa.
Yhtiön uusin askel nopeasti kasvavilla markkinoilla on pakkausmateriaalia valmistava tuotantolaitos.
Suomalaisen Elecsterin maidonpakkausjärjestelmien suosio kasvaa nopeasti Kiinassa. Yhtiön uusin askel nopeasti kasvavilla markkinoilla on pakkausmateriaalia valmistava tuotantolaitos, joka on aloittanut kesällä toimintansa Tianjinissa lähellä Pekingiä.
Elecsterin pakkausjärjestelmien suosio perustuu siihen, että katkeamattoman kylmäketjun vaativan pastöroidun maidon sijaan muovipusseihin pakataan UHT-maitoa. UHT- eli iskukuumennettu maito säilyy pakkausmateriaalista riippuen kaupan hyllyllä 1-3 kuukautta.
Elecster on toimittanut tähän mennessä Kiinaan 200 tuotantolinjaa, jotka pystyvät tuottamaan noin 10 miljoonaa pussipakkausta päivässä. Asiakasmeijerit sijaitsevat eri puolilla Kiinaa.
”Tuotantolaitoksen valmistumisen myötä kokonaisuus Kiinan markkinoilla on kunnossa”, sanoo Elecsterin markkinointijohtaja Hannu Asunmaa.
”Aiemmin kalvot tuotiin Suomesta, mutta kasvavan kysynnän vuoksi tuotanto oli järkevää aloittaa myös Kiinassa. Kiinalaiset suosivat kotimaassa valmistettuja tuotteita ja käyttävät mieluummin ostoihin paikallista valuuttaa”, Asunmaa jatkaa.
Elecster Tianjin on suomalaisten 100-prosenttisesti omistama yritys. Pakkausmateriaalin valmistuksen lisäksi yritys vastaa myös laitteiden asennuksista ja huollosta.
Tehtaan rakentaminen on vaativa urakka
Tuotantolaitoksen sijaintipaikaksi Elecster valitsi Tianjinin erityistalousalueen TEDAn (Tianjin Economic-Technological Development Area), jossa toimii lukuisia ulkomaisia yrityksiä.
”TEDA on monia muita alueita hieman kalliimpi, mutta byrokratia on alueella vedetty minimiinsä. Kaupungin johto on ollut hyvin myötämielinen ulkomaisille investoijille”, Asunmaa sanoo.
Elecsterin Tianjin-investoinnin kokonaisarvo on viisi miljoonaa euroa. Työntekijöitä tuotantolaitokseen tulee 20-30. Finnfund rahoittaa hanketta investointilainalla.
Tehtaan rakentaminen on Kiinassa vaativa tehtävä. Avaimet käteen –periaatteen sijaan Elecster päätti valvoa hankkeen etenemistä alusta loppuun itse.
”Tehtaan perustamisessa on otettava huomioon muun muassa rakentamiseen liittyvät luvat. Myös rakennusurakoitsija on valittava huolella ja katsottava, millaisia referenssejä yrityksellä on ennestään”, Asunmaa luettelee.
Rakennustyöt alkoivat heinäkuussa 2003, ja tehdas saatiin toimintakuntoon kesällä 2004.
”Kiinassa on ripeitä rakentajia. Meillä viimeistely vei tavanomaista teollisuusrakentamista hieman enemmän aikaa, sillä elintarvikepakkauksia valmistavan tuotantolaitoksen hygieniamääräykset ovat erittäin tarkat.”
Markkinajohtaja Kiinassa
Maitopusseissa käytetty materiaali on 3–5 kerroksista LDPE-muovia. Muovin raaka-aine hankitaan maailmanmarkkinoilta. Tulevaisuudessa Elecster käyttää myös kiinalaista raaka-ainetta, Asunmaa uskoo.
Tianjinin tehtaan kapasiteetti on kaksi tuhatta tonnia muovia vuodessa. Määrä riittää 600 miljoonaan maitopussiin.
”Kalvomateriaalin kysyntä Kiinassa on noin 30 miljoonaa tonnia vuodessa eli Kiina on meille mahdollisuus”, Asunmaa muotoilee.
Asunmaan arvion mukaan 60 prosenttia Kiinassa myytävästä maidosta myydään pusseissa.
Maitopussien valmistuksessa Elecster on maassa markkinajohtaja. Ulkomaalaiset kilpailijat ovat markkinoilta kadonneet, joten kilpailu tulee paikallisilta valmistajilta.
”Jotkut kilpailijat ovat kopioineet järjestelmiämme. Ainoa tapa taistella piratismia vastaan on tuotekehittely eli meidän tulee kehittää entistä parempia tuotteita ja kokonaisratkaisuja.”
Kiinan markkinoita Elecster alkoi tähytä jo 1980-luvulla puolivälissä. Vuosikymmenen puolivälissä suomalaisyritys perusti Pekingiin myyntitoimiston, mutta ensimmäisinä vuosina markkinoilla oli hiljaista.
”Sitten alkoi tapahtua. Maan meijeriteollisuus lähti nopeaan kasvuun 1990-luvun loppupuolella”, Asunmaa kertaa.
Maidontuotannon nopealle kasvulle ei ole loppua näkyvissä, sillä maitotuotteiden kulutusta pyritään Kiinassa lisäämään kansanterveydellisistä syistä.
”Kulutus on valtiovallan kannustamana ja tukemana noussut noin kahdeksaan litraan henkeä kohden vuodessa, kun suomalaiset juovat maitoa keskimäärin 150 litraa vuodessa. Kiinassa yhden litran lisäys keskikulutukseen tarkoittaa kolmen miljoonan litran päivittäistä kapasiteetin lisätarvetta eli noin 100 uuden tuotantolinjan pystyttämistä”, Hannu Asunmaa laskee.
Asunmaa muistuttaa, että maidontuotannon kasvu on myös taloudellisesti merkittävä asia erityisesti köyhällä maaseudulla.
Pussituslaitteita 60 maahan
Kylmäkoskelta, Pirkanmaalta kotoisin oleva Elecster on myynyt tähän mennessä pussituslaitteita noin 60 maahan. Suurin osa asiakkaista on Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, joissa lämmin ilmasto ja vaikeat kuljetusyhteydet takaavat UHT-maidolle vakaan kysynnän.
Elecsterin käytännössä koko tuotanto suuntautuu kansainvälisille markkinoille, sillä pussimaito katosi kotimaisista kaupoista 1970-luvun alkupuolella.
”Silloin muovin käyttöä pakkausmateriaalina kauhisteltiin ympäristösyistä. Nyt puhtia pussimaitoon tuovat juuri ympäristöasiat, sillä kierrätettävä muovipakkaus on ympäristöystävällinen pakkausmuoto”, Asunmaa kehuu.
Lisätietoja Finnfundissa antaa rahoituspäällikkö Matti Kerppola puh. (09) 3484 3334, sähköposti etunimi.sukunimi@finnfund.fi